TV1, Mot 31.10.2005
Toim. Ann-Nina Finne
Kenen Kaira?
Aikio: Kysymys
onkin siitä että minkä vuoksi, olisi hauska tietää että minkä vuoksi suomi ei
voi noudattaa omaa länsimaista ja pohjoismaista oikeusjärjestystään myös
saamelaisten osalta ja myöntää sen että myös saamelaisilla on oikeus omistaa maata.
Mattila: Jos
se ratifioidaan se ilo sopimus tällä pohjalla mikä nytten
on niin, eikä maa oikeuksia ja näitä edes selvitetään, se on toinen kansanmurha
meitä kohtaan, lappalaisia kohtaan, tapahtuu silloin valtiovallan toimesta.
Pekka Aikio ja Hannu Magga
ovat matkalla kairassa tarkistaakseen porojen laidunmaat. Ilman riittävää
ravintoa porot eivät selviä tulevasta talvesta.
Nykyään porot liikkuvat Lapissa melkein
pelkästään valtion omistamalla maalla. Tässä tarinassa kysytään, kenellä
oikeastaan on oikeus omistaa tai
käyttää Lapin laajoja maa-alueita.
Viime kädessä
kysymys on saamelaiskulttuurin eloonjäämisestä.
1700-luvulle saakka Lapin asukkaat asuivat lapinkylissä
ja heillä oli
nykyistä omistajanoikeutta vastaava oikeus
käyttämäänsä maahan. Mutta
1700-luvulla kruunu kiinnostui Lapin
luonnonvaroista. Se tarkoitti
muutosta maanomistukseen.
Wirilander: Valtio katsoi sillä tavalla että tuota nämä
alueet on, tuota ei kenenkään maata ja tuota Kustaa Vaasa jo aikoinaan oli
antanut tämän julistuksen että nämä erämaat kuuluu Jumalalle, kuninkaalle ja
ruotsin kruunulle. Ja tuota valtio alkoi sitten ikään kuin tämmöistä omistaja
valtaa sinne laajentaa, näille metsäalueille.
Nyt valtio omistaa noin 90 prosenttia Lapin
maa-alueesta, mutta maata
käyttävät sekä saamelaiset että muut
asukkaat.
Mutta ketkä
ovat saamelaisia?
Laki antaa
mahdollisuuden määritellä saamelaisuuden kolmella tavalla. Äidinkieli
ratkaisee, jos henkilön itsensä, hänen vanhempiensa tai isovanhempiensa
äidinkieli on ollut saame. Asiakirjojen perusteella saamelaiseksi voidaan
luokitella henkilö, jonka esi-isä on rekisteröity tunturi-, metsä- tai
kalastajalappalaiseksi. Kolmas vaihtoehto on, että ainakin toisella henkilön
vanhemmista on ollut äänioikeus saamelaiskäräjillä.
Aikio: No
ihan käytännössä kaikkein näkyvin esimerkki tänä päivänä, kun saamelaisten
vanhat elinkeinot ovat olleet: poronhoito, kalastus ja metsästys, ja tietenkin
täällä erämaa-alueitten lähellä asuvilla muillakin on ollut samantyyppisiä
elinkeinoja. Tänne on tietenkin tullut uudisasukkaita ja muita ja he ovat myöskin päässeet harjoittamaan näitä samoja elinkeinoja.
Heitä on ollut alun perin hyvin vähän. Nyt poronhoito on ehkä kaikkein näkyvin,
nämä metsästys ja kalastus ne ovat enemmän tämmöisiä niin sanottuja
virkistäytymismuotoja. Meillä ei ole käytännössä ammatti metsästäjiä juurikaan muualla kun ehkä riekonpyynti alueella,
ammattikalastajia on jonkun verran, mutta se mikä on näkyvää on poronhoito. Ja
vapaasti laiduntavan poronhoidon kohdalla se näkyy sillä tavalla hyvin tämä
maanomistuksen niin kuin puuttuminen että poronhoito oikeuteen pitäisi kuulua
laidunoikeus, ensimmäisenä siis maankäyttöoikeus.
Muita alueen asukkaita kutsutaan
lappilaisiksi. Monet heistä väittävät nyt,
että heillä on oikeus siihen maahan, jonka
heidän esi-isänsä aikoinaan
omistivat.
Mattila: Kyllähän ne oli jo näitten vanhojen lappalaisten
hallinnassa nämä maat. Ne oli vähän niin kuin tuota
niin, tai ne oli saanut jo siihen mennessä omistusoikeuden. Ne
oli kiinnekirjat eli lainhuudot saanut kaikkeen useamman kerran kun vaihtu että niin entinen isäntä kuoli talosta ja tuli uus isäntä, tai poika otti talon, se joutu
hakemaan ne kiinnekirjat ja lainhuudot että ne on kaikki perintö tiloja, ne on
perintötiloja, ne ei ole ollut mitään muuta kun perintötiloja nää kaikki vanhat tilat.
Saamelaisten
maanomistus perustuu niin sanottuun ikimuistoiseen nautintaoikeuteen. Heillä ei
siis ole kirjallisia todisteita omistusoikeudestaan. Kahden kulttuurin välillä
onkin selvä ristiriita maanomistuksesta: lappilaisilla on nykyaikaisia
asiakirjoja, kun taas saamelaiset vetoavat muinaiseen tapaoikeuteen.
Pokka: No
tässä voi sanoa että asia on ollut vähän vaikea, eli me ollaan kuitenkin lähdetty
alun perin suomessa siitä tilanteesta että valtion puolelta ei millään tavalla
edes niin kuin realistisena että saamelaisilla olisi voinut jotain oikeuksia
olla. Eli on lähdetty niin kuin nolla tilanteesta ja siihen ja sitten tämän
tutkimustyönkin tuloksena on tultu siihen, toisenlaisiin johtopäätösiin että
tässähän onkin voinut olla ihan niin kuin relevantteja
oikeuksia. On ollut oikeuksia jotka pitää niin kuin suomen valtionkin tunnustaa
eli on lähdetty niin kuin tietyllä tavalla tilanteesta että suomen valtiolla
nämä saamelaiset eivät ole olleet sellainen ryhmä jolla, jonka maakysymyksestä
tai oikeuksista maankäyttöön olisi pitänyt aidosti olla kiinnostunut.
Valtiolla on siis ongelma. Sekä lappilaiset
että saamelaiset vaativat takaisin maata, jonka valtio 1700-luvulla otti
haltuunsa.
Aikio: Oikeus maahan täytyy järjestää. Se,
voidaanko se järjestää ilman omistusoikeuden siirtoa, se voidaan minusta
järjestää. Me olemme aina halunneet osoittaa ja puhua, silloin kun olemme
keskustelleet valtion kanssa, olemme aina halunneet korostaa sitä että
saamelaiset ovat omistaneet tämän oman maansa. Siitä on selvä näyttö.
Saamelaisten mielestä on kyse ennen muuta
porojen laidun-alueista. Elinkeinoa ei voi jatkaa, ellei eläimillä ole
riittävän laajoja laidunmaita.
Magga: Metsähallitushan hakkailee pikku hiljaa kaikki
käytössä olevat, niin kuin sanoin niin tällekin alueelle, tälle laajalle
alueelle, tämä on jotain 58 000 hehtaaria laaja alue tämä peurakairo.
Siihen on hakkuu suunnitelma tehty. Ja se on kyllä meidän
mielestä se on pelottavaa.
Scheinin: Tähän astihan perustuslaki tunnustaa
saamelaisten aseman alkuperäiskansana ja heidän oikeutensa omaan kieleen ja
kulttuuriin sekä näitä asioita koskevaan itsehallintoon. Sen sijaan
saamelaisille ei ole turvattu maahan koskevia oikeuksia. Kansainvälisestä
oikeudesta seuraa se, että jotta tämä oikeus kulttuuriin voisi alkuperäiskansan
kohdalla tehokkaasti toteutua, niin sen täytyy sisältää myös maahan ja
luonnonvaroihin kohdistuvia oikeuksia.
Magga: Ja yks tärkeä tuota kevättalven ravinto on tuo
noissa puissa näkyvä tuo luppo, tai onko se Naava hienommin sanottuna mutta
meillä se on luppo, ja ilman sitä niin poro ei pärjää. Sen takia tarvitaan
näitä laajoja yhtenäisiä alueita. Ja kyllä olisin iloinen jos joskus tapahtuis se että nämä metsät rauhotettais,
ainakin hakkuillta rauhotettais
silloin se olis niin kuin meidän elinkeinon voitto
tavallaan.
Poronhoitoa eivät kuitenkaan harjoita vain
saamelaiset. On myös lappilaisia , jotka elättävät
itsensä poroilla.
Vaikka yhtäläisyyksiäkin on, saamelaisten ja
lappilaisten välillä on selvä ristiriita.
Kangasniemi: No on ollut aikoja että ne ovat ollut aika
tavalla kärjistyneitä, ei niin kuitenkaan vielä että käsikähmää missään
vaiheessa olisi tarvinnut kenenkään kanssa käydä. Mutta tuota siinä on ollut
sellaisia tekijöitä joittenkin tahojen kesken että ei oikeastaan voi välttyä
ajatukselta että siinä on pientä semmoista sodan alkua olemassa.
Mattila &
Kangasniemi: No, raja t sillä lailla, että tuota niin semmonen
tota vesirajasta semmonen 20-30 metriä kulkee ja välillä menee ihan vesirajaan asti,
se raja lähelle vesirajaa, niin siin on se yksityisen
ja valtion raja, valtio erotutti rannat pois niinkun
tästä rahajärvestäkin.
Yrjö Mattila ja hänen serkkunsa Martti
Kangasniemi esittelevät meille Inarissa rantaa, joka heidän mukaansa on
aikoinaan kuulunut Mattilan perheelle.
Sitten valtio otti maat haltuunsa.
Mattila&Kangasniemi: Tämä on ollu inarilaisten ja ivalolaisten kala-aitta
on vielä tänä päivänä että erittäin kalaisa ja hyvä järvi on ja tässä kulkevat
kalalla kaikki melkein nuotalla täällä ja ottavat talvikalansa tästä ja se on
vaan ikävämpi tilanne että tällä lailla kun erotettiin yhteismetsä niin
erotettiin rannat pois valtiolle, en tiiä niitten
intressiin, ett vetos että uitto on , uiton takia ei
se ois varmaan uiton takia tarvinnu
tämmösiä , ei tässä isommasti
ole uiteltu ko joskus sillon
aikoinaan 1930 –luvulla hakattiin joku muutama tukki tuolta ylempää, sillon käytettiin uittona, mutta se ei oo
sitä tarvinnu sitä tehdä.
Ranta on vain osa sitä aluetta, jonka suku
haluaa takaisin valtiolta.
Mattila&Kangasniemi: No nyt ruvetaan sitten puhumaan semmosista
alueista kun väittäsin että saattaa olla
toistakymmentä tuhatta hehtaaria, (on) kaikkinensa , ja sillon
tulevat kysymykseen tässä tapauksessa niin sanotut liikamaana pois otetut
alueet, joita on tapahtunu jo ennen isoa jakoa.
Ja sitten
toinen mikä on että sitten kans tunnustetaan nämä oikeudet
mitkä on näihin vesihin, näihin, että ne ei ole yksistään valtion, nämä vesialueet, että nää on tuota niin
tiloille annettuna tuota nautintaoikeutena käyttää näitä ja ne on niistä
maksaneet veronsa jo sillon niin kun näkkyy alkuperäisistä tilakirjoista, siel
on kaikki järvet mainittuna, näistähän nämä on aikoinaan maksaneet sitten.
Sen mukasesti on näitä tiloja verotettu kun heillä on ollut näitä
nautintoja ja alueita. Eli tämmönen se on se tilanne ollu vanhaan aikaan
Asiakirjat 1700-luvun puolivälistä
osoittavat, että suku oli rekisteröity
maan omistajaksi - he jopa maksoivat veroa siitä.
Kangasniemi: No
minä näkisin kyllä että tärkein ongelman poistaja olisi tällä hetkellä, kun
nämä asiakirjat, mitä meilläkin on käytettävissä tarkkaan, tutkittaisiin ja
ratkaistaisiin se mitä ne antavat näille Inarin metsä ja kalastajalappalaisille
ja mitä heille oikeudenmukaisesti kuuluu. Ja se niin kuin vahvistettaisi
kiinteistö rekisteriin ja tämän jälkeen olisi selvästi erotettuna sitten
yhteisen alueen, missä voitaisiin niin kuin lähteä sitten ratkomaan tätä
porotalousongelmaa.
Vuoden 1925
isojakolaissa lapin maat jaettiin kahteen ryhmään. Toiseen kuuluivat talojen
maat, toiseen valtion metsämaat.
Voitaisiinko
maat vielä palauttaa entisille omistajilleen?
Wirilander: Musta tuntuu siltä että tänä päivänä tulee
olemaan kyllä hyvin vaikeata selvittää näitä yksittäisten ihmisten,
yksittäisten perheitten tilannetta. Sen takia että se edellyttää silloin paitsi
että seurataan tätä maaoikeudellista historiaa niin se edellyttää myöskin sukututkimusta joka on tuota, että seurataan
omistajista että ketä on nyt tullut sieltä ja sehän laajenee sitten hirveän
isoksi tämmönen joukko, sen perillisten joukko
yleensä on isompi kun perittäjien joukko. Että siinä voi käydä vaikka miten.
Aikio: Suomessa
on tavallaan kahden kerroksen väkeä. On niitä ihmisiä joitten oikeudet, omistusoikeudet on myöten toteutuvat ja niitä kunnioitetaan
ja on siis oikeuksia ja velvollisuuksia myös. Mutta saamelaisten kohdalla
saamelais- lapinkyläjärjestelmän mukaista maanomistus oikeutta näyttää olevan
hyvin vaikea Suomessa saada toteutumaan.
YK:n erityisjärjestö ILO - Kansainvälinen
työjärjestö - hyväksyi vuonna
1989 sopimuksen alkuperäiskansojen oikeuksista.
Sopimuksen 14 artiklan
mukaan valtioiden tulee kunnioittaa
alkuperäiskansojen omistusoikeutta
maa-alueisiin, joilla ne ovat perinteisesti
oleskelleet.
Pokka: No se
on ollutkin sitten vähän monimutkaisempi asia että nythän meillä suomessa on
viimeiset puoli vuosisataa yritetty ratkaista tätä Saamelaisten oikeuksia
maahan. Ja itse asiassa viimeiset viisitoista vuotta aktiivisesti sen jälkeen
kun suomikin oli mukana laatimassa kansainvälisen työjärjestön ILON
alkuperäiskansasopimusta. Ja suomihan, ruotsin tapaan jätti ratifioimisen
myöhemmäksi koska haluttiin että nämä saamelaisten oikeudet maahan
selvitettäisiin, eli siihen aikaan vuonna yhdeksänkymmentä ei ollut vielä edes
selvitystä asiasta ja nyt näitä asioita on sitten selvitetty. Ja tämä
historiallinen totuus on kyllä niin kuin selkiintynyt, mutta miten se pitäisi
tänä päivänä ratkaista, niin siitä on vielä kovin monenlaisia asioita.
ILO:n sopimus numero alkuperäiskansojen oikeuksista on ollut
voimassa 15 vuotta. Sen on ratifioinut 17 maata, niiden joukossa Norja ja
(Grönlantia hallitseva) Tanska. Mutta Suomi ja Ruotsi eivät ole ehtineet – tai
halunneet – ratifioida sopimusta.
Scheinin: Kansainvälisen työjärjestön yleissopimus satakuuskytyhdeksän nimenomaisesti säätelee maaoikeuksia ja
edellyttää joko omistusoikeuden tai vahvojen käyttöoikeuksien suojaamista
alkuperäiskansalle, riippuen siitä onko heidän hallintansa tiettyyn alueeseen
nähden ollut yksinomaista, vai onko se tapahtunut muun väestöryhmän rinnalla.
Kangasniemi: Ja
tässä on juuri se ristiriita että esimerkiksi minä henkilökohtaisesti olen sitä
mieltä että inarilaisten kalastaja- metsälappalaisten perillisiä loukataan jos
ilman tätä selvitystyötä, mitä tarkoittavat nämä saantokirjat, ja mitä Inarin
kanta asukkailla on, näillä metsä ja kalastajalappalaisilla. Ennen kun se on
perusteellisesti selvitetty, siten että heille kuuluva yksityinen omaisuus
palautetaan.
Mattilan ja Kangasniemen mukaan valtiovalta
syyllistyi rikokseen
yhdistäessään itselleen suuren osan siitä
maa-alueesta, jota suku piti
omanaan.
Mattila: Siinä
oli se ensimmäinen suuri ryöstö meitä kohtaan ja sitten toinen on tämä että jos
ILO sopimus ratifioidaan, niin kuin nyt on ollut tietoa ja yhdestä
poromieslehdestäkin tässä luin saamelaiskäräjien puheenjohtajan haastattelun
että tuota, pääministeri Vanhanen on luvannut että ensi vuoden puolella ILO
sopimus ratifioidaan. Jos se
ratifioidaan se ilo sopimus tällä pohjalla mikä nytten
on niin, eikä maa oikeuksia ja näitä edes selvitetään, se on toinen kansanmurha
meitä kohtaan, lappalaisia kohtaan, tapahtuu silloin valtiovallan toimesta.
Scheinin: Saamelaiset
on perustuslaissa nimetty alkuperäiskansaksi ja jos tarkastellaan näitä
kansainvälisen oikeuden kriteerejä vasten, niin he ovat alkuperäiskansa, siis
riippumatta siitä kuka on jotakin tiettyä tonttia ensimmäisenä hallinnut niin
että se on asiakirjoin osoitettavissa. Niin on selvää että saamelaiset on
kuitenkin se alkuperäiskansa joka on ensimmäisenä asuttanut nämä laajat
pohjoiset alueet. Ja siellä nimenomaan niiden luonnonvarojen pohjalta
kehittänyt omaleimaisen kulttuurin johon kuuluu muun muassa poronhoito,
kalastus metsästys, keräily niiden yhdistelmä elinkeinorakenteena ja koko
sitten se käsityötaidon, kielellisen ilmaisun, taiteellisen ilmaisun kirjo,
joka on yhteydessä näihin elinkeinoihin.
ILO:n sopimus perustuu muun muassa siihen, että maaoikeuksien
kautta
voidaan säilyttää saamelaista kulttuuria ja perinteitä. Miksei niitä voisi
vaalia myös ilman omistusoikeutta maihin?
Aikio: Alkuperäiskansan
kulttuuri on hyvin vahvasti sidoksissa maahan, ja ympäristöön ja ympäristön
täytyy säilyä, sen täytyy olla olemassa ja sitä käytetään hellävaraisesti ja
siitä pidetään huolta. Sillä tavalla ajatellen niin maa täytyy joko omistaa tai
sitä pitää voida käyttää kuten omistaja. Suomalaisen ja pohjoismaisen
lainsäädännön mukaanhan se on omistaja joka päättää maan käytöstä. Tämä on se
kriittinen paikka, jos alkuperäiskansan, tässä saamelaisten on mahdollista
tulevaisuudessa päättää alueensa käytöstä, likimain yhtä vahvasti
kun omistaja, niin silloin maan omistus ei ole välttämätöntä. Mutta
ellei tule, jos ratkaisut ovat nollaratkaisuja tai vähän keinotekoisia, ja
monimutkaisia ja johtavat siihen että Saamelaisilla ei todellista päätösvaltaa
ole, niin silloin tämmönen ratkaisu ei takaa mitään
ja silloin ainoa vaihtoehto on tietenkin pyrkiä palauttamaan omistukseen
liittyvä päätösvalta.
Lapin maariitaa on selvitetty moneen
otteeseen. Pelkästään eduskunnan kirjastosta löytyy seitsemän komiteamietintöä,
joissa kysymystä käsitellään. 90-luvun alussa selvitystyö vain tehostui.
Pokka: Tämä maan kysymys on ollut sen jälkeen
neljän viiden erilaisen selvittelyn kohteena ja niistä yksikään ei ole johtanut
sitten mihinkään lainsäädännön muuttamiseen.
Scheinin: Tässähän
on tehty selvitys toisensa jälkeen ja menossa on edelleen yks oikeusministeriön
tilaama selvitys, sen selvityksen lähtökohdat on
mielestäni väärät. Koska se tähtää oikeastaan siihen että tutkitaan
oikeushistoriallisesti kenen oikeuksia valtio on jo tunnustanut. Tämä on
alkuperäiskansa käsitteen näkökulmasta väärä lähtökohta. Lähtökohdan tulisi
olla se että kuka täällä on ollut ja miten maita on käytetty ennen kun valtio
tänne tuli ja perusti tehokkaan vallankäytön jonka seurauksena vasta on
tunnustettu sitten yksilöllisiä omistussuhteita. Selvityksistä pitäisi päästä
lainsäädäntöön ja minun käsittääkseni paras tie olisi se että suomi ratifioisi
alkuperäiskansa sopimuksen ILO sopimuksen satakuuskytyhdeksän.
Saamelaisten
maanomistusoikeuden ratkaiseminen vaatisi korkean tason poliittisen päätöksen. Toistaiseksi suomalaisilla poliitikoilla ei ole ollut halua
ratkaista asiaa.
Pokka: Ja
yleensä nyt on totuttu kyllä varmaan tuolla eduskunnassa ja valtakunnan päätöksentekopaikoillakin,
että kun saamelaisista keskustellaan, niin ne on kovin
riitaisia ja aina sitten niin on osa joukkoa joka on sitä mieltä että
saamelaisten asioita ei voida edistää, ainakaan tällä tavalla ja esitettyä
lakia vastustetaan ankarasti ja näinhän nyt on ollut melkein joka kerta jos on
ollut saamelaisia koskevista sioista eduskunnassa keskustelua. Onpa sitten
ollut kysymys kulttuuri itsehallinnosta tai saamelaisparlamentin aseman
vahvistamisesta niin kyllä meille osataan ihan kotitekoisesti myöskin vastustaa näitä.
Sekä tasavallan
presidentti Tarja Halonen että oikeusministeri Leena Luhtanen kieltäytyivät MOT:n haastattelupyynnöstä koskien Lapin
maanomistuskysymystä.
Scheinin: Suomen
valtio on hoitanut asiaa huonosti ja ehkä se huonoin puoli siinä on se että
suomen valtio puhuu koko ajan kahdella suulla. Meillä on erittäin myönteisiä
lainsäädäntö hankkeita jotka on koskeneet muun muassa
saamelaisten itsehallintoa, saamelaisten oikeuksien ottamista perustuslakiin,
kielellisiä oikeuksia, opetusta ja sen alalla tapahtunutta kehitystä ja myös
kansainvälisellä tasolla suomi puhuu erittäin myönteisesti alkuperäiskansojen
oikeuksista. Mutta tämän kääntöpuolena on koko ajan se että maahan kohdistuvat
oikeudet ovat selvittämättä ja tosi asiassa suomen valtionhallinnossa elää
vahvana edelleen sellainenkin suuntaus että kielletään saamelaisten asema alkuperäiskansana.
Tämä ei ole, tän luulisi olevan itsestään selvä asia
silloin kun se on meillä perustuslakiin kirjoitettuna, mutta esimerkiksi maa ja
metsätalousministeriö on voinut vielä hiljattain antaa semmosen
lausunnon että ei suomessa ole kansainvälisessä merkityksessä tarkoitettua
alkuperäiskansaa.
Saamelaiskulttuuri
perustuu pitkälti poronhoitoon. Jos porojen laidunalueet pienenevät, se
muodostaa uhan koko kulttuurin eloonjäämiselle.
Magga: Ei tämä hyvältä näytä tämä kehityksen kulku,
siis maankäyttöä ajatellen, me ollaan aina häviäjiä. Ja se on surkea.
Wirilander: Ei ole mitään muuta ratkaisua että molempien
osapuolten täytyy tehdä kompromisseja, täytyy olla valmiita tähän. Ja niin
kauan kun valmiutta ei ole niin ei synny ratkaisua ja silloin tuota ainoa
mahdollisuus sitten on että sitten niin, ikään kuin valtio sanelee tämän
ratkaisun sinne. Ja se ei ole hyvä ratkaisu koska kuitenkin mielellään nähtäisi
että kaikki osapuolet on mukana siinä. Ja kyllä mä
sanon että huonokin kompromissi on parempi kuin ei ensinkään kompromissia eikä
ensikään ratkaisua.
Pokka: No kyllä mä
uskoisin että muutkin pohjoismaat norjan tapaan, sekä suomi että ruotsi pyrkii
tämän asian lainsäädännöllään hoitamaan. Ei sen takia että täällä lapissa niin
kuin, sillain niin kuin olennaisesti asioita ratkaistaisiin mutta, ja joku asia
niin kuin valtavasti muuttuisi mutta minusta se että paikallinen väestö, ennen
muuta saamelaiset pääsee vaikuttamaan omien asioidensa päätöksentekoon, mukaan
luettuna maankäyttökysymykset niin se kuluu tämmöiseen hyvinvointivaltion,
sivistysvaltion tehtäviin että otetaan huomioon siinä vähemmistöt ja
paikallinen väestö.
ILO:n sopimuksen hyväksyneessä Norjassa on nykyisin laki,
jonka nojalla saamelaiset ja norjalaiset hallitsevat pohjoisen maa-alueita
yhteisesti. Ruotsissa puolestaan on menossa useita oikeudenkäyntejä, joissa
maanomistajat yrittävät karkottaa saamelaisia ja heidän porojaan pois
perinteisiltä laidunalueiltaan. Saamelaisten mielestä oikeudenkäynnit uhkaavat
heidän kulttuurinsa mahdollisuuksia selvitä elinvoimaisena Ruotsissa. Suomi ei
vielä ole niin pitkällä, mutta aika on käymässä vähiin.
Aikio: Nyt
viime, aivan viime vuosina, sen jälkeen kun Suomen valtioneuvoston oikeuskansleri
kiinnitti huomiota tähän ongelmaan vuonna 1998, hän kirjoitti
oikeusministeriölle että eikö olisi jo aika selvittää saamelaisten mahdollinen
maanomistusoikeus maihinsa. Ja jos oikeuskanslerin virasto huomauttaa niin
silloin ministeriökin joutuu tekemään jotain ja ministeriö on siitä lähtien
pyrkinyt selvityttämään tätä asiaa. Ja nämä selvitykset ovat edelleen käynnissä
ja viimeisin selvitys on niin sanottu tilaustutkimus jonka oikeusministeriö
käynnisti vuonna 2003, jonka tulosten piti valmistua jo viime vuoden lopussa,
ja nyt pitkin tätä vuotta, mutta se on selvästi historian tutkimusta ja ei
saata ehkä tuoda vastausta siihen että mikä on, mihin saamelaisten
omistusoikeus olis kadonnut.
LOPPU