TV1, Mot 31.10.2005

Toim. Ann-Nina Finne

 

Kenen Kaira?

 

Aikio: Kysymys onkin siitä että minkä vuoksi, olisi hauska tietää että minkä vuoksi suomi ei voi noudattaa omaa länsimaista ja pohjoismaista oikeusjärjestystään myös saamelaisten osalta ja myöntää sen että myös saamelaisilla on oikeus omistaa maata.

Mattila: Jos se ratifioidaan se ilo sopimus tällä pohjalla mikä nytten on niin, eikä maa oikeuksia ja näitä edes selvitetään, se on toinen kansanmurha meitä kohtaan, lappalaisia kohtaan, tapahtuu silloin valtiovallan toimesta.

 

Pekka Aikio ja Hannu Magga ovat matkalla kairassa tarkistaakseen porojen laidunmaat. Ilman riittävää ravintoa porot eivät selviä tulevasta talvesta.

 

Nykyään porot liikkuvat Lapissa melkein pelkästään valtion omistamalla maalla. Tässä tarinassa kysytään, kenellä oikeastaan on oikeus omistaa tai

käyttää Lapin laajoja maa-alueita.

Viime kädessä kysymys on saamelaiskulttuurin eloonjäämisestä.

 

1700-luvulle saakka Lapin asukkaat asuivat lapinkylissä ja heillä oli

nykyistä omistajanoikeutta vastaava oikeus käyttämäänsä maahan. Mutta

1700-luvulla kruunu kiinnostui Lapin luonnonvaroista. Se tarkoitti

muutosta maanomistukseen.

 

Wirilander: Valtio katsoi sillä tavalla että tuota nämä alueet on, tuota ei kenenkään maata ja tuota Kustaa Vaasa jo aikoinaan oli antanut tämän julistuksen että nämä erämaat kuuluu Jumalalle, kuninkaalle ja ruotsin kruunulle. Ja tuota valtio alkoi sitten ikään kuin tämmöistä omistaja valtaa sinne laajentaa, näille metsäalueille.

 

Nyt valtio omistaa noin 90 prosenttia Lapin maa-alueesta, mutta maata

käyttävät sekä saamelaiset että muut asukkaat.

 

Mutta ketkä ovat saamelaisia?

Laki antaa mahdollisuuden määritellä saamelaisuuden kolmella tavalla. Äidinkieli ratkaisee, jos henkilön itsensä, hänen vanhempiensa tai isovanhempiensa äidinkieli on ollut saame. Asiakirjojen perusteella saamelaiseksi voidaan luokitella henkilö, jonka esi-isä on rekisteröity tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi. Kolmas vaihtoehto on, että ainakin toisella henkilön vanhemmista on ollut äänioikeus saamelaiskäräjillä.

 

Aikio: No ihan käytännössä kaikkein näkyvin esimerkki tänä päivänä, kun saamelaisten vanhat elinkeinot ovat olleet: poronhoito, kalastus ja metsästys, ja tietenkin täällä erämaa-alueitten lähellä asuvilla muillakin on ollut samantyyppisiä elinkeinoja. Tänne on tietenkin tullut uudisasukkaita ja muita ja he ovat myöskin päässeet harjoittamaan näitä samoja elinkeinoja. Heitä on ollut alun perin hyvin vähän. Nyt poronhoito on ehkä kaikkein näkyvin, nämä metsästys ja kalastus ne ovat enemmän tämmöisiä niin sanottuja virkistäytymismuotoja. Meillä ei ole käytännössä ammatti metsästäjiä juurikaan muualla kun ehkä riekonpyynti alueella, ammattikalastajia on jonkun verran, mutta se mikä on näkyvää on poronhoito. Ja vapaasti laiduntavan poronhoidon kohdalla se näkyy sillä tavalla hyvin tämä maanomistuksen niin kuin puuttuminen että poronhoito oikeuteen pitäisi kuulua laidunoikeus, ensimmäisenä siis maankäyttöoikeus.

 

Muita alueen asukkaita kutsutaan lappilaisiksi. Monet heistä väittävät nyt,

että heillä on oikeus siihen maahan, jonka heidän esi-isänsä aikoinaan

omistivat.

 

Mattila: Kyllähän ne oli jo näitten vanhojen lappalaisten hallinnassa nämä maat. Ne oli vähän niin kuin tuota niin, tai ne oli saanut jo siihen mennessä omistusoikeuden. Ne oli kiinnekirjat eli lainhuudot saanut kaikkeen useamman kerran kun vaihtu että niin entinen isäntä kuoli talosta ja tuli uus isäntä, tai poika otti talon, se joutu hakemaan ne kiinnekirjat ja lainhuudot että ne on kaikki perintö tiloja, ne on perintötiloja, ne ei ole ollut mitään muuta kun perintötiloja nää kaikki vanhat tilat.

 

Saamelaisten maanomistus perustuu niin sanottuun ikimuistoiseen nautintaoikeuteen. Heillä ei siis ole kirjallisia todisteita omistusoikeudestaan. Kahden kulttuurin välillä onkin selvä ristiriita maanomistuksesta: lappilaisilla on nykyaikaisia asiakirjoja, kun taas saamelaiset vetoavat muinaiseen tapaoikeuteen.

 

Pokka: No tässä voi sanoa että asia on ollut vähän vaikea, eli me ollaan kuitenkin lähdetty alun perin suomessa siitä tilanteesta että valtion puolelta ei millään tavalla edes niin kuin realistisena että saamelaisilla olisi voinut jotain oikeuksia olla. Eli on lähdetty niin kuin nolla tilanteesta ja siihen ja sitten tämän tutkimustyönkin tuloksena on tultu siihen, toisenlaisiin johtopäätösiin että tässähän onkin voinut olla ihan niin kuin relevantteja oikeuksia. On ollut oikeuksia jotka pitää niin kuin suomen valtionkin tunnustaa eli on lähdetty niin kuin tietyllä tavalla tilanteesta että suomen valtiolla nämä saamelaiset eivät ole olleet sellainen ryhmä jolla, jonka maakysymyksestä tai oikeuksista maankäyttöön olisi pitänyt aidosti olla kiinnostunut.

 

Valtiolla on siis ongelma. Sekä lappilaiset että saamelaiset vaativat takaisin maata, jonka valtio 1700-luvulla otti haltuunsa.

 

Aikio: Oikeus maahan täytyy järjestää. Se, voidaanko se järjestää ilman omistusoikeuden siirtoa, se voidaan minusta järjestää. Me olemme aina halunneet osoittaa ja puhua, silloin kun olemme keskustelleet valtion kanssa, olemme aina halunneet korostaa sitä että saamelaiset ovat omistaneet tämän oman maansa. Siitä on selvä näyttö.

 

Saamelaisten mielestä on kyse ennen muuta porojen laidun-alueista. Elinkeinoa ei voi jatkaa, ellei eläimillä ole riittävän laajoja laidunmaita.

 

Magga: Metsähallitushan hakkailee pikku hiljaa kaikki käytössä olevat, niin kuin sanoin niin tällekin alueelle, tälle laajalle alueelle, tämä on jotain 58 000 hehtaaria laaja alue tämä peurakairo. Siihen on hakkuu suunnitelma tehty. Ja se on kyllä meidän mielestä se on pelottavaa.

 

Scheinin: Tähän astihan perustuslaki tunnustaa saamelaisten aseman alkuperäiskansana ja heidän oikeutensa omaan kieleen ja kulttuuriin sekä näitä asioita koskevaan itsehallintoon. Sen sijaan saamelaisille ei ole turvattu maahan koskevia oikeuksia. Kansainvälisestä oikeudesta seuraa se, että jotta tämä oikeus kulttuuriin voisi alkuperäiskansan kohdalla tehokkaasti toteutua, niin sen täytyy sisältää myös maahan ja luonnonvaroihin kohdistuvia oikeuksia.

 

Magga: Ja yks tärkeä tuota kevättalven ravinto on tuo noissa puissa näkyvä tuo luppo, tai onko se Naava hienommin sanottuna mutta meillä se on luppo, ja ilman sitä niin poro ei pärjää. Sen takia tarvitaan näitä laajoja yhtenäisiä alueita. Ja kyllä olisin iloinen jos joskus tapahtuis se että nämä metsät rauhotettais, ainakin hakkuillta rauhotettais silloin se olis niin kuin meidän elinkeinon voitto tavallaan.

 

Poronhoitoa eivät kuitenkaan harjoita vain saamelaiset. On myös lappilaisia , jotka elättävät itsensä poroilla.

 

Vaikka yhtäläisyyksiäkin on, saamelaisten ja lappilaisten välillä on selvä ristiriita.

 

Kangasniemi: No on ollut aikoja että ne ovat ollut aika tavalla kärjistyneitä, ei niin kuitenkaan vielä että käsikähmää missään vaiheessa olisi tarvinnut kenenkään kanssa käydä. Mutta tuota siinä on ollut sellaisia tekijöitä joittenkin tahojen kesken että ei oikeastaan voi välttyä ajatukselta että siinä on pientä semmoista sodan alkua olemassa.

 

Mattila & Kangasniemi: No, raja t sillä lailla, että tuota niin semmonen tota vesirajasta semmonen 20-30 metriä kulkee ja välillä menee ihan vesirajaan asti, se raja lähelle vesirajaa, niin siin on se yksityisen ja valtion raja, valtio erotutti rannat pois niinkun tästä rahajärvestäkin.

 

Yrjö Mattila ja hänen serkkunsa Martti Kangasniemi esittelevät meille Inarissa rantaa, joka heidän mukaansa on aikoinaan kuulunut Mattilan perheelle.

Sitten valtio otti maat haltuunsa.

 

Mattila&Kangasniemi: Tämä on ollu inarilaisten ja ivalolaisten kala-aitta on vielä tänä päivänä että erittäin kalaisa ja hyvä järvi on ja tässä kulkevat kalalla kaikki melkein nuotalla täällä ja ottavat talvikalansa tästä ja se on vaan ikävämpi tilanne että tällä lailla kun erotettiin yhteismetsä niin erotettiin rannat pois valtiolle, en tiiä niitten intressiin, ett vetos että uitto on , uiton takia ei se ois varmaan uiton takia tarvinnu tämmösiä , ei tässä isommasti ole uiteltu ko joskus sillon aikoinaan 1930 –luvulla hakattiin joku muutama tukki tuolta ylempää, sillon käytettiin uittona, mutta se ei oo sitä tarvinnu sitä tehdä.

 

 

Ranta on vain osa sitä aluetta, jonka suku haluaa takaisin valtiolta.

 

Mattila&Kangasniemi: No nyt ruvetaan sitten puhumaan semmosista alueista kun väittäsin että saattaa olla toistakymmentä tuhatta hehtaaria, (on) kaikkinensa , ja sillon tulevat kysymykseen tässä tapauksessa niin sanotut liikamaana pois otetut alueet, joita on tapahtunu jo ennen isoa jakoa.

Ja sitten toinen mikä on että sitten kans tunnustetaan nämä oikeudet mitkä on näihin vesihin, näihin, että ne ei ole yksistään valtion, nämä vesialueet, että nää on tuota  niin tiloille annettuna tuota nautintaoikeutena käyttää näitä ja ne on niistä maksaneet veronsa jo sillon niin kun näkkyy alkuperäisistä tilakirjoista, siel on kaikki järvet mainittuna, näistähän nämä on aikoinaan maksaneet sitten.

Sen mukasesti on näitä tiloja verotettu kun heillä on ollut näitä nautintoja ja alueita. Eli tämmönen se on se tilanne ollu vanhaan aikaan

 

Asiakirjat 1700-luvun puolivälistä osoittavat, että suku oli rekisteröity

maan omistajaksi - he jopa maksoivat veroa siitä.

 

Kangasniemi: No minä näkisin kyllä että tärkein ongelman poistaja olisi tällä hetkellä, kun nämä asiakirjat, mitä meilläkin on käytettävissä tarkkaan, tutkittaisiin ja ratkaistaisiin se mitä ne antavat näille Inarin metsä ja kalastajalappalaisille ja mitä heille oikeudenmukaisesti kuuluu. Ja se niin kuin vahvistettaisi kiinteistö rekisteriin ja tämän jälkeen olisi selvästi erotettuna sitten yhteisen alueen, missä voitaisiin niin kuin lähteä sitten ratkomaan tätä porotalousongelmaa.

 

Vuoden 1925 isojakolaissa lapin maat jaettiin kahteen ryhmään. Toiseen kuuluivat talojen maat, toiseen valtion metsämaat.  

Voitaisiinko maat vielä palauttaa entisille omistajilleen?

 

Wirilander: Musta tuntuu siltä että tänä päivänä tulee olemaan kyllä hyvin vaikeata selvittää näitä yksittäisten ihmisten, yksittäisten perheitten tilannetta. Sen takia että se edellyttää silloin paitsi että seurataan tätä maaoikeudellista historiaa niin se edellyttää myöskin sukututkimusta joka on tuota, että seurataan omistajista että ketä on nyt tullut sieltä ja sehän laajenee sitten hirveän isoksi tämmönen joukko, sen perillisten joukko yleensä on isompi kun perittäjien joukko. Että siinä voi käydä vaikka miten.

 

Aikio: Suomessa on tavallaan kahden kerroksen väkeä. On niitä ihmisiä joitten oikeudet, omistusoikeudet on myöten toteutuvat ja niitä kunnioitetaan ja on siis oikeuksia ja velvollisuuksia myös. Mutta saamelaisten kohdalla saamelais- lapinkyläjärjestelmän mukaista maanomistus oikeutta näyttää olevan hyvin vaikea Suomessa saada toteutumaan.

 

YK:n erityisjärjestö ILO - Kansainvälinen työjärjestö - hyväksyi vuonna

1989 sopimuksen alkuperäiskansojen oikeuksista. Sopimuksen 14 artiklan

mukaan valtioiden tulee kunnioittaa alkuperäiskansojen omistusoikeutta

maa-alueisiin, joilla ne ovat perinteisesti oleskelleet.

 

Pokka: No se on ollutkin sitten vähän monimutkaisempi asia että nythän meillä suomessa on viimeiset puoli vuosisataa yritetty ratkaista tätä Saamelaisten oikeuksia maahan. Ja itse asiassa viimeiset viisitoista vuotta aktiivisesti sen jälkeen kun suomikin oli mukana laatimassa kansainvälisen työjärjestön ILON alkuperäiskansasopimusta. Ja suomihan, ruotsin tapaan jätti ratifioimisen myöhemmäksi koska haluttiin että nämä saamelaisten oikeudet maahan selvitettäisiin, eli siihen aikaan vuonna yhdeksänkymmentä ei ollut vielä edes selvitystä asiasta ja nyt näitä asioita on sitten selvitetty. Ja tämä historiallinen totuus on kyllä niin kuin selkiintynyt, mutta miten se pitäisi tänä päivänä ratkaista, niin siitä on vielä kovin monenlaisia asioita.

 

ILO:n sopimus numero alkuperäiskansojen oikeuksista on ollut voimassa 15 vuotta. Sen on ratifioinut 17 maata, niiden joukossa Norja ja (Grönlantia hallitseva) Tanska. Mutta Suomi ja Ruotsi eivät ole ehtineet – tai halunneet – ratifioida sopimusta.

 

Scheinin: Kansainvälisen työjärjestön yleissopimus satakuuskytyhdeksän nimenomaisesti säätelee maaoikeuksia ja edellyttää joko omistusoikeuden tai vahvojen käyttöoikeuksien suojaamista alkuperäiskansalle, riippuen siitä onko heidän hallintansa tiettyyn alueeseen nähden ollut yksinomaista, vai onko se tapahtunut muun väestöryhmän rinnalla.

 

Kangasniemi: Ja tässä on juuri se ristiriita että esimerkiksi minä henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että inarilaisten kalastaja- metsälappalaisten perillisiä loukataan jos ilman tätä selvitystyötä, mitä tarkoittavat nämä saantokirjat, ja mitä Inarin kanta asukkailla on, näillä metsä ja kalastajalappalaisilla. Ennen kun se on perusteellisesti selvitetty, siten että heille kuuluva yksityinen omaisuus palautetaan.

 

Mattilan ja Kangasniemen mukaan valtiovalta syyllistyi rikokseen

yhdistäessään itselleen suuren osan siitä maa-alueesta, jota suku piti

omanaan.

 

Mattila: Siinä oli se ensimmäinen suuri ryöstö meitä kohtaan ja sitten toinen on tämä että jos ILO sopimus ratifioidaan, niin kuin nyt on ollut tietoa ja yhdestä poromieslehdestäkin tässä luin saamelaiskäräjien puheenjohtajan haastattelun että tuota, pääministeri Vanhanen on luvannut että ensi vuoden puolella ILO sopimus ratifioidaan. Jos se ratifioidaan se ilo sopimus tällä pohjalla mikä nytten on niin, eikä maa oikeuksia ja näitä edes selvitetään, se on toinen kansanmurha meitä kohtaan, lappalaisia kohtaan, tapahtuu silloin valtiovallan toimesta.

 

Scheinin: Saamelaiset on perustuslaissa nimetty alkuperäiskansaksi ja jos tarkastellaan näitä kansainvälisen oikeuden kriteerejä vasten, niin he ovat alkuperäiskansa, siis riippumatta siitä kuka on jotakin tiettyä tonttia ensimmäisenä hallinnut niin että se on asiakirjoin osoitettavissa. Niin on selvää että saamelaiset on kuitenkin se alkuperäiskansa joka on ensimmäisenä asuttanut nämä laajat pohjoiset alueet. Ja siellä nimenomaan niiden luonnonvarojen pohjalta kehittänyt omaleimaisen kulttuurin johon kuuluu muun muassa poronhoito, kalastus metsästys, keräily niiden yhdistelmä elinkeinorakenteena ja koko sitten se käsityötaidon, kielellisen ilmaisun, taiteellisen ilmaisun kirjo, joka on yhteydessä näihin elinkeinoihin.

 

ILO:n sopimus perustuu muun muassa siihen, että maaoikeuksien

kautta voidaan säilyttää saamelaista kulttuuria ja perinteitä. Miksei niitä voisi vaalia myös ilman omistusoikeutta maihin?

 

Aikio: Alkuperäiskansan kulttuuri on hyvin vahvasti sidoksissa maahan, ja ympäristöön ja ympäristön täytyy säilyä, sen täytyy olla olemassa ja sitä käytetään hellävaraisesti ja siitä pidetään huolta. Sillä tavalla ajatellen niin maa täytyy joko omistaa tai sitä pitää voida käyttää kuten omistaja. Suomalaisen ja pohjoismaisen lainsäädännön mukaanhan se on omistaja joka päättää maan käytöstä. Tämä on se kriittinen paikka, jos alkuperäiskansan, tässä saamelaisten on mahdollista tulevaisuudessa päättää alueensa käytöstä, likimain yhtä vahvasti kun omistaja, niin silloin maan omistus ei ole välttämätöntä. Mutta ellei tule, jos ratkaisut ovat nollaratkaisuja tai vähän keinotekoisia, ja monimutkaisia ja johtavat siihen että Saamelaisilla ei todellista päätösvaltaa ole, niin silloin tämmönen ratkaisu ei takaa mitään ja silloin ainoa vaihtoehto on tietenkin pyrkiä palauttamaan omistukseen liittyvä päätösvalta.

 

Lapin maariitaa on selvitetty moneen otteeseen. Pelkästään eduskunnan kirjastosta löytyy seitsemän komiteamietintöä, joissa kysymystä käsitellään. 90-luvun alussa selvitystyö vain tehostui.

 

Pokka: Tämä maan kysymys on ollut sen jälkeen neljän viiden erilaisen selvittelyn kohteena ja niistä yksikään ei ole johtanut sitten mihinkään lainsäädännön muuttamiseen.

 

Scheinin: Tässähän on tehty selvitys toisensa jälkeen ja menossa on edelleen yks oikeusministeriön tilaama selvitys, sen selvityksen lähtökohdat on mielestäni väärät. Koska se tähtää oikeastaan siihen että tutkitaan oikeushistoriallisesti kenen oikeuksia valtio on jo tunnustanut. Tämä on alkuperäiskansa käsitteen näkökulmasta väärä lähtökohta. Lähtökohdan tulisi olla se että kuka täällä on ollut ja miten maita on käytetty ennen kun valtio tänne tuli ja perusti tehokkaan vallankäytön jonka seurauksena vasta on tunnustettu sitten yksilöllisiä omistussuhteita. Selvityksistä pitäisi päästä lainsäädäntöön ja minun käsittääkseni paras tie olisi se että suomi ratifioisi alkuperäiskansa sopimuksen ILO sopimuksen satakuuskytyhdeksän.

 

 

Saamelaisten maanomistusoikeuden ratkaiseminen vaatisi korkean tason poliittisen päätöksen. Toistaiseksi suomalaisilla poliitikoilla ei ole ollut halua ratkaista asiaa.

 

Pokka: Ja yleensä nyt on totuttu kyllä varmaan tuolla eduskunnassa ja valtakunnan päätöksentekopaikoillakin, että kun saamelaisista keskustellaan, niin ne on kovin riitaisia ja aina sitten niin on osa joukkoa joka on sitä mieltä että saamelaisten asioita ei voida edistää, ainakaan tällä tavalla ja esitettyä lakia vastustetaan ankarasti ja näinhän nyt on ollut melkein joka kerta jos on ollut saamelaisia koskevista sioista eduskunnassa keskustelua. Onpa sitten ollut kysymys kulttuuri itsehallinnosta tai saamelaisparlamentin aseman vahvistamisesta niin kyllä meille osataan ihan kotitekoisesti myöskin vastustaa näitä.

 

Sekä tasavallan presidentti Tarja Halonen että oikeusministeri Leena Luhtanen kieltäytyivät MOT:n haastattelupyynnöstä koskien Lapin maanomistuskysymystä.

 

Scheinin: Suomen valtio on hoitanut asiaa huonosti ja ehkä se huonoin puoli siinä on se että suomen valtio puhuu koko ajan kahdella suulla. Meillä on erittäin myönteisiä lainsäädäntö hankkeita jotka on koskeneet muun muassa saamelaisten itsehallintoa, saamelaisten oikeuksien ottamista perustuslakiin, kielellisiä oikeuksia, opetusta ja sen alalla tapahtunutta kehitystä ja myös kansainvälisellä tasolla suomi puhuu erittäin myönteisesti alkuperäiskansojen oikeuksista. Mutta tämän kääntöpuolena on koko ajan se että maahan kohdistuvat oikeudet ovat selvittämättä ja tosi asiassa suomen valtionhallinnossa elää vahvana edelleen sellainenkin suuntaus että kielletään saamelaisten asema alkuperäiskansana. Tämä ei ole, tän luulisi olevan itsestään selvä asia silloin kun se on meillä perustuslakiin kirjoitettuna, mutta esimerkiksi maa ja metsätalousministeriö on voinut vielä hiljattain antaa semmosen lausunnon että ei suomessa ole kansainvälisessä merkityksessä tarkoitettua alkuperäiskansaa.

 

Saamelaiskulttuuri perustuu pitkälti poronhoitoon. Jos porojen laidunalueet pienenevät, se muodostaa uhan koko kulttuurin eloonjäämiselle.

 

Magga: Ei tämä hyvältä näytä tämä kehityksen kulku, siis maankäyttöä ajatellen, me ollaan aina häviäjiä. Ja se on surkea.

 

Wirilander: Ei ole mitään muuta ratkaisua että molempien osapuolten täytyy tehdä kompromisseja, täytyy olla valmiita tähän. Ja niin kauan kun valmiutta ei ole niin ei synny ratkaisua ja silloin tuota ainoa mahdollisuus sitten on että sitten niin, ikään kuin valtio sanelee tämän ratkaisun sinne. Ja se ei ole hyvä ratkaisu koska kuitenkin mielellään nähtäisi että kaikki osapuolet on mukana siinä. Ja kyllä sanon että huonokin kompromissi on parempi kuin ei ensinkään kompromissia eikä ensikään ratkaisua.

 

Pokka: No kyllä uskoisin että muutkin pohjoismaat norjan tapaan, sekä suomi että ruotsi pyrkii tämän asian lainsäädännöllään hoitamaan. Ei sen takia että täällä lapissa niin kuin, sillain niin kuin olennaisesti asioita ratkaistaisiin mutta, ja joku asia niin kuin valtavasti muuttuisi mutta minusta se että paikallinen väestö, ennen muuta saamelaiset pääsee vaikuttamaan omien asioidensa päätöksentekoon, mukaan luettuna maankäyttökysymykset niin se kuluu tämmöiseen hyvinvointivaltion, sivistysvaltion tehtäviin että otetaan huomioon siinä vähemmistöt ja paikallinen väestö.

 

ILO:n sopimuksen hyväksyneessä Norjassa on nykyisin laki, jonka nojalla saamelaiset ja norjalaiset hallitsevat pohjoisen maa-alueita yhteisesti. Ruotsissa puolestaan on menossa useita oikeudenkäyntejä, joissa maanomistajat yrittävät karkottaa saamelaisia ja heidän porojaan pois perinteisiltä laidunalueiltaan. Saamelaisten mielestä oikeudenkäynnit uhkaavat heidän kulttuurinsa mahdollisuuksia selvitä elinvoimaisena Ruotsissa. Suomi ei vielä ole niin pitkällä, mutta aika on käymässä vähiin.  

 

Aikio: Nyt viime, aivan viime vuosina, sen jälkeen kun Suomen valtioneuvoston oikeuskansleri kiinnitti huomiota tähän ongelmaan vuonna 1998, hän kirjoitti oikeusministeriölle että eikö olisi jo aika selvittää saamelaisten mahdollinen maanomistusoikeus maihinsa. Ja jos oikeuskanslerin virasto huomauttaa niin silloin ministeriökin joutuu tekemään jotain ja ministeriö on siitä lähtien pyrkinyt selvityttämään tätä asiaa. Ja nämä selvitykset ovat edelleen käynnissä ja viimeisin selvitys on niin sanottu tilaustutkimus jonka oikeusministeriö käynnisti vuonna 2003, jonka tulosten piti valmistua jo viime vuoden lopussa, ja nyt pitkin tätä vuotta, mutta se on selvästi historian tutkimusta ja ei saata ehkä tuoda vastausta siihen että mikä on, mihin saamelaisten omistusoikeus olis kadonnut.

 

LOPPU

Deltagare: 

 

Juhani Wirilander
oikeustieteen tohtori

Pekka Aikio
Puheenjohtaja
saamelaiskäräjät

Yrjö Mattila (Markägare)

Hannele Pokka
Maaherra
Lapin lääni

Hannu Magga (Renägare)

Martin Scheinin
Kansainvälisen Professori
Åbo Akademi

Martti Kangasniemi (Markägare)