Sana lappalainen olisikin aika palauttaa vanhaan historialliseen merkitykseensä tarkoittamaan pyyntikulttuurin perinteistä elämäntapaa ja talousjärjestelmää - ruotsin "leva som lapp" vastakohtana "landsbo" eli 'lantalainen', jolloin sana saamelainen viittaisi kieleen ja etnisiteettiin.5
Etnisiteettiä määritettäessä voidaan aina myös kysyä, mistä asti jokin kansa tai väestönryhmä on ollut olemassa eli mitkä tekijät kulttuurissa tai kielessä määrittävät tiettyyn väestönryhmään kuulumista? Kysymykset eivät ole helppoja. Niihin ei löydy yksiselitteisiä vastauksia. Nykypäivän kriteerit eivät välttämättä ole päteneet menneinä aikoina. Yleisesti hyväksytyt määreet eivät taas aina ole yhteneväisiä ihmisten sisäisten tuntemusten kanssa.
Unto Saloa lainaten voidaan kuitenkin todeta, että identiteetin syntyä edistää usein, ehkä aina, kosketus "toisiin", niihin jotka asuvat eri alueella ja joiden kulttuuripiirteet, mm. kieli, ovat enemmän tai vähemmän erilaiset.6
[ viitteet ]
1) Koskinen 1851, 33.
2) Lehtola 1997, 14.
3) Ks. esim. Huurre 1995, 154.
4) Salo 1999, 13.
5) Pentikäinen 1995, 21-22.
6) Salo 2003, 330.
Lähteinä on käytetty myös Kaarle IX: n kolmea kirjettä vuosilta 1607 ja 1608. Kirjeissä kuningas kehoitti Pohjanmaan silloista voutia ynnä Korsholman peurankaitsijaa tiedustelemaan Ilmajoen erämaita. Tarkoituksena oli asuttaa erämaita erityisesti lappalaisilla, joilta suomalaiset oppisivat peuranhoitoa sekä linnustamista ja kalastusta. ( Ilmajoen raja ulottui ennen Hämeenkyrön entiseen rajaan Parkanon pohjoisosassa.) E. J. Waaranen on toimittanut Ruotsi-Suomen kuninkaiden kirjeitä painettuina. Alkuperäisessä muodossa ne löytyvät Kansallisarkistosta.
Vahtola mukaan mahdollisesti jo vasarakirveskulttuurin suomalaiset kutsuivat sisämaan pyytäjiä lappalaisiksi ja heidän aluettaan Lapiksi; (vrt. viron lape, gen. lappe, joka merkitsee syrjäistä seutua). Lappalaiset olisivat tarvinneet myös nimityksen rannikon kielellisesti eriytyvälle väestölle ja se saattoi olla suomi, suomalainen. Saamen indoeurooppalaista alkuperää oleva sana suopman merkitsee murretta ja kielellinen eriytyminen saattoi Vahtolan mukaan olla kehityksen keskeinen piirre. Hän toteaa, että kansallisuusnimien synty voi olla huomattavasti myöhäisempikin, rautakautinenkin.1
Myös Unto Salo kirjoittaa viitaten Petri Kallion etymologiaan, että Suomi sana olisi lainattu indoeurooppalaisesta kantakielestä, sitä todennäköisesti puhuneilta vasarakirvesheimoilta.2 Salonkin mukaan on ilmeistä, että alkujaan Suomi tarkoitti rannikkoalueen asutusta. Nykyisen käsityksen mukaan se on ollut jatkuvaa ilmeisesti jo suomusjärven kulttuurista (8300/7500-5200ekr
Huurre jatkaa kuitenkin pohtien: Mitä sitten olivat ne historiallisissa asiakirjoissa mainitut ja perimätietojen muistamat eteläisimmät lappalaiset ja mistä ovat lähtöisin saamelaisperäiset paikannimet Etelä-Suomessa?
Ehkä kysymyksessä on se Luukonsaaren ryhmän väestö, joka puhui eteläistä kantasaamea. Osa siitä vaihtoi elinkeinoa ja maata viljelevänä suomalaistui vähitellen kokonaan, osa taas pysyi yhä pyyntiä harjoittavina ja maanviljeliöiden halveksimina syrjäseudun "lappalaisina." 12
Sydänmaata Carlsson nimittää "ikäväksi Lapinmaaksi". Sinne ei hänen mukaansa "tehnyt kenenkään mieli suotta tunkea". Lukuun ottamatta Karvian kappelia oli koko tuo "Lapinmaa" 1700-luvun keskiväliin asti ilman suomalaisia asuttajia.6 "He [suomalaiset] lienevät olleet tyytyväisiä, kun lappalaiset luovuttivat heille päävesireitin varret ja maksoivat kiltisti veroa väkevämmille naapureilleen," mainitsee Alanen.7
Vaikka kiinteästä asutuksesta Sydänmaalla on tietoja vasta 1700-luvun puolen välin jälkeen, pitävät perimätiedot esimerkiksi Kortteuden ja Kuusijärven taloja ikivanhoina. Yli-Kuusijärven vanhan savupirtin seinässä on vuosiluku 1529. "Lienevätkö talojen varhaisemmat asukkaat siis olleet kirkonkirjoihin merkitsemättömiä lappalais-pakanoita", toteaa Alanen.9
Sydänmaalle vetäytyneistä lappalaisista on Carlssonin mukaan olemassa monia jälkiä. Itse hän mainitsee kahden paikannimen, Parkanon Lapinnevan ja Peurakeitaan Jämijärven Sydänmaankylässä muistuttavan vielä lappalaisten olosta täällä.10
Alanen toteaa, etteivät lappi-liitteiset sanat välttämättä ole missään yhteydessä lappalaisiin [ ilmeisesti Alanen tarkoittaa saamelaisiin ].1 Onkin ajateltu Etelä-Suomen Lappi-alkuisten paikannimien viittaavan paikkoihin, joissa harjoitettiin 'lappalaista' elämäntapaa.2 Kyse onkin siitä, missä määrin Lappi-paikannimistö voidaan yhdistää saamelaisasutukseen.
Salo toteaa, että yleiset lappi-alkuiset sanat Satakunnassa eivät näytä tarkoittaneen pelkästään saamelaisia, vaan muutakin pyyntiväestöä. Ne edellyttävät viljelevän ja pääasiassa pyynnistä elävän väestön rinnakkaisuutta. Tällainen rinnakkaisuus syntyi Salon mielestä juuri nuoremmalla roomalaisajalla ja kansainvaellusajalla eli asutuksen alkuvaiheessa. Se säilyi hänen mielestään koko rautakauden, jopa uuden ajan puolelle.
Todennäköisesti saariin ja yleensäkin rantakalliolle rakennetuilla lapinraunioilla osoitettiin kyseisten kalavesien valtaamista; suvun vainajat kaiketi suojelivat vallattuja vesiä vierailta pyytäjiltä.3
Myös sisämaassa omaksuttiin jo pronssikauden loppupuolella rannikolta tuttu tapa haudata ainakin osa vainajista kiviröykkiöihin. Ne rakennettiin vesistöjen läheisyyteen mäkien laelle. Salon mukaan Ala- ja Ylä-Satakunnassa, Pohjois-Hämeessä ja Etelä-Pohjanmaalla nimitettiin jo 1700-luvulla joitakin kiviröykkiöhautoja lapinraunioiksi. Nimitys osoittaa hänestä, että satakuntalaiset ja hämäläiset tiesivät tai päättelivät, etteivät rauniot olleet suomalaisten, vaan lappalaisten hautoja.
Sittemmin nimitys lapinrauniot on yleistynyt tarkoittamaan kaikkia järvien rantakallioille rakennettuja hautaraunioita tai muita niiden kaltaisia muinaismuistoja. Sijoituksensa ja myös rakennepiirteidensä vuoksi ne vastaavat rannikon varhaispronssikautista hautaustapaa.1
Näitä "lapinraunioita" on vielä rautakaudelta, jopa viikinkiajalta. Myöhemmät saattavat olla peräisin hautaustavan uudesta leviämisestä rannikolta sisämaahan. Tällöin ne eivät osoittaisi tradition paikallista jatkuvuutta järvialueille.4 Unto Salo yhdistää myöhäiset lapinrauniot sisämaassa asbestikeraamiseen väestöön. Ne viittaavat hänestä itäisiin uudisasukkaisiin. Nämä olisivat muuttaneet Kokemäenjoen alueelle ehkä vanhemmalla roomalaisajalla läntisten kauppayhteyksien houkuttelemina.5 Vähän tutkittuna muinaisjäännösryhmänä lapinraunioista kaivattaisiin kuitenkin lisää tutkimustuloksia.6