Lapinmaan asutushistoriallisen kehityksen seurauksena tutkimuskohde rajautuu tutkimuksenloppua kohti kuitenkin väistämättä edellistäkin pienemmälle alueelle, jälleen seurauksena itse oikeuskehityksen sanelemista syistä. Jo 1600-luvullaalkanut ja 1700-luvun kuluessa kiihtyneenä jatkunut Kemin lapin eteläisempien lapinkylien suomalaistuminen – tai jos mieluummin halutaan sanoa, talonpoikaistuminen – johtaa näillä alueilla myös vanhojen lappalaisoikeuksien katoamiseen asiakirjojen lehdiltä. 1800-luvun tilanteessa näiltä alueilta ei siis enää ole löydettävissä luotettavaa asiakirja-aineistoa, joka liittyisi vanhaan ruotsinvallan aikaiseen oikeustilaan ja sen mukaiseen lappalaiseen oikeusasemaan. Oikeushistoriallisten lähteiden olemassaolo on kuitenkin kaiken oikeushistoriallisen tutkimuksen ensimmäinen perusedellytys: ilman varmoja lähteitä menneisyyden kuva jää pelkiksi oletuksiksi ja teorioiksi, taruiksi ja myyteiksi.

Kemin lapin eteläisimmistä kylistä ei Haminan rauhan jälkeen laaditussa ensimmäisessä maakirjassa vuodelta 1810 – ei tosin enää myöskään useaan vuosikymmeneen tätä ennen – löydy enää ainoatakaan "lappalaista" eli lapinveron maksajaa, vaan maanomistus on näillä alueilla muuttunut ja vahvistettu kokonaan talojen ja tilojen puitteisiin. Muuhun kuin talon omistamiseen perustuvaa maaveroa on asiakirjojen mukaan maksettu enää Enontekiöllä, Inarissa ja Utsjoella. Enontekiöllä, Inarissa ja Utsjoella lapinveron maksu ja lappalaisuus säilyvät asiakirjoissa ja siis myös juridista merkitystä omaavina käsitteinä tämän vuosisadan puoliväliin asti seurauksin, ettei lappalaisuus tällä alueella ole menettänyt relevanssiansa maan ja veden käyttöä koskevan voimassa olevan lainsäädännönkään kannalta.

Korpijaakko olettaa ilman asiakirjoihin perustuvaa tarkastelua, että lappalaisilta loppuivat niin sanotut lappalaisoikeudet tilanperustamisen yhteydessä. Hänen lähtökohtanaan on, että vain ns. lappalaismerkintä maakirjassa on edellytys lappalaisoikeuksien omistamiselle. Tämä tulkinta on täysin harhaan johtava sillä kun lappalainen perusti uudistilan merkattiin hänelle kaikki perinteiset lappalaisoikeudet osana tilaoikeutta jolloin hän maksoi veroa maasta, vedestä ja elinkeinosta tilansa puitteissa.

KITTILLÄN KÄRÄJÄT 11- 13.3 1735 § 9

Tässä käräjätapauksessa käsiteltiin kysymystä menettikö lappalainen lappalaisoikeudet perustaessaan uudistilan

Maaherran kirjeen mukaan 3.5 1713 uudisasukkailla tai heidän pojillaan ei ole millään muotoa lupaa vallata majavanpyyntipaikkoja tai alikiinteistöjä, jotka kuuluvat lappalaisille. Käräjäoikeuden päätöksessä kuitenkin todetaan, että korkeasti oppineen maaherran määräys ei näytä olevan lapin sukua vaan uudisasukkaita ja heidän poikiaan vastaan ja tällä perusteella syytetty sai pitää lapinsukuisuuden kautta perimänsä oikeudet. (katso tietoa 10 s. 24-25)

ENONTEKIJÖN KÄRÄJÄT 18.2.1785 § 16

Tässä käräjätapauksessa uudistilallinen Per Magnuson Muotkajärveltä syytti Kätkäsuvannon kylänmiestä tunkeutumisesta hänen majavanpyyntipaikoilleen lapinrajan sisälle. Kyseisessä tuomiossa kielletään Kätkäsuvantolaisia harjoittamasta pyyntiä lapinrajojen sisällä, sillä lapinrajan sisällä oleva uudistilallinen Muotkajärvi sekä muut asukkaat maksavat pyynnistä veroa kuninkaalliselle majesteetille ja kruunulle.

ENONTEKIJÄN KÄRÄJÄT 16.1787 § 23

Tässä käräjätapauksessa kerrotaan kuinka yksistään kolmella uudistilallisella Peltovuoman kylästä oli yli 100 villipeuran ansaa heidän tavallisilla pyyntimaillaan Ounastunturin takana. Tämä tieto on täysin ristiriidassa Korpijaakon tulkinnan kanssa.

KITTILÄN KARÄJÄT 2.3.1792 § 6

Tässä käräjätapauksessa käsiteltiin 18 Kittilän kylänmiehen keskenään tekemää sopimusta majavanpyyntirajoituksista. Sopimuksen tekijät kaikki olivat uudistilallisia. Tämä käräjätapaus osoittaa kiistattomasti sen, että vanhat perinteiset lapinkyläoikeudet säilyivät lapinsukuisilla vaikka he perustivatkin uudistilan sillä sopimuksen allekirjoittaneiden isät olivat vielä 1760 –luvulla merkattuina lappalaisiksi ja majavanpyyntihän oli vain joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta lappalaisten yksinoikeus.

Kuten sanottu Korpijaakko ei ole käsitellyt lainkaan uudistilojen perustamiseen liittyviä perustamisasiakirjoja joista käy kiistatta selville se, että heidän tilaoikeuksiinsa kuuluivat myös perinteiset lappalaisoikeudet laajoine pyynti- ja laidunmaineen, jopa 30 km kanttiinsa sekä myös kalavedet. Nämä oikeudet on löydettävissä vielä 1800-luvullakin kirjatuista tilapapereista.

Sivulla 123 Korpijaakko esittää ikään kuin Enontekiön alueella olisi säilynyt perinteinen Lapinkyläjaotus yhtäjaksoisesti aina 1900-luvulle asti. Todellisuudessa Rounalan lapinkylä poistui maakirjoista yhtenäisenä kylänä jo vuodesta 1782 hajoten aluksi Rounalan eli Köngämän, Lainiovuoman ja Rommavuoman kyliksi, joista ainoastaan Rommavuoma sijaitsi nykyisen Suomen puolella. 1800-luvulle tultaessa oli koko Enontekiön alueella enää Peltojärven, Köngämän ja Rommavuoman kylät mihin oli merkattuina lappalaisia. Vuodesta 1828 enää Peltojärvi ja Köngämä ja vuodesta 1841 enää muuttolappalaiset Enontekiön alueella ilman kyläjaotusta, joten miten Korpijaakko voi väittää, että he maksoivat lapinkyläveroa.

Yhteinen veronmaksu saa yhä hämmästyttävämpiä piirteitä vuoden 1839 maakirjan yhteydessä käy ilmi, että muuttolappalaiset eivät suinkaan maksaneet veroa maasta ja vedestä vaan poropääluvun mukaista veroa ja samassa yhteydessä vapautettiin alle 80 poroa omistavat verosta kokonaan, ilman että muiden vero olisi noussut.

Sivulla 72 Korpijaakko kirjoittaa, että :

"Koska lappalaiset käyttivät maitaan ja maksoivat niistä veroa porojenhoitamisen ohella metsästämällä ja kalastamalla, uudisasukkaiden ei ollut lupa sekaantua näihin elinkeinoihin muuten kuin kotitarpeekseen ja ainoastaan puolen peninkulman etäisyydellä tilan talouskeskuksesta. Plakaatin sanamuoto on ehdoton, eikä jätä asiassa minkäänlaista tulkinnanvaraa."

Näin olikin mikäli kyseessä oli todellinen uudisasukas mutta lapinsukuisuuden kautta perittyjä oikeuksia ei uudistila vienyt vaan uudistila vahvisti lappalaisoikeudet tilaoikeudeksi. Tästä on hyvänä esimerkkinä seuraavat käräjäkirjat:

Tässä käräjätapauksessa vaadittiin selvitystä Muonion ja Enontekiön sekä Kittilän rajalla sijaitsevien Keräs- ja Sieppijärven asemasta ja omistussuhteista. Käräjillä annettiin valaehtoinen todistus protokollaan vietäväksi ja tässä todistuksesta käy ilmi, että rajalinja Kittilää ja Enontekiötä vastaan kulkee pitkin Kyröjen tilojen rajaa, ja niin ollen ovat molemmat Keräsjärvi ja Sieppijärvi kokonaan Enontekiön rajan sisällä, lukuun ottamatta jotain osaa viimeksi mainitusta.

Kyseiset järvet ja tilanrajat sijaitsevat noin 15 kilometrin päässä varsinaisesta talouskeskuksesta, joten Korpijaakon väittämä ei voi pitää paikkaansa lappalaissyntyisen uudistilallisen kohdalla. Tämä on täysin sopusoinnussa Kittilän käräjillä vuona 1735 annetun päätöksen kanssa.

Käräjillä annettiin valaehtoinen todistus protokollaan vietäväksi, jossa vahvistettiin Kittiläläisen Thomas Mikkelinpoika Kyrön ja Johan Mikkelinpoika Kyrön oikeus pitää poroja Peltovuoman alueella. Lisäksi vahvistettiin, että heillä on siellä myös peuranpyyntioikeus.

Tämäkin alue sijaitsee yli kolmenkymmenen kilometrin päässä Kittilän uudistilallisten talouskeskuksesta, joten Korpijaakon väittämä ei tässäkään tapauksessa pidä paikkaansa.

Tässä käräjöinnissä käsiteltiin porolappalaisten oikeutta lähestyä Enontekiön uudistilallisten tiluksia porokarjoineen kirkonmenojen aikaan sillä he saapuivat uudistilallisten laidun- ja heinämaita. Samassa yhteydessä kerrottiin, että Idivuoman uudistilallisten heinämaat sijaitsevat 3 ja 4 peninkulman etäisyydellä asunnoista, joten porolappalaisia kiellettiin tulemasta ¼ peninkulmaa lähemmäksi heidän tilojaan. Karesuvantolaisten niityt sijaitevat ½- ¾ peninkulman etäisyydellä; Kuttaslaisten ½ peninkulmaa joka suuntaan; Palojoensuulaisten ½ peninkulman etäisyydellä tiloista. Muotkajärveläisillä oli laidunmaita ja heinämaita samalla etäisyydellä.

Hetan uudistilallisilla niityt ovat peninkulman päässä ja kauempanakin mutta Vuontisjärven ja Peltovuoman asukkaiden niityt olivat 3 peninkulman etäisyydellä mutta he eivät kärsi porolappalaisten haitoista.

Siksi kiellettiin porolappalaisia aiheuttamasta haittaa uudistilallisten niitty- ja laidunmaille sekä tulemasta lähemmäksi kuin ½ - ¾ peninkulmaa suuntaansa 2-4 talon asukkaita ja ¼ - ½ peninkulman etäisyydelle muita asukkaita.

Tämäkin käräjätapaus osoittaa, että jo pelkästään uudistilallisten tilukset yltivät kauemmaksi kuin ½ peninkulmaa asuinkeskuksesta.

Tämän lisäksi löytyy tietysti tilojen perustamisasiakirjat jotka kumoavat Korpijaakon väitteet kokonaan.

Sivulla 227 Korpijaakko esittää, että ei ole mahdollista ryhtyä "historiallisesti" eli historiallisten lähteiden valossa selvittämään lapin alueen asutusta 1500-luvun puolivälistä kohti nykyaikaa. Hän väittää ettei ole olemassa historiallista tutkimustapaa jonka avulla alueen asukkaita voitaisiin tarkemmin kartoittaa laajemmissa yhteyksissä. Lisäksi hän esittää, että tämän tyyppiset vaatimuksen näyttäisivät historiallisen tutkimuksen tutkimisen käsitteiden ja myös vanhemman historiallisen tiedon tahalliselta sekoittamiselta muuhun kuin tieteen tai tutkimukseen perustuvien päämäärien näennäisiksi oikeuttajiksi.

Tällainen väite on täysin käsittämätön, sillä onhan Oulun maakunta-arkisto pystynyt selvittämään viranomaistyönä yli 1000 hlö:n polveutumisen aina 1600-luvulta lähtien ilman mitään ongelmia. Ja nämä viranomaistyönä tehdyt tutkimuksen on korkein hallinto-oikeus vahvistanut.

Suomessa on myös laadittu viranomaistyönä ns. saamelaisperhekortisto kolmen pohjoisimman kunnan alueelta, joiden avulla voidaan johtaa kenen tahansa sukujuuret aina 1600-luvulle asti. Lisäksi tri Wahlberg on tutkimuksillaan johtanut eri henkilöiden polveutumisen asiakirjoin 1500-luvulta aina tähän päivään asti.

Myöskin käräjäkirja-aineisto on pystytty henkilöittämään yhtenäisenä ketjuna vuodesta 1638 aina isojakoon asti, joten Korpijaakon väitteet on tältäkin osin täysin vailla pohjaa. Tästä on hyvänä esimerkkinä vesipiirirajan käytetyt asiakirja joilla tilalliset todistivat oikeuksiaan aina 1600-luvulta lähtien.

Tämä kysymys vaatii aivan erityisperusteisen tarkastelun, joka on helppo aloittaa tohtori Korpijaakko - Labban omilla sanoilla:

s.22 ’’Ruotsinvallan aikaan sijoittuva lappalaisoikeuksien kokonaiskehityksen kannalta olennainen kysymys koskee lähinnä lappalaisten ja lappalaisoikeuksien katoamista eteläisimmistä Kenin lapin kylistä. Kysymys viimeisten lappalaisten ja lappalaisoikeuksien kohtalosta näissä lapinkylissä on erityisongelma, eikä sitä asiakirjojen puutteessa voida tässäkään yhteydessä pohtia laajemmin kuin omaan aikaan sidottuna ilmiönään. On myös korostettava, etteivät näiden alueiden lappalaiset jääneet tapahtuman yhteydessä suinkaan maattomiksi, vaan aikaisempi oikeusasema vahvistettiin samalla tilaan kuuluvana oikeutena.’’

Juridisoikeudellinen asema Lapinmaassa oli vakio aina 1500-luvulta 1760-luvulle asti, jolloin lappalaiset olivat lappalaisia ja suomalaiset uudisasukkaat uudisasukkaita myös verotusteknisesti. Ainut poikkeus tässä kokonaisuudessa on Pohjois-Ruotsin – Siggevaran, osin Rounalan sekä Suonttavaaran lapinkylien ja nykyisen Suomen Enontekiön alueet sillä niiden osalta astuu mukaan ikiaikaiset Tornionlaakson birkarlien ja kveenien eli lappalaisten eräomistukset, jotka kuninkaan suojelukirjeellä vahvistettiin jo vuonna 1328. Nämä eräomistukset, joista henkilö ja sukutasolla maksettiin säännöllisesti veroa vuodesta 1539 lähtien vaikuttavat keskeisellä tavalla koko tuon alueen asutus- ja omistushistoriaan mutta tämä kokonaisuus on tohtori Korpijaakko – Labban tutkimuksessa sivuutettu kokonaan vaikka hänellä olisi ollut käytettävissä tohtoria Erik Wahlbergin koko tutkimusaineisto, josta nämä tiedot olisivat löytyneet riittävällä tarkkuudella, jotta ne olisi voitu sitoa tutkimukseen edes avoimena kysymyksenä.Korpijaakko – Labba julkistaakin sivuilla 45 – 67 puhtaaksikirjoitetut veroluettelot vuodelta 1741, jossa nimetään eri lapinkylien lappalaiset veromaineen sekä jäljempänä (s. 62-67) uudistilalliset. Tähän tarkasteluun on vielä lisättävä edellä nimetyn Pohjois-Ruotsin ja Enontekiön alueen erityisperusteinen tarkastelu, jotta kokonaisuudesta saadaan luotettava kuva. KOKO TÄMÄ AINEISTO ON JO OLEMASSA, JOTEN SE TULISI VAIN TARKASTAA JA VAHVISTAA JOTTA KOKONAISKUVA OLISI SELVÄ.

Ketä muinoin asuikaan oikeuksia määriteltäessä lapinmaassa on selvitetty Korpijaakko – Labban taholta sivulla 32-33:

s.32 ’’Kaikkein vanhimmat kirjalliset maininnat lappi-nimestä ovat 1000-luvulta peräisin olevista venäläisistä asiakirjoissa. Ruotsin kielessä sana on kielentutkijoiden mukaan tullut yleiseen käyttöön viimeistään 1100-luvulla. Tätä aikaisemmin Pohjolan asukkaista – suomalaisista ja saamelaisista yhdessä – on puhuttu kirjallisissa yhteyksissä nimityksellä ’fenni’.Tämän aiheen kannalta olennaisinta on kuitenkin käsitteen ’lapp’ (lappalainen) omaksuminen ruotsalaiseen asiakirjakieleen välittömästi Lapinmaan tultua kosketuksiin ja sittemmin liitetyksi Ruotsin valtakunnan hallinto-organisaatioon. Varhaisimmissa lähteissä kuten vielä 1500-luvun asiakirjakielessä lappmarken ’tarkoitti juuri tätä varsin myöhään maahan yhdistettyä hallinnollista aluetta, jota asuttivat saamelaiset/lappalaiset. Tässä vaiheessa myös käsite ’lappalainen’ riitti kuvaamaan alueen asukkaita yleensä, sillä muita kuin saamelaisia/lappalaisia alueella ei vielä vakituisesti asunut: uudisasutushan sallittiin ensimmäisen kerran yleisesti vasta vuoden 1673 uudisasutusplakaatilla. ’’Jotta käsitteet saadaan sidottua oikeisiin uomiinsa on tarkasteltava Korpijaakko – Labban julkistamaa uudistilallisten veroluetteloa vuodelta 1741 (s.62-67), josta voidaan havaita, että esimerkiksi Enontekiöllä oli Samuel Olofsson Riskan tila perustettu 1690 ja Hindrich Hettan tila perustettu 1697, joita tiloja lukuun ottamatta oli kaikki uudistilat perustettu ennen vuotta 1673 eli näiden tilojen on pakostakin täytynyt olla lappalaisten perustamia kuten Korpijaakko – Labba edellä totesi.

Kun tähän luetteloon lisätään Riskan tilan perustamiseen liittyvä perustamisasiakirja vuodelta 1690, josta käy ilmi, että Idivuoman veromaa oli langennut omistajalle perintönä sekä Hetan uudistilaan liittyvä perustamisasiakirja vuodelta 1697, jossa Hendrich Hetta anoi Enontekiön käräjillä lupaa saada asettua asumaan esi-isiensä maalle Ounasjärvelle , josta maasta suku oli maksanut säännöllisesti veroa aina vuodesta 1553. Näin joudutaan tunnustamaan se tosiasia, että myös näiden uudistilojen historia juontaa lappalaisaikaan.

Tämä sama kaava pätee kaikkiin Enontekiön uudistiloihin, joista on tiedossa kokonaisvaltainen omistushistoria aina 1550-luvulta. Kittilässä tilanne oli pääsääntöisesti selkeä lappalaisten ja uudistilallisten välillä, joskin niidenkin osalta on tiedossa tarkentava käräjäkirja-aineisto.

Tätä problematiikkaa ei edes tarvitse pohtia Inarin ja Utsjoen osalta sillä niiden tilojen perustamishistoria on täysin lappalaisten käsissä sillä Ivalon ensimmäisen tilan perustaja oli Inarin lappalainen Henrik Kuva yhdessä Kittilän lappalaisen Henrik Michelsson Kyrön kanssa, jotka saivat tilan perustamiselle luvan lapinkylältä päässen näin yhdessä lappalaisten kanssa osallisiksi metsiin ja kalastuksiin. Henrik Kyrön vaimo oli Carin Henriksdr joka saattoi olla Henrik Kuvan sisar mutta tätä ei ole varmuudella vielä pystytty todistamaan. Korpijaakko – Labba toteaakin sivulla 111, että vuonna 1810 Utsjoella ei ollut yhtään uudistilaa ja Inarissakin vain neljä, joista kolme Kyrön kylässä ja yksi Muddusjärvellä.

Yhteenveto lapinveromaista ja uudistiloista

Kuten edellä on jo osoitettu on uudistilojen perustamishistoria osa lappalaisten ja saamelaisten oikeushistoriaa, jota Korpijaakko – Labba ei ole edes yrittänyt pohtia vaan kiteyttää asian sanoihin:

s.22 ’’Kysymys viimeisten lappalaisten ja lappalaisoikeuksien kohtalosta näissä lapinkylissä on erityisongelma, eikä sitä asiakirjojen puutteessa voida tässäkään yhteydessä pohtia laajemmin kuin omaan aikaan sidottuna ilmiönään. On myös korostettava, etteivät näiden alueiden lappalaiset jääneet tapahtuman yhteydessä suinkaan maattomiksi, vaan aikaisempi oikeusasema vahvistettiin samalla tilaan kuuluvana oikeutena.’’

Korpijaakko – Labba antaa ymmärtää, että tätä kysymystä ei voi asiakirjojen puuttuessa pohtia mutta toteaa, että lappalaisoikeudet sidottiin osaksi uudistilojen oikeuksia. Asiakirjat ovat kyllä löytyneet ja ne on läpikäyty mutta Korpijaakko – Labba ei ole sitä tehnyt, joten tämä tutkimus jättää edelleen tämän uudistilan perustaneiden lappalaisten perusoikeuskysymyksen avoimeksi. Tämä puute on erittäin vakava sillä sivulla 87 Korpijaakko – Labba toteaa:

s.87 ’’Väitöskirjassani vuodelta 1989 on lukuisissa eri yhteyksissä ja monella eri kannalta selvitetty maanluonto-problematiikkaa Lapinmaan oikeuskehityksessä. Kysymys on tässä siitä, minkä luontoisiksi lapinveromaat tai lappalaisten elinkeinoihinsa käyttämät maat kameraalioikeudellisessa katsannossa luokiteltiin; kruunun-, vero- vai rälssiluontoiseksi maaksi. Väitöskirjassa päädytään laajaan verotusasiakirjoja, oikeuskäytäntöä ja myös muuta kuten eräiden erityislakien lainvalmisteluun liittyviä asiakirjoja koskevan tarkastelun pohjalta siihen, että lapinkyliin kuuluvien lapinveromaiden alueita on lähtökohtaisesti ja kaikissa suhteissa käsitelty veroluontoisina. Lappalaisten oikeus maahansa on siis vastannut tuolle ajalle tavanomaista verotalonpojan oikeutta maahan, kaikkine verotusluontoisuuteen liittyvine oikeuksineen ja velvollisuuksineen. Maakirjoissa lapinkylien maita ei missään vaiheessa ole merkitty kruununluontoisiksi, ja yksityisoikeudellisessa katsannossa maat ovat itsestään selvällä tavalla olleet perintöomaisuutta.’’

Kun tähän totuuteen yhdistetään hänen sivulla 22 mainitsema lappalaisoikeuksien sitominen tilaoikeuksiin on kyseessä vähintäänkin yhtä suuri puute kuin koko maanomistuskiista.

Tulkintavirheitä ?

Koko Korpijaakko – Labban tutkimus näyttää kiteytyvän Kyrö-Eira / Labba-Valkeapää sukujen väliseksi mittelöksi. Sivuilla 73-74 sekä 110-111 todistetaan, että Labboilla ja Valkeapäillä on oikeudet ja sivuilla 78 sekä 112-118 todistetaan kiivaasti, että Kyröt ja Eirat eivät ole lappalaisia eikä heidän oikeuksiensa perillisiä. Tämä vastakkainasettelu on varsin mielenkiintoinen sillä Korpijaakko on naimisissa Labban kanssa ja saamelaispolitiikassa vaalilautakunnan puheenjohtajana toimineen Nils Henrik Valkeapään äiti on puolestaan Labba. Samalla erityistarkasteluun on otettu Kyrö-sukua edustava Tervaniemen uudistila Kuivasalmelta, joka liittyy Niilo Tervon sukujuuriin ja toisaalta Peltovuoman Eira-suvun kehitys saa erityissyynin, joka puolestaan liittyy lappalaiskulttuuri- ja perinneyhdistyksen puheenjohtajaan Jouni Eiraan. Ei voi välttyä ajatukselta, että Korpijaakko - Labba nostaa esiin omia intressiryhmiään ja määrätietoisesti mustamaalaa ’’vihollisiaan’’ eli asiat esiin nostanutta Jouni Eiraa sekä tutkimuksia tehnyttä Niilo Tervoa. Jotta asioihin saadaan jokin selkeys on näitäkin kokonaisuuksia tasapuolisuuden nimissä asiakirjoin oiottava.

Vihatut Kyröt

Sivuilla 78 Korpijaakko – Labba nostaa esille käräjäkirjan Kittilän käräjiltä vuodelta 1730, jonka avulla hän todistaa, että Kyröt eivät ole lappalaisia sillä Jöns Michelinpoika Kyrö ei päässyt osalliseksi Kittilän lappalaisten majavanpyyntiin. Sivulla 113-114 puolestaan todistetaan, että ’’Kyrön suvun jälkeläiset, jotka ensin alkavat vaikuttaa Kittilässä, perustaen sitten useita ’Kyröläiskyliä’ paitsi Kittilään ja Inariin, myös eripuolille Enontekiötä. Vuonna 1810 kyröläisiä isäntiä oli jo Muotkajärvellä, Hetassa, Näkkäläjärvellä ja Kyrössä. Inarissakin kyröläisasutus laajeni pian tämänjälkeen kulovalkean tavoin..’’. Sivulla 114 Korpijaakko – Labba jatkaa määrätietoista asioiden korostamista ja lopulta kiteyttää ajatukset sanoihin:

’’Sillä, että joko uuden tai vanhan tilan tai sen osan haltijaksi on joko isän tai äidin kautta tullut alkujaan ’’lappalaista’’ verta, ei kuitenkaan ole mitään tekemistä tilan kiinteistöoikeudellisen aseman kanssa: tila on tietenkin tästä huolimatta säilynyt normaalina uudistilalainsäädännössä tarkoitettuna uudistilana oikeuksineen ja velvollisuuksineen. Siinäkin tapauksessa, että tila alkujaan olisi selvästi perustettu lapinveromaalle kylän osakkaana olleen lappalaisen toimesta – näin on asianlaita selvästi ollut edellä mainittujen Vasaroiden kohdalla – tästä on korkeintaan voinut olla seurauksena kyseisen tilan veroluontoisuus tavanomaisen kruununluontoisuuden sijaan.’’

Ainahan saa tiettyjä sukuja, jopa Kyröjä moittia mutta kun se tehdään puutteellisin tiedoin ja siten harhaan johtaen on kyseessä jo vakavampi asia. Jatkossa on syytä asiakirjoin oikoa Korpijaakko – Labban virheellisiä väittämiä:

Kyrö-suku pähkinänkuoressa

Suvun historia johtaa vielä kauemmas ollen ikiaikainen birkal- ja kveeni-suku, joiden tiedetään asuttaneen ja hallinneen Lappia jo 800-luvulta lähtien. Tämän asiayhteyden on tohtori Erik Wahlberg tarkoin tutkinut ja professori Jouko Vahtola väitöskirjassaan: Tornionjoki- ja Kemijokilaakson asutuksen synty – nimistötieteellinen ja historiallinen tutkimus- todennut sekä professori Kyösti Julku kirjassaan, Kvenland – Kainuunmaa, todistanut. Tämän saman asian Korpijaakko – Labba itsekin todistaa sivuilla 32-33 mutta mikään ei auta.

Korpijaakko – Labba on tehnyt selkeän tulkintavirheen määritellessään Kyröjen juridisoikeudellista taustaa, joka todistetaan seuraavalla:

Kyröt eivät ole saaneet lappalaisoikeuksia Kittilän käräjien tuomion mukaan vuodelta 1730. Tässä yhteydessä vedotaan Kallojärven tilaa koskevaan tuomioon.

Kyröt ovat alkujaan kittiläläisiä eivätkä ole Peltojärven lapinkylän osakkaita.

Kyröt vaikka ovat saaneet alkujaan ’’lappalaista’’ verta ei heillä ole mitään tekemistä tilan kiinteistöoikeudellisen aseman kanssa.

Korpijaakko: Kyröt eivät ole saaneet lappalaisoikeuksia Kittilän käräjien tuomion mukaan vuodelta 1730. Tässä yhteydessä vedotaan Kallojärven tilaa koskevaan tuomioon.

Korpijaakko – Labba perustaa väittämänsä itse muodostamaansa yhden asiakirjan tulkintaan, joka on ristiriidassa asiakirjaketjun kanssa. Kyrö suvun historiaan liittyy seuraavat asiakirjat, jotka osoittavat hänen väittämänsä vääräksi tai vääristetyksi sillä onhan hänen asiasta väitelleenä tohtorina täytynyt tutustua näihin kaikkiin asiakirjoihin jos hän on ne kerran tutkinut:

Dito kon för Rätten Michell Jönsson från Pello och begerade at få behålla sitt boostelle wid Wondes träsk och beslöts att efter han ähr arfwinge der till på sins hustrus wägner så tillåtes honom bete. boostelle.

Sitten astui oikeuden eteen Michell Jönsinpoika (Kyrö) Pellosta ja pyytäen lupaa saada pitää asumustaan Wuontisjärvellä ja päätettiin että koska hän on perillinen siihen vaimonsa kautta niin luvattiin hänen pitää asumustaan.

Pello Jerfui Lapparne kerade till Kittila Lapparne, om ett Träsk Wondisjerfui bedh. huilket Pello Jerfui förmena att samma Träsk skall liggia in om deras Råå och Röör, Och effter som berättades dett bådhe byerna hafua brukat uthi samma Träsk. Huarföre bleff afdömdt dett bådhe byerna bruka uthi bete Träsk såsom the af uhrmines brukat hafuer.

Suomennos:

Peltojärven lappalaiset olivat nostaneet kanteen Kittilän lappalaisia vastaan Vuontisjärvestä, jonka Peltojärvi katsoi sijaitsevan heidän rajojen sisällä ja alueella, Ja kun kerrottiin, että molemmat kylät ovat käyttäneet samaa järveä, Siksi annettiin tuomio, että molemmat kylät käyttävät kyseistä järveä niin kuin ovat ikimuistoisesti käyttäneet.

Anbelangande Kittila Lappars klangan och prætension emoot Pelldo Järfwi Lappar, nembl. Gamble Länzmannen Nils Pedersson och dess broder Anders Pedersson, såssom Fullmechtige på sine egne och heela byens wägnar, angående theras gamla Twist och strijdigheet om ofwanrörde Wondis Järfwi och dess rätta possenssion jämbwähl råå och Röör desse bäggie byar emellan; Så ehuruwähl Peldo Järfwi Lappar frammtedde ett gammalt och illa medfarit breef Daterat d. 24. Januarij 1621 ther af the bewijsa och intyga wille, att berörde Wondis Järfwi skall wara belägit innom theras rätta Råå och Röör. Lijkwähl Kittila Lappar ther emoot, qvam solennissimé protestera monde, lofwandes och försäkrandes, att willia till nästa laga Tingh opsökia och anförskaffa gamblare breef och doomar om samma Träsk, theruthinnan the förmeente sigh kunna bewijsa Contrarium, och dy begiärandes dalation och opskof i denna saak, till annan gångh; uthi hwilket anseende samma twistige saak till annat Tingh opskutin och differerad bleef, hwarmed bäggie Partterne woro wähl till fredz och således togo afträde ifrån Rätten etc.

Mitä tulee Kittilän lappalaisten napinaan ja vaatimukseen Peltojärven lappalaisia vastaan, nimetty vanha nimismies Nils Pederinpoika ja tämän veli Anders Pederinpoika, niin itsensä kuin koko kylän valtuuttamina, koskien heidän vanhaa kiistaa ja taistelua edellä mainitusta Vuontisjärvestä ja sen oikeasta omistuksesta sekä rajaa ja aluetta molempien kylien välillä. Niin Peltojärven lappalaiset esittivät vanhan ja pahoin vaurioituneen kirjeen päivätty 24. Tammikuuta 1621, jolla he tahtoivat näyttää ja todistaa, että kyseinen Vuontisjärvi sijaitsee heidän oikeiden rajojen sisällä ja alueella. Tätä vastoin Kittilän lappalaiset lupasivat ja vakuuttivat seuraaville käräjille etsiä ja esittää vanhemman kirjeen ja tuomion samasta järvestä, joka ratkaisee asian heidän hyväkseen. Tämän johdosta sama kiistanalainen asia siirrettiin seuraaville käräjille, mihin molemmat osapuolet tyytyivät ja niin ollen asia otettiin pois oikeudesta.

Emedan såssom PeldoJärfwi lappar eller någon dess Fullmechtigh, nu icke tillstädes woro, lagligen uthföra saken emoth theras wederpartter Kittila lappar, Wondis Järfwi Träsk berörande, om hwilket dhe wijdh sidsthåldne Laga Tingh den 5. Martij 1681, twijsta och della monde, Kittila lappar hafwa och ännu icke kunnat opwijsa eller framtee något gamblare breeff besade Träsk angående än som Pälldo Järfwi Lappar i förledit åhr af ofwanrörde Dato här för Rätten anpræsentera och opwijsa monde; Alt derföre anståår och differeres samme ährende eller twijstige Saak till annat Tingh, men kunde Partterne sins emillan i medler tijdh förlijkas, skulle Rätten det gärna see och åstunda.

Siten kuin Peltojärven lappalaiset tai joku heidän valtuuttamansa ei ole läsnä, laillisesti suoritettu asia vastaan heidän riitaveljet Kittilän lappalaiset, koskien Vuontisjärveä, josta edellisillä käräjillä 5. maaliskuuta 1681 ollut kiistaa, eivät Kittilän lappalaiset ole vieläkään pystyneet esittämään sanottua järveä koskevaa vanhempaa kirjettä kuin mitä Peltojärven lappalaiset edellisvuona yllä esitettynä päivänä ovat oikeudelle esittäneet. Kiistanalainen asia voidaan siirtää toisille käräjille mutta osapuolten tulisi keskenään sopia asian sitä ennen, minkä oikeus haluaisi nähdä ja toivoisi tapahtuvan.

Ehruwähl Olof Nilsson Sirka ifrån Kittilä Förmedelst dhen undfångne Häradz Rättens Interlocutorie Doomb, Daterat Sodankyhla d.25. February Ao. 1696 förmeenar sig wara betättigat till, att bruuka med Mikkel Kiyres Söner uti Träsket Wåndes Järfwi, Lijkwäll emädan det aff Gambl. Männ, Nembl. Anders Thomasson i Raunala och Nils Håtti, Uthi Eedzstadh intyges att berde. Träsk aff Ållder warit bruukat aff Mikkel Kyro, och andre Pelldo Jerffwij Lappar, och att det intet lydde under Pallasjerfwi dher Olof Sirka effter Doomen .682 d. 27. February äger halfparten uti, Uthan ligger een Mijhl närmare Pelldojerfwi och innom dess råå, dher Jöns Mikkelsson Kyrö nu skattar före, och intet uppå Kittelas byz råå; Alltså kan Rätten Intet dömma honom Olof Sirkka wara berättigat att Fiska uti berörde Wåndes Jerfwi, Uthan brukas så wäll här effter som här till, aff Mikkel Kyress Sönner.

Niin kuin Olof Nilsson Sirka Kittilästä esitti annetun Kihlakunnan oikeuden vahvistaman tuomion päivätty Sodankylässä 25. Helmikuuta 1696 katsoen olevansa oikeutettu käyttämään yhdessä Mikkel Kyrön poikien kanssa Vuontisjärveä. Kuitenkin sitä vastoin vanhat miehet nimittäin Anders Thomasinpoika Rounalasta ja Nils Håtti todistivat, että kyseistä järveä on vanhastaan käyttänyt Mikkel Kyrö ja muut Peltojärven lappalaiset, eikä se kuulu Pallasjärveen mistä Olof Sirka 27. helmikuuta 1682 annetulla tuomiolla omistaa puolet, vaan sijaitsee yhden peninkulman lähempänä Peltojärveä ja sen rajojen sisällä mistä Jöns Mikkelinpoika Kyrö nyt maksaa veroa, eikä Kittilän kylän rajalla.

Niin oikeus ei voi tuomita hänen Olof Sirkan olevan oikeutettu kalastamaan kyseistä Vuontisjärveä vaan sitä käyttää tästä lähin kuin tähän asti Mikkel Kyrön pojat.

Alldenstund Häradz Rättens dom, Af d. 27. Januarii 1698 innehåller och förmår, det skola Mikkel Kyros Söner, Allena wara berättigade till Fiskebruket uti Träsket Wuåddas Jerfwi och Olof Nilsson Sirka i Kittilla intet hafwa thär sammastädes beställa; Fördenskull finner Häredz Rätten skiäligit, det bör Mikkel Kyros Söner Mikkel Och Jöns, i samma Träsk wara liika deelachtige, och fiskia thär sammastädes hwarom Annan, eller och som liikast synes, Fiska tillhopa, och deela Afwelen sins emillan, där medh Jöns, som Åbor sin Faders Boställe, tillfridz ähr; Män Salangijerfwi hwad widkommer, som är belägit på Jönses skattland, så böör Jöns Allena thär till berättigad wara, där Mikkel inga särdeles skiähl, däremot har att producera och framtee.

Koska Kihlakunnan oikeuden tuomio 27. Tammikuuta 1698 sisältää ja vahvistaa sen, että Mikkel Kyrön pojat yksin ovat oikeutettuja Vuontisjärven kalastukseen ja Olof Nilsinpoika Sirkalla Kittilästä ei ole siellä tekemistä. Sen perusteella katsoo Kihlakunnan oikeus aiheelliseksi pitää Mikkel Kyrön poikia Mikkeliä ja Jönsiä samaan järveen tasan olevan osakkaita ja kalastamaan siellä samassa paikassa yhdessä kalastamaan ja jakamaan sen keskenään, johon Jönsin , joka asuu isänsä asumusta, on taipuminen. Mutta mitä tulee Salangijärveen, joka sijaitsee Jönsin veromaalla, niin siihen Jöns on yksin oikeutettu, mitä Mikkel ei kiistänyt.

In för Rätten skiedde fölliande sluut och Aftahl, emellan Nämbdemannen Jöns Mikkelsson Kyrö, och hans Broder Mikkel Mikkelsson i Kittilä, det Jöns som Åbor sin Ållderstigne Faders Mikkel Jönssons i Wondojerfwi Booställe, skall, så härefter som härtill i liifztiiden, föda, kläda och Skiöta bende. Sin Fader, och efter döden befordra honom wederbörligen till Grafwa, och den Andra Sonen Mikkel Mikkelsson äfwan så sin moder Ingrid Olofsdotter, hwaremot desse beggie Bröder sins emellan hafwa Att deela, den lilla Ägendom som deres Föräldrar äga, både i löst och fast, wåto och Tårro, med hwilken Afhandlingh Förälldrarne och wähl tillfridz woro, ty hafwa Nämbdemannen Per Eriksson i Pälldo Jerf, och Anders Andersson i Sondowara, att skipta Ägendomen och Ägorne i det jembnast dee kunna Broderne emellan.

Oikeudelle esitettiin seuraava päätös ja sopimus lautamies Jöns Mikkelinpoika Kyrön ja hänen veljensä Mikkel Mikkelinpojan Kittilästä välillä, että Jöns joka asuu iäkkään isänsä Mikkel Jönssinpojan Wuontisjärveltä asumusta tästä ,eteenpäin kuin tähän asti eliniän, ravitsee, vaatettaa ja hoitaa nimetyn isänsä ja tämän kuoltua hänet kunnialla hautaa. Ja toinen poika Mikkel Mikkelinpoika samoin äitinsä Ingrid Olofintyttären, mitä vastaan nämä molemmat veljet keskenään jakavat sen pienen omaisuuden, jonka heidän vanhempansa omistavat, sekä irtaimen ja kiinteän, märän ja kuivan, minkä sopimuksen vanhemmat hyväksyivät. Siksi tulee lautamiesten Per Erikinpojan Peltojärveltä ja Anders Andersinpojan Suonttavaarasta jakaa omaisuus ja tilukset niin tasan kuin voivat veljesten kesken.

Emedan såsom denne Rättens doom af d. 27. Januarii 1698, icke allenast innehåller och fårmår, det Mikkel Kyros Söhner Mikkel och Jöns, skolha fiska uti Träsket Wuondosjerfwi, utan berörde Bröder hafwa och här in Tinget d. 7. Febru. 1703, giort sådan aftahl, att Jöns, som åboor sin ållderstigne faders Mikkel Jönssons Booställe, kläder, föder och skiöter bemte. Sin fader, och dhen andre Brodren Mikkel Mikkelsson der emoth försörjer Modren Ingrid Olofsdotter till dödedagar, och sedan, ährligen till Graffwa Komma låter, skohla, dher emoth, deela samma deras förälldrars Ägendom sins emillan, så i wåto som i tårro;

Ty befalltes Bröderne Mikkel och Jöns, att ställa sigh där efter, och ingendera upsäteligen giöra dhen andra derutinnan förnähr, wid 40 mrkr. Sillfr. Mtz. Straff, Men Salangijärfwi hwad wiidkommer, hwar om bäggie Bröderne twista, anten det är belägit in om Pelldojärfwi eller Kittilla Råå; Så kan Jöns Kyro, så härefter som här tills, fiska halfparten medh sin broder i bemte. Salangijärfwi, till des Kittilla Boerne bewiissa, att det samma är belägit in om Kittilla byys Rååskillnad.

Niin kuin tämän oikeuden tuomio 27. Tammikuuta 1698, ei ainoastaan sisällä ja vahvista, että Mikkel Kyrön pojat Mikkel ja Jöns kalastavat Vuontisjärveä vaan lisäksi kyseiset veljet ovat täällä käräjillä 7. Helmikuuta 1703 tehneet sellaisen sopimuksen, että Jöns, joka asuu iäkkään isänsä Mikkel Jönsinpojan asumusta, vaatettaa, ravitsee ja hoitaa nimetyn isänsä ja toinen veli Mikkel Mikkelinpoika sitä vastoin pitää huolta äidistä Ingrid Olofintyttärestä kuolinpäivään ja sitten kunnialla hautaan saattaa. Sitä vastaan he jakavat vanhempiensa omaisuuden keskenään, niin märässä kuin kuivassa.

Siksi vaadittiin veljeksiä Mikkeliä ja Jönssiä toimimaan sen mukaisesti ja kumpikaan ei saa laittaa esteitä toiselle 40 hopeamarkan sakon uhalla. Mutta mitä Salangijärveen tulee kiistelivät veljekset sijaitseeko se Peltojärvellä vai Kittilässä. Niin voi Jöns Kyrö tästä edespäin kuin tähän asti kalastaa puolta osaa yhdessä veljensä kanssa nimetyllä Salangijärvellä kunnes Kittilän asukkaat osoittavat, että se sijaitsee Kittilän puolella.

7 §. Oppå Nämdemannens Jöns Mikkelssons Kyros i Päldojärf och dess broders Mikkel Mikkelssons i Kottikka begiäran, förordnades Henrik Henrikssons Hetta i Pelldojärf och Clas Nilsson Sircka i Kittila, at dela Angeslandet det emillan, som deres framledna fader Mikkel Jönsson possiderat, uti twänne liike låttar, dock så, at hwar dera åtniutar dee Ägor som äre belägne närmast intill boställen. Men ny bruken behåller den som där å lagdt arbetet. Berörde Gode Män skola och giöra sin slith, at iämte Träskefiskens bruk desse bröder emillan, det bästa dee Kunna och gitta.

Lautamies Jöns Mikkelinpoika Kyrön Peltojärveltä ja hänen veljensä Mikkel Mikkelinpoijan pyynnöstä määrättiin Henrik Henrikinpoika Hetta Peltojärveltä ja Claes Nilssinpoika Sircka Kittilästä jakamaan ne niittymaat heidän välillään, jotka heidän edesmennyt isänsä Mikkel Jönsinpoika omisti, kahteen yhtä suureen osaan, kuitenkin niin, että nauttivat niitä tiluksia jotka sijaitsevat lähimpänä asumusta. Mutta nyt käyttön pitää se joka on tehnyt siihen työtä. Kyseisten hyvien miesten tulee tehdä ratkaisu, että järvikalastus on tasan veljesten kesken, niin kuin parhaaksi katsovat.

Alkuperäinen teksti puhtaaksikirjoitettuna:

Effter som nybyggaren Mickel Mickelsson Kyro är tingstanda med Bröderna Olof, Johan och Nils Sirka om träsket Wuondosjerfwi, Ty ranskades om des beskaffanhet och befans at ut Borgariastaren Jacob Rutz tids blef så uth Enonteckis dömt som Tolfman Jöns Mickelsson Kyro närvarande berettade sig hafwa bref at halfparten af samma träsk skall höra till Enoteckis och andra halfparten till Kittila och skall Jöns Mickelsson bruka Enoteckis andehl och derföör skattar på den orten. Men brodren Mickel Mickelsson andra halfparten som höra hit till Kittila och derföre här skattar, detta intygade gammal tolfman Johan Hansson, en gl. Man så wäl som Hinders Johansson Men om 90 års ålder, Item uppwisar en doom 1661 den 4 February af Lagmannen Jacob Jacobsson Grupp utgifwen att Wuondesjerfwi höra halfparten till Kittila och andra halfparten till Enoteckis hwarföre Häradz Tingrätten här utkommen inga andring giöra kan.

Siten kuin uudistilallinen Mickel Mickelinpoika Kyrö ja veljekset Olof, Johan ja Nils Sirkka ovat käräjille tuoneet Wuontisjärven, jotta tutkittaisiin miten Jacob Rutz aikana Enontekiöllä on tuomittu. Lautamies Jöns Mickelinpoika Kyrö läsnä olevana kertoi itsellään olevan kirjeen siitä, että puoliosaa samasta järvestä kuuluu Enontekiöön ja toinen puoliosa Kittilään ja Jöns Mickelinpoika käyttää Enontekiön osaa ja siitä veron maksaa. Mutta veli Mickel Mickelinpoika toista puoliosaa, joka kuuluu Kittilään ja siitä veroa maksaa. Tämän todisti vanha lautamies Johan Hansinpoika vanha mies yhtä hyvin kuin Hindrick Johansson mies 90 vuoden iässä. Samoin esitettiin Jacob Jacobinpoika Grubb antama tuomio 4. Helmikuta 1661, että Vuontisjärvi kuuluu puoliosaltaan Kittilään ja toiselta puoliosaltaan Enontekiöön, minkä vuoksi Kihlakunnan oikeus ei voi asiaan muutoksia tehdä.

Enontekiön käräjät 25.- 30.1.1740 § 6

Alkuperäinen teksti puhtaaksikirjoitettuna:

Bröderne Olof och Henrik Jönsson Kyro från Wuontissuando kiärade till deras Syskonnebarn, Bröderne Per och Mikkel Mikkels Söner Kyro från Ratamawara och Kittilla Tingzlag för det at desse skola innehafwa Wuontissoando ängar ifån theras gård och gamla boställe, hwar emot Swaranden Per Mikkelsson som sig å egna och Brodrens wägnar instälte, förebära månde, at Kärendernas fader Jöns och deras fader Mikkel som woro Bröder, skola för långt tilbakars och af första begynnelssen bydt samma ägor i god sämia och enighet sin emillan uti twänne jämlika låtter, hwar utaf dhe på begge sidor ännu skola innehafwa den dhel som uppå deras fäder kommit, så at dhe ingen ting mera der af skola sig sedermera tilägnat, än hwad då strax uppå fadrens lått blifwit lämnat honom.

Dock som kiäranderne anföra att detta målet redan 1734 den 11 och 12 Martii skall blifwit till Syn hänskutit, hwilken skall wara för sig gången igenom Nämndeman Mons Eriksson Mauno i Enonteckisjerf och Bonden Nils Kåckoj från Monioniska, hwar emot Swaranden inwänder dett altsammans skall wara afgiort sidstberörde år, hwar på documenter skola finnas förwarade i Häradzkistan widh Kittilla Tingställe. Ty böra och Parterne sig der inställa till laga utslagz afwacktande den 14 instundande Martii som tydeligen företolckat blef.

Veljekset Olof ja Henrik Jönsinpojat Kyrö Wuontissuvannosta olivat nostaneet kanteen setänsä poikia, veljeksiä Per ja Mikkel Mikkelinpoikia Kyrö Raattamavaarasta ja Kittilän käräjäkunnasta vastaan siitä, että nämä ovat tunkeutuneet Wuontissuvannon niityille heidän tilallaan ja vanhalla asuinpaikalla. Sitä vastoin vastaaja Per Mikkelinpoika, joka omasta ja veljensä puolesta esitti oikeudelle, että kantajien isä Jöns ja heidän isä Mikkel jotka olivat veljiä, ovat kauan sitten ja aivan alusta vaihtaneet samat tilukset hyvässä sovussa ja yksimielisesti keskenään kahteen tasavertaiseen osaan, mitä ilman he molemmilta puolilta vieläkin hallitsevat sitä osaa joka heidän isältään on tullut niin, että mitkään käräjät eivät ole sittemmin asettaneet omistusta kyseenalaiseksi, ennen kuin hänen isänsä osa on tullut hänelle.

Tätä vastoin kantajat esittivät, että jo vuona 1734 11. ja 12. Maaliskuuta (Kittilän käräjillä) pidetyssä syynissä lautamies Mons Erikinpoika Maunu Enontekiöjärveltä ja talonpoika Nils Kokko Muonioniskasta olivat erottaneet niityt heille, mitä vastaan vastaaja esitti, että kaikki yhdessä oli ratkaistu kuluneena vuona, mitkä asiakirjat löytyvät Kihlakunnan kirstusta Kittilän käräjäpaikalta. Siksi pitää kumppanien esittää laillinen päätös 14. tulevaa Maaliskuuta (Kittilän käräjillä), joka selitys heille tulkittiin.

Kuten edellä on esitetty liittyy Kyrön suvun juridiseen historiaan varsin paljon selkeitä asiakirjoja. Jo näistä keskeisistä asiakirjoista olisi jäänyt löytymättä yksi tai kaksi olisi se ymmärrettävää mutta nyt vääristyy kokonaiskuva täysin toiseksi vain yhden asiakirjan perusteella, joka selittyy seuraavalla:

Vuoden 1730 tuomion mukaan Jöns Michelsson Kyrö oli noin 40 vuotta aiemmin määrätty muuttamaan Kittilästä menettäen näin Kittilän lapinkylän osakkuuden. (s.78)

Kuten edellä esitetty tuomio vuodelta 1661 osoittaa kuului Kyröjen veromaa Vuontisjärvi alkujaan puoliksi Peltojärven ja puoliksi Kittilän lapinkylälle, joten Kyröt olivat osakkaita molempiin kyliin.

Veromaasta kiisteltiin jatkuvasti käräjillä Peltojärven ja Kittilän kesken ja lopulta oikeus esitti toiveen vuonna 1682 Kittilän käräjillä, että riita lopultakin sovittaisiin. Tämä tapahtuikin sillä vuoden 1702 käräjillä Kyrön veljekset esiintyvät jo eri lapinkylien asujina. Tämä asia selviää myös maakirjoista sillä Michel Michelsson Kyrö maksoi veroa Kittilän osakkaana vuodesta 1684 ja Jöns Michelsson Kyrö Peltojärven osakkaana vuodesta 1693 aina vuoteen 1734 asti, jonka jälkeen Olof Jönsinpoika jatkoi veron maksua isänsä jälkeen tämän muutettua Kittilään.

Jöns Michelsson Kyrö avioitui vanhoilla päivillään Kittilän Kallojärven tilan lesken kanssa ja tällä perusteella hän anoi osuutta lappalaisten majavanpyyntiin myös Kittilän alueelta. Tähän eivät Kittilän lappalaiset tietystikään suostuneet ja pystyivät asettamaan esteen sillä perusteella, että Kallojärven uudistila ei kuulunut lappalaisten perustamiin tiloihin tai sitten leski ei tullut näihin oikeuksiin osalliseksi.

Vastaava tapaus oli esillä myös Enontekiön käräjillä 20.1.1747 kun Labboja syytettiin tunkeutumisesta Suonttavaaran lapinkylän alueelleNyt oli jälleen Muonioniskan kylänmiehet sekä Suonttaavaran verolappalaisten kautta lautamiehet Henrik Eriksson (Palojoensuu), Anders Larsson Heinä ja Jöns Monsson (Maunu), jotka valittivat sen johdosta kun Jon Amundinpoika Labba sekä tämän pojat Jon ja Amund Labba olivat neljän viime vuona alhaalla Sonkamuotkan rajalla missä tämän Lapin ja Muonioniskan sekä Suonttavaaran rajat erkanevat asettuneet ja aiheuttaneet heidän pyynnilleen merkittävää vääryyttä erityisesti poroeläinten menetyksenä. Siten kuin heitä ei yhdellä eikä toisella seudulla arvosteta, pyydetään, että sellainen loukkaus, tulee niin paljon enempi kyseiseltä Labbalta tästä lähin kieltää, siten kuin heillä ei ole edes pienintä oikeutta elinkeinonharjoittamiseen tässä Lapissa vaan Jukkasjärvelle he kuuluvat. Suonttavaaran asiamiehet esittivät alkuperäisen kuningas Johan III:n kirjeen päivätty 10.7.1584, jossa erityisesti kielletään tekemästä Suonttavaaran kylälle ja sen lappalaisille haittaa heidän maallaan Sonkamuotkan rajan yli.

Ja niin kuin Muonioniskan ja Suonttavaaran asukkailla oli yksi ja sama valitus Labbaa ja tämän poika vastaan, jota eivät kuitenkaan pystyneet todistajilla näyttämään toteen. Tästä johtuen rauhoitettiin Muonioniskan ja Suonttavaaran omistuksessa olevat maat kaikelta niille luvattomalta tunkeutumiselta ja hyväksikäytöltä, mikä samalla varoituksena ilmoitettiin, että ne jotka tästä lähtien tavataan tätä vastaan rikkovan tapahtuu se sakon uhalla.

Tosin Per Guttorminpoika Labban - Sarrivuomasta ja Jukkasjärveltä - äiti oli Rounalan Pilto-suvun tyttäriä ja sai siksi luvan muuttaa Rounalan Lapinkylän alueelle vuodesta 1779. Mahdollisesti hän pääsi myös kiinni äitinsä perintöosuuteen mutta Piltojen maat sijaitsivat nykyisen Ruotsin puolella eivät Suomessa.

Tässä tapauksessa on erikoista, että Korpijaakko viittaa Suonttavaaran lappalaisten suojelukirjeeseen sivun 112 alaviitteessä (14) mutta jättää kokonaan kertomatta Labboille epäedullisen käräjäkirjatekstin. Viitatessaan samassa yhteydessä väitöskirjaansa kääntää hän asian siten, että suojelukirjeellä ’’…vedottiin toistuvasti ulkopuolisten häirintää vastaan myös käräjillä; nimenomaan sellaisten ulkopuolisten, jotka eivät olleet kotoisin Lapinmaasta.’’Tämä on selkeää tarkoitushakuisuutta, jolla yritetään eliminoida toisten oikeuksia ja vahvistaa saamelaisten asemaa. Kyseisen tekstin yhteydessä hän viittaa Enontekiön käräjillä 26.1.1727 esillä olleeseen kalavesikiistaan mutta jättää kokonaan mainitsematta, että kyseisillä Tornionlaakson talonpojilla säilyi oikeus perinteisesti omistamiinsa kalajärviin mistä he peräsivät saataviaan vielä huomattavasti myöhemmin Enontekiön käräjillä vuonna 1784.Samalla hän esittää asian ikään kuin saamelaiset olisivat olleet suojelukirjeen esittäjiä vaikka todellisuudessa suojelukirjeen esittivät lähes poikkeuksetta myöhemmin uudistilallisina tunnetut Suonttavaaran lappalaiset. Samalla on huomioitava, että Labbojen kohdalla oli kiistaa elinkeinonharjoittamisoikeudesta ei maanomistuksesta kuten jatkuvasti annetaan saamelaisuuden/lappalaisuuden kautta ymmärtää.

Korpijaakko: Kyröt ovat alkujaan kittiläläisiä eivätkä ole Peltojärven lapinkylän osakkaita.

Kuten edellä esitetyistä käräjäkirjoista voi todeta jakaantui Kyröjen veromaa sekä Kittilän, että Peltojärven lapinkylien alueelle, joten väite on väärä ja asiakirjojen vastainen. Tämä selviää myös maakirjoista, joissa Kyröt oli asianmukaisesti merkattu laillisiksi Peltojärven lappalaisiksi veromaineen.

Korpijaakko: Kyrötkin vaikka ovat saaneet alkujaan ’’lappalaista’’ verta ei heillä ole mitään tekemistä tilan kiinteistöoikeudellisen aseman kanssa.

Yksi asiakirja avaa tohtori Korpijaakko – Labballe liikaa olettamuksia, jotka pitäisi pystyä asiakirjoin todistamaan. Korpijaakko kirjoitti sivulla 22, että:

Asiaa tuleekin tarkastella tila asiakirjoista mutta tätä tarkastelua tohtori Korpijaakko – Labba ei ole lainkaan suorittanut. Tästäkin asiasta on syytä ottaa esimerkkinä esille muutamia tilojen oikeuskehitykseen liittyviä asiakirjoja.

Tässä käräjätapauksessa käsiteltiin kysymystä menettikö lappalainen lappalaisoikeudet perustaessaan uudistilan

Maaherran kirjeen mukaan 3.5 1713 uudisasukkailla tai heidän pojillaan ei ole millään muotoa lupaa vallata majavanpyyntipaikkoja tai alikiinteistöjä, jotka kuuluvat lappalaisille. Käräjäoikeuden päätöksessä kuitenkin todetaan, että korkeasti oppineen maaherran määräys ei näytä olevan lapin sukua vaan uudisasukkaita ja heidän poikiaan vastaan ja tällä perusteella syytetty sai pitää lapinsukuisuuden kautta perimänsä oikeudet. (katso tietoa saamelaiskeskusteluun 10 s. 24-25)

Tässä käräjätapauksessa uudistilallinen Per Magnuson Muotkajärveltä syytti Kätkäsuvannon kylänmiestä tunkeutumisesta hänen majavanpyyntipaikoilleen lapinrajan sisälle. Kyseisessä tuomiossa kielletään Kätkäsuvantolaisia harjoittamasta pyyntiä lapinrajojen sisällä, sillä lapinrajan sisällä oleva uudistilallinen Muotkajärvi sekä muut asukkaat maksavat pyynnistä veroa kuninkaalliselle majesteetille ja kruunulle.

Tässä käräjätapauksessa kerrotaan kuinka yksistään kolmella uudistilallisella Peltovuoman kylästä oli yli 100 villipeuran ansaa heidän tavallisilla pyyntimaillaan Ounastunturin takana. Tällainen pyynti monen kymmenen kilometrin päässä tilasta pitäisi olla Korpijaakko – Labban tulkinnan mukaan uudistilallisella mahdotonta sillä vuodin ohjeen mukaan uudistilallinen ei saanut metsästää ½ peninkulmaa kauempana kartanoaan. Siksi tämäkin käräjätapaus on omiaan kertomaan kuinka lappalaissyntyinen säilytti oikeutensa uudistilan perustamisen yhteydesä.

Tässä käräjätapauksessa käsiteltiin 18 Kittilän kylänmiehen keskenään tekemää sopimusta majavanpyyntirajoituksista. Sopimuksen tekijät kaikki olivat uudistilallisia. Tämä käräjätapaus osoittaa kiistattomasti sen, että vanhat perinteiset lapinkyläoikeudet säilyivät lapinsukuisilla vaikka he perustivatkin uudistilan sillä sopimuksen allekirjoittaneiden isät olivat vielä 1760 –luvulla merkattuina lappalaisiksi ja majavanpyyntihän oli vain joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta lappalaisten yksinoikeus.

Käräjillä annettiin valaehtoinen todistus protokollaan vietäväksi, jossa vahvistettiin Kittiläläisen Thomas Mikkelinpoika Kyrön ja Johan Mikkelinpoika Kyrön oikeus pitää poroja Peltovuoman alueella. Lisäksi vahvistettiin, että heillä on siellä myös peuranpyyntioikeus.

Tämäkin asiakirja on sopusoinnussa oikeushistorian ja avioliittojen välityksellä syntyneiden oikeuksien kanssa.

Joten käräjillä ei tunnettu juridisesti eroa uudistilallisten ja lappalaisten välillä vaan ikiaikaiset saannot pätivät.

Tilakatselmusasiakirjat todistavat lappalaisoikeuksista

On harmillista, että Korpijaakko – Labba kiteytti koko kiistan Kyrön suvun ja lähinnä Labba – Valkepää sukujen keskinäiseksi mittelöksi sillä näin korostuu liiaksi yhden suvun keskeinen asema esitettäessä vastatodisteita vaikka jokaisella muullakin uudistilalliseksi kirjatulla lappalaisella on aivan yhtä pitävät näytöt, jotka voitaneen esittää muussa yhteydessä.

Loukisen tila Kittilän Kuivasalmen kylässä

s.112 Korpijaakko – Labba nostaa esille Kittilä Kuivasalmen kylän ja todistaa vuoden 1765 veroluettelolla, että Kuivasalmen kylän tilat ’’ovat olleet nimenomaan Kittilän ’vanhoja uudistiloja’, eivät tuona aikana talonpoikaistuneita lappalaisia. Vuoden 1767 maakijassa Låukinen ja Tervoniemi on sitten ryhmitelty omaksi, kahden talon muodostamaksi Kuivasalmen maarekisterikyläkseen.’’

Väite pitää sinällään paikkansa, että molemmat uudistilat oli perustettu ennen vuotta 1765 mutta Korpijaakko – Labba on jättänyt kokonaan tutkimatta sen, että Per Jacobinpojan isä Jacob Jacobsson Tepasto oli vanhaa Kittilän lapinsukua eli Loukisen uudistilan perustaja oli itsekin lappalainen ja että tila oli perustettu vasta vuoden 1741 jälkeen sillä sitä ei esiintynyt hänen esittämässään vuoden 1741 uudistilaluettelossa (katso s.63). Kuivasalmen kylän talot Loukinen ja Tervaniemi kuuluivat välillä omaksi kyläkseen mutta 1840-luvulla Loukinen oli Kittilän kylän tila No15 ja Tervaniemi Kittilän kylän tila No16.

Samoin hän jättää kokonaan esittämättä tilan katselmuskirjat joista voi oikeuksien osalta löytää seuraavan luettelon:

Keuvasa, Keuvaara Hanhilomasta Hanhiojaan, Hanhimaa yhtenä kuusikon kanssa Keskilomaan asti, Mantjerta Loukisen puotus kåtan karikko, Nuonosvaaran puljut, Sokesnieran männiköt, yhtenä hänen lastensa kanssa, alanenpää Palvasenmaata Vitiojan haaroihin, Seurujoensuun männiköt.

Yhteiset kylänmiesten kanssa kaikissa sisäjärvissä, joissa ja puroissa

Eivät kovin kaukana ja keskinkertaiset

Tukkimetsä ½:n ja polttopuu 1/8:n peninkulman etäisyydeltä

Kalavedet oli lueteltu erikseen Ollilan tilan No1, Kittilän kylästä yhteydessä , jotka olivat seuraavat:

Yhdessä muiden kylänmiesten kanssa Molkojärvi, Pyhäjärvi, Kusajärvi, Akenusjärvi, Jerisjärvi, Kortetjärvi, Kuivasalmi, Sotkajärvi, Angelvajärvi, Rastinjärvi, Rikojärvi, Sinerväjärvi –

Yhteenvetona voi todeta, että tilalle kuului kaikki lappalaisoikeudet tilaoikeuksina ja mm. kiinteistökohtaiset pyyntimaat kattoivat lähes 20 kilometriä maata. Kalavedet puolestaan kattavat kaikki Kittilän kunnan merkittävät vesistöt aina Muonion ja Enontekiön rajalla olevasta Jesisjärvestä Rovaniemen kunnan rajalla olevalle Molkojärvelle asti. Tämä kokonaisuus on täysin sopusoinnussa hänen sivulla 22 esittämän lappalaisoikeuksien vahvistamisesta kiinteistöoikeuksiksi kanssa.

Tervaniemi No16, Kittilä by Kittilä Lappmark

Pyyntimaat

Kartiovaara, Palkasvaara, Palovasa, Ladvamaa, Juurakkovaara, ½ Ruostekankaasta, Keuvaarasta alaspäin

Kalavedet

Yhteiset muiden kylänmiesten kanssa

Tukkimetsä ½ peninkulman Tuohimetsä lähellä asuntoa

Laitumet, eivät kaukana keskinkertaiset

Raattaman Kyröjen tilukset

Kyrön tilusten laajuudesta saadaan esikuvaa Enontekiön käräjillä 14-16.2.1780 §14 sillä tässä käräjätapauksessa vaadittiin selvitystä Muonion ja Enontekiön sekä Kittilän rajalla sijaitsevien Keräs- ja Sieppijärven asemasta ja omistussuhteista. Käräjillä annettiin valaehtoinen todistus protokollaan vietäväksi ja tässä todistuksesta käy ilmi, että rajalinja Kittilää ja Enontekiötä vastaan kulkee pitkin Kyröjen tilojen rajaa, ja niin ollen ovat molemmat Keräsjärvi ja Sieppijärvi kokonaan Enontekiön rajan sisällä, lukuun ottamatta jotain osaa viimeksi mainitusta.

Kyseiset järvet ja tilanrajat sijaitsevat noin 15 kilometrin päässä varsinaisesta talouskeskuksesta joten tilukset ovat olleet varsin laajoja. Jos tähän kokonaisuuteen lisättäisiin suvun levinneisyyshistoria, joka tapahtui pääosin sukumaalle perustettujen uudistilojen kautta on siitä todettava, että Kyröjen alkuperäinen maa Kittilän puolella on käsittänyt n. 30 km * 60 km kokoisen alueen, joka oli täysin luonnollista lappalaisten keskuudessa.

Raattaman tilat No1 ja No2 johtavat lappalaisaikaisista veromaista ja vasta 1800-lulla suvunmiehet erottivat tältä perintömaalta uusia uudistiloja itselleen.

Mikkola No3, 1/8 mtl, perustamisasiakirja, Kyrö by Kittilä Lappmark

Tilan perustaja oli Michel Kyrö, jolle erillisten niitty ja myllytilusten lisäksi määriteltiin seuraavat oikeudet:

Tukkipuu ja polttopuu saadaan ¼ peninkulman etäisyydeltä asunnosta

Laitumet, kalavedet sekä linnun ja eläinpyynti yhteinen Kyrön kyläkunnan kanssa ympäröivillä alueilla.

Raattama No4, 1/8 mtl, perustamisasiakirja, Kyrö by Kittilä Lappmark

Tilan perusti Mats Jacob, Johansson Kyrö, jolle erillisten niitty ja myllytilusten lisäksi määriteltiin seuraavat oikeudet:

Tukki ja polttopuu saadaan 3/8 peninkulman etäisyydeltä asunnosta.

Laitumet, kalavedet sekä lintu ja eläinpyynti keskinkertainen ja yhteinen Kyrön kyläkunnan kanssa ympäröivillä alueilla.

Korkalo No6, 1/8 mtl, perustamisasiakirja, Kyrö by Kittilä Lappmark

Tilan perusti Abram Johansson Köngäs (Kyrö), jolle erillisten niitty ja myllytilusten lisäksi määriteltiin seuraavat oikeudet:

Tukki ja polttopuu saadaan läheltä asuntoa.

Oma kalavesi Isokuolajärvi. Laitumet, kalavedet sekä lintu ja eläinpyynti yhteinen Kyrön kyläkunnan kanssa ympäröivillä alueilla.

Enontekiön Kyröjen tilukset

Kyrö No 1, Peltovuoman kylä Enontekiön Lappi

Tilan omistaja oli Lars Larsson Kyrö, jolle määriteltiin niittytilukset. Tässä katselmuksessa 23.7.1846 tila kuului vielä Peltovuoman kylään eli vanhan Peltojärven tiluksiin. Tila johtaa juurensa edellä esitettyyn Peltojärven Lapinkylän Vuontisjärven veromaahan, josta muodostettiin myöhemmin uudistila.

Kyrö No2, Kyrön kylä, Enontekiön lappi

Tilan omistaja Johan Mattsson Kyrö eli Saatio, jolle määriteltiin niittytilukset, myllynpaikka sekä seuraavat oikeudet:

Poronrehun lisäksi, metsä jota löytyy kotitarpeeksi polttopuuksi, aitapuuksi ja tukiksi 3/8 peninkulman etäisyydeltä asunnosta.

Laitumet hyvät ¾ peninkulman etäisyydellä asunnosta

Kalavesinä Vuontisjärvi, Ketojärvi, Suasjärvi, yhdessä No1:n kanssa kylässä

Keinovaara No4, Peltovuoman kylä, Enontekiön lappi

Tilan omistaja Johan Mattsson Saatio, jolle määriteltiin niittytilukset, myllynpaikka sekä seuraavat oikeudet:

Metsä antaa läheltä tarpeellisen poltto- ja aitapuut mutta tukki täytyy noutaa viiden virstan etäisyydeltä

Kalavedet: Ketojärvi, Suasjärvi, Vuontisjärvi yhdessä kylänmiesten kanssa

Laitumet hyvät ja lähellä

Hietanen No5, Peltovuoman kylä, Enontekiön lappi

Tilan omistaja Johan Larsson Kyrö, jolle määritettiin niittytilukset, myllynpaikka sekä seuraavat oikeudet:

Metsä antaa läheltä polttopuun ja muun tarpeellisen mutta tukkipuu täytyy kuljettaa viiden virstan etäisyydeltä.

Kalastus: Vuontisjärvi, Suasjärvi ja Ketojärvi

Laitumet lähellä mutta heikot

Haarakoski No6, Kyrön kylä, Enontekiön lappi

Tilan omistaja Mikkel Johansson Saatio, jolle määritettiin niittytilukset, myllynpaikka sekä seuraavat oikeudet:

Metsää löytyy kotitarpeeksi ½ peninkulman etäisyydeltä

Kalavedet hyvät ja lähellä

Laitumet hyvät ja lähellä

Ketola No7, Kyrön kylä, Enontekiön lappi

Tilan omistajat Pehr ja Johan Erik Eriksöner Kyrö, jolle määritettiin niittytilukset, myllynpaikka sekä seuraavat oikeudet:

Metsää löytyy kotitarpeeksi läheltä asuntoa

Kalavedet yhteiset kylänmiesten kanssa

Laitumet hyvät ja lähellä

Tilakatselmuskirjat osittavat myös eri vesistöjen omistuksen

Tilakatselmuskirjoissa ei yleensä lueteltu nimeltä kaikkia eri vesistöjä, joihin tilalla oli oikeus sillä ns. keskiviivaperiaatteen mukaan maanomistajalle kuuluu myös maata ympäröivän tai maalla olevan veden omistusoikeus (Kr ML RakK 26:1).

Kyrön paliskunnan eli Kyrön lapinkylän ja Näkkälän paliskunnan eli Peltojärven lapinkylän alueilla on karttojen uudistusten yhteydessä käyty paikkanimistöjä läpi myös katselmuskirjojen avulla. Tämän työn yhteydessä voitiin havaita, että näillä alueilla kaikki vesistöt ovat olleet paikallisten tilallisten omaisuutta. Kuten aiemmin on esitetty oli Enontekiön käräjillä 22.2.1798 §17 esillä tapaus, jossa kerrottiin Enontekiön alueen tilallisten niittymaiden sijaintietäisyyksistä ja mm. Peltovuoman eli Peltojärven lapinkylän alueella kerrottiin tilallisten niittyjen sijaitsevan yli kolmen peninkulman (yli 32 km:n) etäisyydellä asunnosta. Tällainenhan ei ollut lain mukaan mahdollista etelästä saapuneella uudisasukkaalla mutta kun lappalainen perusti uudistila sai hän laillisesti käyttöönsä koko aiemman veromaansa etuudet.

Maakirjojen luotettavuus omistuksen osoittajana

Kaisa Korpijaakko – Labba pyrkii osoittamaan maakirjamerkinnöillä, että vielä 1900-luvulla lappalaisiksi merkatut henkilöt olisivat ainoita osakkaita lapinkylien oikeuksiin. Tätä väitettä täytyy tarkastella lähemmin sillä pelkästään tällainen omistusoikeudenosoitus olisi hyvin epäluotettava.

Tästä on ehken parhaina esimerkkinä tästä voisi ottaa pari tapausta nimenomaan Rounalan lapinkylän alueelta:

Enontekiön käräjät 20.1.1746

Mallanjarckan ja Tortoetin veromaat

Seuraavaksi Per Andersson Soro esitti kruunun käskynhaltijan, arvoisan Anders Hackzellin 20. tammikuuta 1743 antaman ja 22. tammikuuta edellisvuona vahvistaman asutusluvan, mistä ilmenee, että hän Per Andersson yhdessä veljensä Olofin kanssa ovat tavallisia velvoitteita vastaan saaneet haltuunsa edesmenneen isänsä Anders Soron veromaat Mallanjarckan ja Tortoroetin, mutta siihen liittyen he vaativat, että Mikkel Nilsinsson Commas pitää velvoittaa tältä sanotulta maalta pois muuttamaan siksikin kun nimismies Jon Morteninssonin Nuttin todistuksesta imenee, että sama veromaa ei kykene näiden kahden veljeksen lisäksi muita asujia elättämään; Ja että Commas sitä paitsi omistaa Pestojärvellä edesmenneen isänsä veromaan minne hän voi esteittä asettua; Ja kuin Commasilla ei sitä vastoin ole muuta esittää siihen, mitä Kruununkäskynhalija Hackzell yhdessä hakijan kanssa yhdenmukaisesti esittävät; Tähän viitaten on Commas velvollinen nimetyiltä Mallanjarcka sekä Tortoroetilta tänä talvena pois muuttamaan isänsä veromaalle Pestojärvelle, 3 hopeamarkan sakon uhalla, sekä laillinen sakko tunkeutumisesta toisen maalle.

Enontekiön käräjät 16.-20.2.1758

 Tatsajärven, Kunckavuopion ja Kallijärven kalastus sekä Sleutssaran, Muckawaran, Päräwaran ja Tjergiswaran maat

Seuraavaksi. Edelliskerran haasteen mukaan astui esiin Per Andersson , Jon Persson Pilto, Jon Olsson Suoro, Olof Andersson Suoro, Anders Persson Linda, Anders Jonsson Omma, sekä Anders Persson Pilto, omasta ja Jon Persson Suoron, Anders Persson Suoron, nimismies Hans Olsson Kausarin, Anders Olsson Suoron, Jon Henriksson Omman, Olof Henrikiksson Omman, Olof Persson Lindan sekä hänen veljensä Nils Andersson Lindan kautta, toisella ja Nils Guttormsson toisella puolella. Esiintoivat kantajat kuinka heidän esi-isät Rounalan lappalaiset ikimuistoisista ajoista ovat hallinneet ja nauttineet Tatsajärven, Kunckavuopion ja Kallijärven kalastusta sekä Sleutssaran, Muckawaran, Päräwaran ja Tjergiswaran maata, on samoin Nils Guttormsson useita vuosia jakanut kalastuksen kyseisissä järvissä sekä toisaalta eläinpyynnin Sleuswaran, Muckawaran, Parawaran ja Tjergiswaran maalla, minkä takia he katsoivat, että Nils Guttorminpoika tulee velvoittaa sieltä pois muuttamaan. Nils Guttorminpoika vastasi, hän ei ole kalastanut muualla kuin Muckawuopio järvessä eikä nauttinut muita maita kuin Muckawaraa ja Pärawaraa, ja niitä sillä perusteella, että hänen esi-isät ovat pitkiä aikoja yksin hallinneet ja käyttäneet samaa kalastusta ja maata; ja koska kantajat eivät omista niihin mitään oikeuksia, niin katsoi Nils Guttorminpoika, että heiltä tulee kieltää kaikki nautinnat; mutta mitä Tatsajärven ja Kallijärven kalastukseen sekä Sleussawaran ja Tjergiswaran maahan tulee, niin selvitti Nils Guttorminpoika, että hän ei esitä niitä kohtaan moitteita.

Nils Guttorminpojalta kysyttiin mitä hän voi esittää sen tueksi, että hänen esi-isänsä vanhastaan ovat nauttineet Muckawuopion kalastusta sekä yllä nimettyä kahta maata: Nils kutsui todistajakseen Jon Jonsson Johaisen 82 vuotias, joka antoi todistuksen, että Rounalan lappalaiset, jotka ovat olleet kantajien esi-isiä, olivat antaneet Nils Guttorminpojan isän isälle luvan nauttia Muckawuopiojärven kalastusta sekä käyttää ja asua Muckawaran, Päravaran ja Tjergiswaran maata veroavastaan, mitä maata ja kalastusta Nils Guttorminpojan isän isä kuolemaansa asti ja sittemmin Nils Guttorminpojan isä ja isän veli Per Rasmuksenpoika niin kauan kuin ovat eläneet, ilman jonkun tunkeutumista, yksin nauttineet. Kysyttäessä todistajalta josko Nils Guttorminpojan isän isä antanut Rounalan lappalaisille jotain siitä hyvästä? Vastasi, ei, eikä hänellä olisi ollut siihen varaakaan. Kysyttäessä josko Rounalan lappalaiset olisivat antaneet Nils Guttorminpojan isän isälle vapauden että yksin elinaikansa kalastaa Muckavuopiojärveä samoin viljellä (käyttää) ja asua Muckawara, Pärawara ja Tiergiswara maata, tai josko he vaikka olisivat jättäneet hänen lapsilleen ja jälkeläisille luvan eteenkin päin viljellä ja yksin itsellään pitää samaa kalastusta ja maata? Vastasi että siitä ei ole ollut sopimusta, vaan Rounalan lappalaiset olivat Nils Guttorminpojan isän isän köyhyyden takia luvanneet hänen nauttia ja viljellä kyseistä kalastusta ja kolmea maata, jos hän pystyisi niistä itsensä ruokkimaan. Lopuksi kertoi todistaja, että Muckawuopion kalastus ja Muckawaran, Pärawaran ja Tjergiswaran maat ovat vanhastaan kuuluneet Rounalan lappalaisille, samoin kuin he olivat Nils Guttorminpojan isän isälle köyhyyttään luvanneet hänen nauttia esillä olleita alueita.

Kihlakunnan oikeuden kysyessä tunnustettiin että Nils Guttorminpojan, Muckawuopion kalastus sekä Muckawaran, Pärawaran ja Tjergiswaran maa oli Rounalan lappalaisten ikimuistoinen alue, toki on hän ja hänen esi-isät nyt useita vuosia maksaneet veroa samasta kalastuksesta ja maasta, tämän kantajat samoin kiistivät, ja katsoivat että he tähän päivään ovat maksaneet heidän puolestaan veroa ja katsoivat siksi, että Nils Guttorminpojan pitää velvoittaa muuttamaan sieltä Tickowuomaan missä hänen esi-isät ovat entisaikaan olleet;

Siihen Kihlakunnan oikeuden esitykseen josko kantajat voisivat suostua siihen että sallisivat Nils Guttorminpojan toistaiseksi ja niin kauan kuin hän pysyy rauhassa ja aloillaan nauttia edellä käsiteltyä kalastusta ja maata, lausuivat kantajat että Nils Guttorminpoijan ja hänen poikiensa oleskelu siellä on aiheuttanut heille aika lailla vahinkoa ja haittaa, minkä lisäksi heidän kojuistaan metsässä on hävinnyt yhtä ja toista, minkä vuoksi he eivät voi muuta kuin epäillä Nils Guttorminpoikaa ja hänen poikiaan; ja siten kyseiset kantajat , kun he nyt olivat melkoisesti lisää selvittäneet olivat pakotettuja hätävara tuloja itse nauttimaan, kalastusta ja maata jota Nils Guttorminpojan esi-isät ovat tähän asti heidän hyvätahtoisuuttaan hallinneet, niin uusivat he väitteensä, että Nils Guttorminpoika pitää velvoittaa sieltä pois muuttamaan. Sitten kumppanukset eivät nähneet asiaan tarpeelliseksi mitään lisätä, niin jätettiin se päätettäväksi.

Seuraavaksi asia Per Andersson Pilton, Jon Persson Pilton, yhdessä muiden kanssa, yhdellä puolella sekä Nils Guttorminpoika toisella puolella.

Mitä ensin tulee Tatzajärven ja Kellijärven kalastukseen sekä Sleutssawaran ja Tiergiswaran maahan; Niin kuin Nils Guttorminpoika on sanonut että ei halua moitteita esittää: Siksi antaa Kihlakunnan oikeus niin olla. Mutta mitä tulee Muckawopion kalastukeen sekä Muckawaran ja Pärawaran maahan ; Niin vaikkakin Nils Guttorminpojan isän isä ja sittemmin hänen isä ja isän veli useita vuosia ovat nauttineet ja viljelleet samaa kalastusta ja maata; kuitenkaan Nils Guttorminpoika ei ole esittänyt muuta oikeutta kuin että Rounalan lappalaiset, jotka ovat olleet kantajien esi-isiä, olivat siihen luvan antaneet, ja Nils Guttorminpoika ei voi kieltää, että aiemmin nimetyt kalastus ja maat ovat olleet kyseisten Rounalan lappalaisten ikimuistoinen alue; Sen vuoksi ja koska kantajat katsoivat tarvitsevansa hätäapu tulot omaan käyttöönsä, sen kalastuksen ja maat jota Nils Guttorminpojan esi-isät ovat tähän asti hallinneet; Siksi Kihlakunnanoikeus ei voi enää säilyttää Nils Guttorminpojan Muckawuopion kalastusta, tai velvoittaa kantajia vastoin tahtoaan kauemmin sallia olla Muckawaran ja Pärawaran maalla, joka on kantajien vanha ja ikimuistoinen alue, vaan pitää Nils Guttorminpojan ja poikien pikimmiten sieltä pois muuttaa.

Kuten tämäkin tapaus osoittaa sen, että vaikka kyseinen suku oli asuttanut aluetta kolmen sukupolven ajan ja siitä veroa maksanut ei heillä siltikään ollut syntynyt maanomistuksellista suhdetta.

Veroluetteloon merkitseminen ei välttämättä edes tarkoittanut maanomistuksellista suhdetta, josta on hyvänä esimerkkinä Jukkasjärven käräjillä 6.2.1779 esillä ollut tapaus kun toistakymmentä Luulajan Lapin lappalaista tunkeutui Jukkasjärven alueelle poroeloineen laitumien puutteen takia. Asiaa puitiin pitkään ja koska Luulajan Lapin miehillä oli puute laitumista sekä Jukkasjärven miehillä riittävästi laitumia useammallekin tokkakunnalle ja lisäksi veroilla kovin rasitetut kylänmiehet suostuivat heidän sinne muuttamiseen määrättiin tulijat merkattavaksi maakirjaan veronmaksajiksi osoitukseksi siitä, että heillä on lupa alueella porojaan hoitaa eli elinkeinonharjoittamisoikeus.