http://www.savukoski.fi/yritykset/vauhtitassu/Kemisompio.htm

Keminkylän ja Sompion Lapinkyien alkuperäiskansan puolesta kirjoituksia

 

Sisällysluettelo:

1.    Lappilainen yhteiskunta ja politiikka

2.    Kemin Sompion poromiehet väellä elinkeinonsa harjoittamisen puolesta 

3.    Kolonisaatiotulkintoja Lapinmaassa 2000-luvulla sivistysvaltiossa

4.    Koskeeko saamelaislaki vain muutamia sukuja Savukoskella?

5.    Lappalaisen kansan nostatus?

6.    Mihin unohtuu historiantutkijoilta tämän päivän  metsälappalaisuus?

7.    Mikä on tutkijoiden ja ns. oppineiden vastuu Suomen alkuperäiskansapolitiikassa?

8.    Toteutuuko oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja turvallisuus uudessa ns. saamelaislaissa ?

9.    Senaatin päätökset voimassa edelleen – Lapinsukuisilla oikeudet yhä olemassa

10.                  Lapinkylien Yhteistyöjärjestö

Lausunto hallituksen esityksestä Eduskunnalle laiksi saame­laisten kotiseutualueen luonnonhoitoalueen neuvottelukunnasta ja laiksi Metsähallituksesta annetun lain muuttamisesta

 

 

1. Lappilainen yhteiskunta ja politiikka

                      ” sillä he eivät tojellisuuessa tiiä mitään menneestä”

Luentopäiväkirja

Sosiologia

Avoin Yliopisto

Ritva Hannuniemi-Pulska

5.1.2002

1. Ilmiö nimeltä Lappi

 

Lappilainen yhteiskunta ja politiikka - luentojen perusteella Lappi ja lappilaisuus antoivat pääosin lestadiolaisuuteen ja saamelaisuuteen sekä luonnonvarojen ja ympäristön ristiriitaiseen käyttöön rakentuvan mielikuvan. Myös uhkat ja mahdollisuudet Lapin tulevaisuudesta jäivät mieleen pohdittavaksi. 

Kaiken kaikkiaan Lappi on hyvin ristiriitainen ja monivivahteinen ja –merkityksellinen sana.

Lappi on historiallisen perspektiivin kautta eri kuin Pohjois-Suomi. Lappi on Pohjois-Suomen (nykyisen Oulun läänin) pohjoispuolella sijaitseva alue, jolla on ollut erityinen historia, mikä vaikuttaa yhä sen yhteiskunnalliseen elämään ja ihmisten jokapäiväiseen elämään.

 

2. Luentojen anti

 

Luentojen kautta pystyin havainnoimaan miten valtakulttuurin tavat ajatella Lapista ja määritellä Lappia näkyvät yhä voimakkaina, historiallinen jatkumo  elää ja voi hyvin.

Saamelaisuutta käsiteltäessä kohtasin meneillään olevan poliittisen trendin, jossa koin etteivät luennoitsijoiden asenteet  olleet neutraaleja/objektiivisia. Asiasisällöt ja tapa, jolla ne esitettiin aiheuttivat ristiriidan oman tietämykseni ja kokemuksen kanssa. Erityisesti uuslappalaisuus-termi herätti kysymyksiä tutkijoiden vastuusta ja siitä miten hyvin he ovat selvillä asioiden todellisesta tilasta. Uuslappalaisuus- termi määriteltiin olevan vastamobilisaatio saamelaisuudelle. (Pääkkönen 11.10.2001) Luennossa keskityttiin pohtimaan sitä  miten saamelaiset täyttävät Erik Allardin laatiman etnisen yhteisön määreet ja vastaavasti miten uuslappalaiset eivät näitä täyttäisi. Luennoitsija toi jopa esille sen, miten paikallisväestö ei voisi julistautua alkuperäiskansaksi vain sillä perusteella, että se on asuttanut aluetta pitkäjaksoisesti kuin myös sen, kuinka lappalaisia ei olisi otettu vakavasti. Lappalaisena minua loukkasi kyseiset väittämät, koska tiedän ettei luennoitsija tunne edustamaani tahoa eikä ole luultavasti koskaan käynyt alueellamme. Silti hän yleistää väitteensä kaikkia lappalaisia koskevaksi ja näin ollen asetti kansamme negatiiviseen valoon ilman kestäviä perusteita.

Luennoitsijan mukaan saamelaiset pystyvät luomaan oman erilaisuuden suhteessa muihin. Tätä väittämää en hyväksy enkä usko sellaisenaan. Luennoitsija käytti yleistystä ja tarkemmin määrittelemätöntä asiasisältöä, joka perustuu vain mielikuviin ja historialliseen jatkumoon; kun joku on joskus jotain sanonut se pätee edelleenkin, vaikka sitä ei olisi tieteellisesti tutkittu. Kun tähän lisää kunniavelan tunteen on tiede kaukana todellisuudesta.

Esimerkkeinä mielikuvista, joiden kuvitellaan olevan saamelaisen on nk. saamelainen poronhoito tai minkälainen saamelainen on. Siidassa, Inarissa, on esillä Siiddasstallan eli saamelainen poronhoito- näyttely. Kyseinen näyttelyn poronhoito ei eroa millään tavalla oman alueeni (Kemin-Sompion) lappalaisesta poronhoidosta; esineistö ja työvälineet ovat samat, vuotuiskierto on sama, poro on sama, korvamerkkijärjestelmä on sama, porojen nimitykset ovat samat jne. Ainoan eron minkä voi löytää, jos tietää historiaa, on se, että suurporonhoito ei ole Suomen Lapin alkuperäinen poronhoitomalli. Alkuperäisin kulttuuri Lapissa on vähäporoinen pyyntikulttuuri (Kortesalmi, 1996 s. 38), jonka pohjalle Lapin nykyinen kulttuuri on rakentunut ja johon on vaikuttanut myös porosaamelaisten mukanaan tuoma suurporonhoito. Vähäporoiseen pyyntikulttuuriin on kuulunut mm. hihnavasotusperinne, joka on ominainen vain Metsä-Lapin poronhoidolle. (Hannula, 2000 s. 26.)

Yleistystä ja epämääräisyyttä esiintyy myös saamelaisen määrittelyssä. Kun puhutaan saamelaisista esimerkiksi em. Pääkkösen luennolla ”saamelaiset pystyvät luomaan oman erityisyyden suhteessa muihin” tiedetäänkö mitä tai kenestä puhutaan. Väitän, että yleistystä käytetään liiaksi ja se ei päde kokonaisvaltaisesti esimerkiksi saamelaiset suhteessa lappilaisiin tai lappalaisiin eli väittämä on absurdi.  Yhtä ristiriitainen on pitkän historian käsite. Seija Tuulentien luennolla kerrottiin, että Inkerin suomalaisilla katsotaan olevan pitkä historia, jonka kautta heitä voi kutsua suomalaisiksi; mutta vastaavasti kyseenalaistettiin lappalaisten kohdalla pitkä historia. ” Kuinka pitkään voidaan vetää rajaa taaksepäin, kuinka vanhoja asioita otetaan huomioon vähemmistöasioissa?” –  kysymys jäi mieleen Saamelaiset Suomen vähemmistönä - luennolta.

YTT Seija Tuulentien kanssa keskusteltaessa saamelaisuudesta / lappalaisuudesta tuli ilmi arkipäivän määrittelytyyli: ” kylillä tiedetään kuka kukin on”.  Mielestäni tieteeseen ei kuulu  kyseinen tyyli, koska se ei palvele alkuperäiskansan oikeuksia vaan päinvastoin luo ristiriitoja ja epäuskottavuutta alkuperäiskansapolitiikkaa kohtaan.

Kun tietämys ja siitä johtuva mielikuva ei perustu kokonaisvaltaiseen historian kehitykseen vaan epämääräisen marginaaliryhmän osuuteen sitä yleistäen on vaikea antaa asiasta totuudenmukaista kuvaa.

 

 

3. Onko Lappi yhtenäinen kokonaisuus?

 

Lappi on kulttuurien kokonaisuus, jossa kohtaavat vanha ja uusi Lappi höystettynä globalisaatiolla. Lapissa on havaittavissa tiettyä yhteneväisyyttä, jota voidaan yleistää;  kuten luonnon merkitys ihmisille, aikakäsitys ja esimerkiksi alisteisuus suhteessa etelään tai virkamiehiin eli nk. herran pelko. Lapista löytää myös hyvin erilaisia kehitystasoja elinkeinollisesti ja kulttuurillisesti, mikä näkyy mm. alkutuotannon osuutena elinkeinoissa. Alkutuotanto omavaraistalouksineen on tunnusomainen piirre Lapille ja on ollut keskeisimpiä tekijöitä lappilaisen ihmisen identiteetin muodostumisessa.

Ne alueet, jotka sijaitsevat kulkuyhteyksien varrella ovat menettäneet alkutuotannon osuutta suhteessa muihin toimeentulomahdollisuuksiin. Esimerkiksi Utsjoki, jossa alkutuotannon osuus on noin 6% ja Enontekiö, jossa maa-, poro- ja luontaistaloudessa toimii 11,7 % työllisestä väestöstä. (Pokan toimikunnan mietintö 2001, s. 88)

Vastaavasti Savukoski, todennäköisesti  syrjäisen sijaintinsa vuoksi, on säilyttänyt alkutuotantoaan voimallisena eli noin  35% työllisestä väestöstä toimii poro-, luontais- ja maataloudessa. Eli meillä Savukoskella on se tilanne alkutuotannon parissa toimivissa henkilömäärissä kuin Ylä-Lapissa 1970-luvulla. Savukoski on jäljessä 30 vuotta alkutuotannon kehityskaaressa suhteessa muihin elinkeinoihin ja verrattuna Utsjokeen, Inariin ja Enontekiöön.

Tämä ei oi olla näkymättä ihmisten käyttäytymisessä ja kulttuurissa.

 

4. Lapin alkuperäiskansa – saamelaiset vai lappalaiset?

 

Lappiin, lappilaiseen yhteiskuntaan ja politiikkaan oleellisena osana kuuluu alkuperäiskansa- kysymys, mikä tuli painotetusti esille myös luennoilla. ”Suomessa mikään muu ryhmä kuin saamelaiset eivät ole vaatineet alkuperäiskansastatusta” – Tuulentien luennolla esitetty väittämä, joka herätti kysymyksen miksi se piti noin esittää ja onko väite todellakaan totta.  Alkuperäiskansamäärittely kuten Lapin määrittelykin on hyvin monitahoinen ja vaikeaselkoinen tehtävä, johon liittyy voimakkaita poliittisia pyrkimyksiä. Alkuperäiskansakysymyksessä on kysymys vallasta, johon liittyy kansainvälisiä sopimuksia.

Saamelaispoliittinen ohjelma on julkaistu Saamelaisten 13. konferenssissa Åressa 13 –15. 8.1986. Toinen Suomen alkuperäiskansajulistus, Lappalaispoliittinen ohjelma on julkaistu 17.1.2000, jonka voidaan tulkita olevan myös vaatimus alkuperäiskansastatuksesta. Lappalaiset ovat julkistaneet oman Lappalaispoliittisen ohjelman turvatakseen alkuperäiskansaoikeutensa, koska sekä Saamelaiskäräjien vaalilautakunnan, Saamelaiskäräjien,  KHO:n että Suomen poliittisen johdon mukaan henkilö ei täyttäisi saamelaisen kriteerejä, joka on esittänyt arkistoviranomaisen todistuksen siitä, että nimeltä mainittu henkilö on merkitty tunturi-, metsä-, tai kalastajalappalaisena tiettyyn maa-, veronkanto- tai henkikirjaan sekä viranomaisen antaman luotettavana pidettävän selvityksen siitä, että hakija on kyseisen lappalaisen jälkeläinen, huolimatta siitä, että henkilö kaksien valtiopäivien vahvistaman vaaliohjesäännön, ILO-sopimuksen No.169, Jose Martinez-Cobon määritelmän, historiallisen perspektiivin ja identifikaation mukaan täyttää alkuperäiskansalaisuuden ehdot. 

Saamelaiskäräjien vaaliohjesäännön mukaan henkilö lisätään pyynnöstä vaaliluetteloon, kun hän täyttää em. lappalaisen jälkeläinen - ehdon.  Koska näin ei tapahtunut vaan suurin osa Ylä-Lapin lappalaisista, jotka hakivat äänioikeutta, jätettiin hyväksymättä vaaliluetteloon tulkitsemalla lakia Saamelaiskäräjälain vastaisesti sekä viittaamalla päätöksenteon perusteet  ristiriitaisesti historiallisiin tosiasioihin. Enontekiön, Inarin ja  Kittilän kuntien alueen lapinkylien lappalaiset laativat yhdessä Lapinmaan muiden lapinkylien kanssa Lappalaispoliittisen ohjelman, joka jaettiin sekä Suomen viranomaisille että kansainvälisiin instansseihin, jotka käsittelevät alkuperäiskansa-asioita.

Lappalaispoliittisella ohjelmalla pyritään turvaamaan ja suojelemaan lappalaisen kansan olemassaoloa ja sen kulttuurinharjoittamisoikeuksia, koska Suomessa vallalla oleva alkuperäiskansapolitiikka Saamelaiskäräjineen eivät halua säilyttää ja suojella Suomen Lapin alkuperäisintä kulttuuria ja  sen alkuperäiskansaa.

Näin ollen Tuulentien väite, ettei Suomessa mikään muu ryhmä kuin saamelaiset eivät ole vaatineet alkuperäiskansastatusta ei pidä paikkaansa.

 

4.1 Ristiriitakohdat

 

4.1.1 Vuosi 1875 / kieliperuste

Miksi Saamelaiskäräjien vaalilautakunta, Saamelaiskäräjät,  KHO että Suomen poliittinen johto eivät katsoneet lappalaisten jälkeläisten täyttävän vaaliluettelon ehtoja? Perusteluissa kävi ilmi, että yhteisiä esivanhempia saamelaisilla ja lappalaisilla on, mutta

KHO:n mukaan saamelaiseksi hyväksymisen ehdoksi asetettiin, ettei hakeva ihminen voi vedota kauemmaksi kuin neljän sukupolven takaisiin viranomaisluetteloihin merkittyihin isovanhempiin – vuosiluku 1875 asetettiin rajaksi. Kyseinen vuosiluku on ristiriidassa mm. ILO- sopimus 169 ja Cobon määritelmä, joissa painotetaan nimenomaan alkuperäiskansan polveutumista mahdollisimman kaukaisista alkuasukkaista – kansa, joka on asuttanut aluetta pitkään ennen valloittajan saapumista alueelle. Vuosiluku 1875 on perusteltu kieliperusteella, joka tukisi KHO:nkin mukaan kieltä ja kulttuuria koskevaa kulttuuri-itsehallintolakia.  Ristiriitaa pelkästään kieliperusteisessa tulkinnassa aiheuttaa mm. se, että nykyinen pohjois-saame ei ole Suomen lappalaisten äidinkieli, vaan se on Norjan saamelaisten kieli, toiseksi kieliperuste on ulkoinen opittava peruste ja siksi heikompi kuin ihmisen sisään rakennettu perimä, kolmanneksi kieliperuste ei ole mitenkään tärkeä kansainvälisessä alkuperäiskansamäärittelyssä. Esimerkiksi inuiitit ja Amerikan intiaanit eivät puhu alkuperäistä kieltään, silti heillä on oma erityinen kulttuurinsa ja he nauttivat alkuperäiskansastatuksesta.

Mielestäni Suomessa kolonialistinen ajattelu jatkuu yhä edelleen alkuperäiskansamäärittelyssä, ulkopuoliset haluavat johtajan ottein määritellä kuka kukin on, valta halutaan pitää poissa Lapinmaasta ja sen asukkailta. Heimokansat, lappalaiset ja saamelaiset, halutaan riitauttaa keskenään asettamalla heidät eriarvoiseen asemaan.

Hallituksen esittelyssä Saamelaiskäräjälakia valmisteltaessa tuotiin esille polveutuminen kieliperusteen lisäksi. KHO päätöksessään Saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hakeutumisesta tehdystä valituksesta perusteli nykyisiä kielellisiä saamelaisia lappalaisten jälkeläisiksi. ” Osa näistä jälkeläistä on saattanut kadottaa saamen kielen äidinkielenään jo niin kauan sitten, että heitä ei nykyisen määritelmän mukaan enää pidetä saamelaisina. Tämän vuoksi esitettiin, että saamelaisina pidettäisiin saamenkielisestä syntyperästä riippumatta myös sellaisen henkilön jälkeläistä, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa.” (KHO 22.9.1999 s. 21)

KHO perusteli kieliperusteen olevan tärkeämpi side saamelaisuuteen kuin verotuksen, elinkeinoon perustuvan taloudellisen siteen.  (KHO 22.9.1999 s. 24) Mielestäni määrittelyistä on jätetty pois oleelliset kriteerit, perimä ja kulttuuri ja asumishistoria. Kieli ja verotus eivät tuo esille kuin pienen osan historiasta. Tärkein side alkuperäiskansaan on kokonaisuus elämänpiireineen, ei jokin detalji, kuten nykyisin väitetään viranomaisten taholta.

 

4.1.2 Maanomistusoikeus

Ristiriitaa em. KHO:n väittämän kanssa aiheuttaa meneillään oleva maanomistusoikeuden

selvittämisestä lähtenyt maankäyttöoikeuteen muuttunut prosessi sekä luennoillakin esiin tullut väite: ”alkuperäiskansoilla on oikeus maahan.” (Tirronen) 

Ristiriidan aiheuttaa Suomen viranomaisten tiukka alkuperäiskansapolitiikka, jossa osa alkuperäiskansaa jätetään alkuperäiskansalakien soveltamisen ulkopuolelle. Päätökset tehdään mielikuvissa, jolloin on käsitys että ennen alueella asuneet lappalaiset (1700- luku ja sitä ennen ) ovat nykyisten saamelaisten esivanhempia, - nykyiset lappalaiset, joita väitetään suomalaisiksi, käsitetään että he ovat suomalaisten uudisasukkaitten jälkeläisiä ja siten eivät olisi alkuperäiskansaa. Eli todellinen alkuperäiskansa mielletään suomalaisiksi ja alkuperäiskansaksi mielletään Suomeen 1800- luvun loppupuolella Norjasta ja Ruotsista muuttaneet saamelaiset. Käsitettä hämärtää vielä "perinteisesti asuttamat maat" eli kaikki ne alueet, joihin on historiallisesti paikannettavissa lappalaisasutusta ja lapinkyläoikeuksia.

 

4.1.2.1 Maanomistusolojen selvittämisen vaiheet

Saamelaisvaltuuskunta on ottanut ja saanut vuonna 1993 tehtäväkseen maanomistusoikeutta koskevan asian selvittämisen. Taustalla oli mm. Kaisa Korpijaakkon väitöskirja Saamelaisten maanomistusoloista Ruotsi – Suomessa. Sekä  Korpijaakkon tulkinnat historiasta että Eero Aarnion kansainväliset työt saamelaisen alkuperäiskansan hyväksi ( Committee on elimination of racial discrimination concludes review of situation in Finland  HR/CERD/99/8, 1999) ovat perustuneet mm. väittämään saamelaisten kollektiivisesta maanomistusoikeudesta.

Eeri J. Aarnio on YK:n toimikunnassa ollut Suomen oikeusministeriön nimeämänä. Kyseisessä toimikunnassa hän on johdonmukaisesti esittänyt lappalaisista mielikuvia, jotka uhkaisivat saamelaisia. ”Furthermore, an expert said a group of Finns systematically opposed the autonomy of Sami cultural. Now they claimed that they themselves were Sami and tried to seize the Sami Parliament under the protection of the open definition fo a Sami to get control of Sami cultural autonomy. The Sami considered their status threatened in this situation.”

Kemin-Sompion näkökulmasta Eero J. Aarnion antama lausunto on hyvin kyseenalainen oikeusministeriön virkamiehelle ja hyvin loukkaava ja rasistinen kansaamme kohtaan. Asiaa kansamme kannalta valaisee tieto siitä, että termi ”saamelaisten maanomistusoikeudet”, sen  historialliset dokumentit ovat juuri näiden henkilöiden, lappalaisten,  joita Aarnio kutsuu ” a group of Finns” eikä niiden henkilöiden, jotka ovat saamelaiskäräjien vaaliluettelossa, joita Aarnio kutsuu ”the Sami”. Kysymys on polveutuvien kulttuurillisten ja maaoikeuksien ja laillisten saantojen oikeudettomasta siirrosta sellaiselle ryhmälle, joille se ei asiakirjojen mukaan kuulu.

Niilo Tervo on Pokan työryhmässä paneutunut mm. Korpijaakko-Labban historiantulkintoihin ja kyseenalaistanut seuraavalla tavalla Korpijaakko-Labban kollektiiviset maanomistusväittämät:

”Korpijaakko on väitöskirjassaan käsitellyt myös kollektiivista omistusta. Hän kirjoittaa: Edellä laajalti läpikäyty Rounalan maankäyttöä eri näkökulmista valaiseva asiakirja-aineisto on osoittanut, että konkreettisella tasolla maankäyttö keskittyi voimakkaasti kunkin perheen isännöimiin veromaihin. Puhevaltaa näitä maita koskevissa asioissa käyttivät niin ikään yksityiset henkilöt. Merkillepantava seikka on edelleen se, että päinvastoin kuin esim. Kemin lapin kylissä, mitään elinkeinoa ei näytetä harjoitetun Rounalassa laajempien pyyntiyhtiöitten puitteissa. Itse alkuperäisaineiston pohjalta ei näin ollen ole saatavissa paljoakaan tukea lapinkylien kollektiivista oikeutta koskeville näkemyksille (s.218). Hän on löytänyt vain kaksi tapausta, joissa äsken mainittu pääsääntö ei sellaisenaan pidä paikkaansa. Niissä kummassakin tapauksessa asiaa oli ajettu Rounalan lappalaisten nimissä, ja kantajina toimi useampiin sukuihin kuuluneet henkilöt.

Ensimmäinen tapaus on vuoden 1707 käräjiltä. Näillä käräjillä Enontekiön kappalaista, korkeasti oppinutta herra Olof Sirmaa kiellettiin vastedes 40 markan sakon uhalla käyttämästä luvatta lappalaisten Per Henrikinpojan, Jon Perinpoika Suoron, Matts Mikkelinpojan, Guttorm Perinpoika Suoron ynnä muiden Rounalan kylän lappalaisten kalavesiä Kottsojärveä, Peurajärveä, Sirasjärveä, Pudijärveä, Raukisjärveä ja Soojärveä; nämä järvet olivat Rounalan lappalaisten ylimuistoisia kalavesiä.

Toinen tapaus oli käsiteltävänä käräjillä v. 1758. Kantajia oli melkoinen joukko: Per Andersinpoika, Jon Perinpoika Piltto, Jon Olufinpoika Suoro, Anders Perinpoika Lind, Anders Joninpoika Omma sekä Anders Perinpoika Piltto omasta ja Jon Perinpoika Suoron, Anders Perinpoika Suoron, Hans Kausarin, Anders Olufinpoika Suoron, Jon Hindrikinpoika Omman, Anders Hindrikinpoika Omman, Oluf Hindrikinpoika Omman sekä Olof ja Nils Lindin puolesta. Kantajat esittivät, että vaikka ’’heidän esi-isänsä Rounalan lappalaiset’’ olivat ikimuistoisista ajoista asti nauttineet ja käyttäneet Taatsajärven, Mukkavuopion ja Kiellijärven kalavesiä sekä Leutsuvaaran, Mukkavaaran, Peeravaaran ja Tserkisvaaran maata, niin eräs Nils Guttorminpoika oli kuitenkin usean vuoden ajan aiheuttanut heille haittaa kalastamalla näissä järvissä ja harjoittamalla kaikenlaista metsästystä mainituilla mailla. He vaativat, että tällainen loppuisi. (Korpijaakko 1989, s.217-221)

 

Tapauksia on syytä tarkastella hiukan lähemmin sillä niillä on keskeinen vaikutus tuleviin käsityksiin. Tapaus Nro 1 vuoden 1707 Enontekiön käräjiltä: käsitteli Per Henrikinpojan, Jon Perinpoika Suoron, Matts Mikkelinpojan, Guttorm Perinpoika Suoron sekä muiden Rounalan lappalaisten vaateita. Tapaus liittyy läheisesti molempiin tuomioihin.

Enontekiön käräjillä 6.2.1671[1]  selviää, että Jon ja Guttorm Perinpojat olivat veljeksiä, Enontekiön käräjillä 27.1.1696[2] selviää, että veljes sarjaan kuului myös Henrik Perinpoika. Henrikillä  oli puolestaan Per niminen poika, joka selviää Enontekiön käräjillä 8.2.1709.[3] Enontekiön käräjillä 4.2.1715[4] selviää, että Mads Mikkelsson oli puolestaan Jon Perinpoika Suoron vävy. Kuten tästä on nähtävissä esiintyi käräjillä veljekset, yhden veljen poika sekä yhden veljen vävy eli aivan lähisukulaiset.

 

Toisessa tapauksessa nimilista oli jo huomattavasti pidempi: Per Andersinpoika, Jon Perinpoika Piltto, Jon Olufinpoika Suoro, Anders Perinpoika Lind, Anders Joninpoika Omma sekä Anders Perinpoika Piltto omasta ja Jon Perinpoika Suoron, Anders Perinpoika Suoron, Hans Kausarin, Anders Olufinpoika Suoron, Jon Hindrikinpoika Omman, Anders Hindrikinpoika Omman, Oluf Hindrikinpoika Omman sekä Olof ja Nils Lind.

 

Tästä nimilistasta voi todeta, että Enontekiön käräjillä 6.2.1671[5] suvun kantaisän Per Perinpojan perillisiä olivat:  Anna Perintr ∞ nimismies Lars Guttorminp., Nils Perinp., Anders Perinp., Jon Perinp., Guttorm Perinp., Per Perinp. ja Olof Perinp.. Enontekiön käräjillä 24.1.1741[6] selviää, että Per Andersson Pilton isä oli Anders Persson Pilto, jonka isä oli Per Persson Soro. Enontekiön käräjillä 4.2.1715[7] käy ilmi, että Jon Perinp. Soro olla oli perillisinä Hans Joninp., Olof Joninp., Per Joninp. sekä vävyt Jon Hansinp., Henrik Hansinp., Lars Hansinp. ja Jon Pålinp. kaikki sukunimeltään Blind (Lind), joilla vävyillä on myöhemmin kirkonkirjoissa myös sukunimi Omma.

Käräjillä oikeudenomistajina esiintyneistä Anders Joninpoika Omma  (Blind eli Lind)  oli Jon Hansinp. Blindin poika, Jon, Anders ja Oluf Hindrikinp. Omma (Blind eli Lind)  olivat Henrik Hanson Blindin poikia sekä Olof ja Nils Lind serkuksia keskenään. Lisäksi Hans Kaosari oli ilmeisesti Hans Joninp. Soro tai hänen poikansa eli kaikki olivat lähdöltään saman suvun oikeudenomistajia.

 

Kuten edellä esitetystä on nähtävissä ei Korpijaakon epäilemissä tapauksissa ollut kyse lapinkylän miesten kollektiivisista oikeuksista vaan tietyn suvun yhteisoikeuksista. Hän itsekin totesi, että toissa käräjätapauksessa esiintyneet henkilöt olivat ainakin osittain toistensa lähisukulaisia (ainakin Piltot ja Suorot), ja että kaikki ovat asuneet kylän pohjoispäässä. Kaikkia Rounalan lappalaisia he eivät missään tapauksessa ole edustaneet. (Korpijaakko 1989, s.221 alaviite 227)” (Niilo Tervo, 2001 s. 10)

 

Oikeushistoriallisten tutkimusten ja selvitysten edetessä kollektiivinen maanomistuskäsite on muuttunut.

Ensimmäiseksi muuttui toimeksianto oikeuskanslerilta oikeusministeriöön mennessä maanomistusoikeudesta maankäyttöselvitykseksi. Oikeusministeri Johannes Koskisen tehtävään nimeämän selvitysmies Pekka Vihervuoren mukaan väestörakenne on vuosisatojen aikana kehittynyt niin, että saamelaiset eivät yleensä muodosta selkeästi muusta väestöstä erottuvia asutussaarekkeita, vaan asutus on limittäistä ja väestöryhmät ovat muutenkin sekoittuneet. Vihervuori viittaa saamelaisten tai vanhojen lapinkylien maahan ja veteen kohdistuvien oikeuksien mahdolliseen vahvistamiseen tuomioistuimessa varallisuusoikeudellisella perusteella. Vihervuori kysyy myös selvitystyössään: ”voidaan ensinnäkin kysyä onko saamelaisilla oikeus alueeseen jatkunut riittävän keskeytyksettä nykypäivään asti”.

Pekka Vihervuoren työstä tehtiin kaski tiivistelmää, Mirja Kurkisen ja Eero Aarnion, joista Aarnion tiivistelmä otettiin käyttöön. Vihervuoren työtä jatkamaan nimettiin nk. Pokan työryhmä ja lisäksi lisäselvityksiä tekemään oikeustieteen tohtori Juhani Wirilander, jonka selvitystyö ”Lausunto maanomistusoloista ja niiden kehityksestä saamelaisten kotiseutualueella” julkistettiin 8.8.2001.

Wirilanderin selvitystyö toi lisää ristiriitaisuuksia meneillään olevaan alkuperäiskansakeskusteluun. Hänen toimeksiantonsa oli selvittää maanomistusoloja ja niiden kehittymistä nk. saamelaisten kotiseutualueella, huolimatta tästä hän on käsitellyt koko Lapinmaata ja sen käräjäkirjoja selvitystyönsä pohjalle. Keskusteltaessa J. Wirilanderin kanssa hän oli halunnut tuoda kokonaiskuvan maanomistusolojen kehityksestä Lapinmaassa ja sitä ei olisi voinut tehdä pelkästään nk. saamelaisten kotiseutualueen käräjäkirjoista, koska käsitettä saamelaisten kotiseutualue ei ole historiallisesti vaan ainoastaan Lapinmaa –käsite, joka on edelleen voimassa oleva käsite, josta mm. Lapin Tuomiokunta on saanut nimensä. Myöskään Wirilander ei tuntenut Kemin-Sompion alueen oloja; ensinnäkin hänelle oli epäselvää kuuluuko alue nk. saamelaisten kotiseutualueeseen ja onko alueella vanhoja  lapinsukujen edustajia.

Keskeisin Wirilanderin selvitystyön tulos oli hänen päinvastainen tulkintansa Korpijaakko-Labban ja Aarnion väittämistä, että saamelaisilla olisi kollektiivinen maanomistusoikeus.

” Ei ole riidatonta näyttöä siitä, että lapinkylä olisi omistanut alueensa. Näyttöä on  sen sijaan siitä, että kylään kuuluneilla perheillä on ollut kolttien tapaan kesäpaikkansa ja talvipaikkansa, ja myös siitä, että kylän osakkailla on ollut joko yksin tai yhdessä toisten kanssa nykyiseen omistajanhallintaan rinnastuva oikeus  eli omistusoikeus veromaihinsa, joita ovat olleet kalavedet, pyyntipaikat, laidunmaat ja muut erityiseen käyttöön otetut alueet. ”

Wirilander on käyttänyt esimerkkeinä  1700- ja 1800 –luvun käräjäkirjoja, jolloin Lapinmaassa asui nimenomaan ne lappalaiset esivanhemmat, joiden jälkeläisiä ei KHO, Saamelaiskäräjät vaalilautakuntineen hyväksynyt vaaliluetteloonsa sulauttamispeloissaan ja tämän lisäksi KHO on viitannut näyttövaikeuksiin, mikäli mennään ajassa kauas. ” Tämä tarkoittaa käytännössä, että 1800-luvun alkupuolella syntyneestä lappalaisesta alkaen hänen suoraan alenevassa polvessa oleva jälkeläisensä voidaan katsoa saamelaiseksi. Mikäli mentäisiin ajassa vielä kauemmas, saattaisivat näyttövaikeudet lisääntyä kohtuuttomasti ja hakijan tosiasiallinen yhteys saamen kansaan saattaisi olla kyseenalainen.” (KHO 22.9.1999  s.22)

 

”Wirilander katsoo viitaten selostamaansa käräjäpöytäkirja-aineistoon, että lappalaisilla on ollut veromaihinsa  oikeus, joka rinnastuu nykyisen käsityksen mukaiseen omistajanhallintaan. Erityisen selvästi omistusoikeuteen viittaa  se Cusamon, Kuolajärven, Keminkylän ja Sompion käräjilla 19. ja 20.2.1728 ja sen jälkeen Sompion käräjillä 17.2.1730 esillä ollut lainhuudatustapaus, jossa tyypillisen lappalaisomaisuuden, majavapuron, kaupassa myyjinä olivat olleet lappalaiset ja jossa ostajille, uudisasukkaille,  kaupan perusteella myönnettiin lainhuudot ja kirjaaminen. lainhuutoa ei olisi voitu myöntää, ellei myyjää olisi pidetty omistajana.” 

”Rinnan tämän kehityksen kanssa ja ehkä johtuen mm. vuoden 1749 uudisasutusasetuksen linjauksista lappalaiset alkavat perustaa asemansa turvatakseen uudistiloja, mutta säilyttävät usein samalla oikeutensa harjoittaa perinteisiä lapinelinkeinojaan kuten peuran ja majavan pyyntiä sekä kalastusta yhdessä lapinkylän osakkaiden kanssa. Sompio on tästä oivallinen esimerkki. Uudistilojen perustamisen vauhti on Kemin lapinmaalla sellainen, että 1700-luvun lopussa tuon lapinmaan alun perin 8:sta lapinkylästä enää yksi, Inari, maksaa perinteistä lapinveroa.” (Pokan toimikunnan lausunto 2001, s. 120 –121)

Ristiriitaa Wirilanderin selvitystyö tuo yhä enemmän, koska yhä selvemmin selvitystyöt tuovat julki sitä henkilöpiiriä, jotka ovat asuttaneet lapinkyliä ja aluetta pitkään ja jotka ovat maksaneet lapinveroa oikeuksistaan  ja tämän henkilöpiirin jälkeläiset eivät kuulu nykyisen saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kuin muutaman yksilön kohdalta. Pääosalla saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kuuluvilla henkilöillä on esivanhemmat Norjasta tai  Ruotsista. Tämä historiallinen tosiseikka vaikuttaa mm.  maanomistusoloihin saamelaiskäräjäluettelon saamelaisilla.

Strömstadin ja Haminan rauhansopimukset  ovat määritelleet jo silloisten muuttolappalaisten maanomistusoloja:

’’Lappalaisethan olivat vanhastaan yhden valtion kansalaisia, vaikka he maksoivatkin riidanalaisilla rajaseuduilla veroa kahdelle, jopa kolmellekin valtiolle. Lappalaisten suhde valtioon ratkaistiin viime kädessä rajasopimuksissa ja rajankäynneissä. Tanska-Norjan ja Ruotsi-Suomen välillä sovittiin rajasta Strömstadissa vuonna 1751. Petsamon-Varanginvuonon alue jaettiin Norjan ja Venäjän kesken vuoden 1826 sopimuksen nojalla. Strömstadin sopimukseen liittyvän lappalaisia koskevan lisäpöytäkirjan mukaan jaettavien alueiden lappalaisten oli valittava Norjan tai Ruotsin kansalaisuus eikä kukaan lappalainen saanut sen jälkeen omistaa kesä- eikä talviveromaata useammassa kuin yhdessä valtiossa. Sen sijaan lappalaiset saivat kyseisten määräysten mukaan vuosittain muuttaa poroineen toiseen valtioon ja siellä käyttää maata ja vettä porolaitumeksi, kalastukseen ja metsästykseen. Vuonna 1852 Suomi kielsi lappalaisten vuotuisen muuton yli Norjan rajan ja vuonna 1888 yli Ruotsin rajan.’’ (KM 1990:32, s.6)

Otteita Stömstadin rajasopimuksesta vuodelta 1751 Ruotsi-Suomen ja Norjan välillä, joilla on mielestäni merkitystä nykyiseen alkuperäiskansapolitiikkaan ja siihen liittyvään maaoikeuksiin:

   §2. Kukaan lappalainen ei saa tämän jälkeen omistaa vero- eli vuokramaata kuin yhdessä valtakunnassa, tämän kaiken johdosta yhteyksiä alamaisten ja maiden välillä tulee tästä lähtien voida välttää.

   §9. Mikäli yksittäinen lappalainen haluaa luopua maastaan ja tulla toisen valtakunnan alamaiseksi, toimitaan hänen kanssaan, kuten muidenkin Ruotsin ja Norjan alamaisten kanssa, jotta, hän maksaa kymmenykset ja 6:set siitä mitä hän omistaa, sille puolen rajaa, mistä hän haluaa pois muuttaa, sekä mistä hänellä on todistus sille puolelle, minne hän haluaa muuttaa, että maksu on oikein asetettu, ja saanut luvan poismuuttoon

 

Otteita Haminan rauhansopimuksen ehdoista vuodelta 1809 Venäjä-Suomen ja Ruotsin välillä, joilla mielestäni on merkitystä nykyiseen alkuperäiskansapolitiikkaan ja siihen liittyvään maaoikeuksiin:

10. artikla

Suomalaisilla, jotka nyt oleskelevat Ruotsissa, samoin kuin Ruotsalaisilla, jotka oleilevat Suomessa , on täysi oikeus palata isänmaahansa ja hallita niin kiinteätä kuin irtainta omaisuuttaan suorittamatta mitään vientimaksua tai mitään muuta sitä tarkoittavaa veroa.

Molempien Korkeiden Sopimusosapuolten alamaisilla, asuivatpa Ruotsissa tai Suomessa, on täysi oikeus asettua yhteen tai toiseen näistä valtioista kolmen vuoden aikana, siitä päivästä lukien, jolloin tämän sopimuksen ratifiointiasiakirjat vaihdettiin, ja ovat velvollisia saman ajan kuluessa myymään tai muuten luopumaan omaisuuksistaan jollekulle sen valtion alamaiselle, jonka alueen he haluavat jättää.

Sellaisen henkilön omaisuus, jotka kun sanottu aika on kulunut loppuun, eivät ole vielä täyttäneet mitä on säädetty, tulee laillisin toimenpitein myydä julkisella huutokaupalla, ja kauppasumma omistajalle toimittaa.

Yllä säädetyn kolmen vuoden aikana on kaikkien sallittu käyttää mielensä mukaan omaisuuttaan, minkä loukkaamaton hallinta on heille peruuttamattomasti vakuutettu ja tunnustettu.

He ja heidän asiamiehensä voivat vapaasti kulkea valtiosta toiseen huolehtiakseen asioista ilman, että heille toisen valtion alamaisena tuotetaan vähäisintäkään haittaa tai esteitä.

 

15 artikla

                  Ne toisen Korkean Sopimuspuolen alamaiset, joille toisessa valtiossa lankeaa omaisuutta perinnön, lahjoituksen tai muun tavan kautta, tulee voida vaikeudetta se vastaanottaa, ja jos niin tarvitaan, nauttia kaikkia lakien suojaa ja tuomioistuinten avunantoa saadakseen hallintaansa ja käyttääkseen hyödykseen niitä oikeuksia, jotka siitä seuraavat; mutta näiden oikeuksien käyttäminen, siltä osin kun ne koskevat Suomessa sijaitsevaa omaisuutta, tulee olemaan sidottu 10. artiklassa vahvistettuihin ehtoihin, minkä kautta omistaja velvoitetaan joko asettumaan maahan asumaan tai myymään tai muutoin luopumaan niistä omaisuuksista, joita he siellä voivat omistaa. Jälkimmäisen vaihtoehdon valitsijoille myönnetään sama aika laskettuna siitä päivästä, jolloin perintö tai lahja heille on langennut.

 

4.1.2.2 Sodankylän saamelaiset – alueen alkuperäiskansaa

 

”Sodankylä on saanut porolappalaisasutuksen varsin myöhään. Näistä on julkistettu tiedot ainakin Marjut Aikion väitöskirjassa: Saamelaiset kielenvaihdon kierteessä (s.64-65).

Sodankylän porolappalaiset eli saamelaiset ovat tulleet sinne muualta, Norjasta ja Ruotsista vuosina 1872-1911. Marjut Aikio on väitöskirjassaan sivulla 64 myös esittänyt ja todistanut sukulaiskaaviolla, kuinka kaikki Sodankylän Vuotsoon muuttaneet ovat keskenään aivan lähisukulaisia eikä heillä ole mitään aikaisempaa asutushistoriaa tai sukulaisuuksia alueella vaan tulivat sinne uusien laitumien houkuttelemina. Kenelläkään tulijoista ei ole osoittaa sukulaisyhteyttä Sodankylän alueelle missään historian vaiheessa. Edellä esitetyn Wirilanderin verotusselostuksen perusteella kukaan ei voi varmuudella sanoa mistä he veroa Suomessa olivat maksaneet. Myöhemmin he ovat asutuslainsäädännön perusteella perustaneet poro-, luontais-, ym. tiloja, jotka ovat antaneet heille yhdenmukaisen perusoikeusturvan alueen muiden asukkaiden kanssa.

Yksi tärkeistä Vuotsolaisten porolaidunalueista on Raututunturin alue. Kuten Wirilander on osoittanut oli tietyillä lappalaisilla omistusoikeuteen verrattava oikeus erityiseen käyttöön otettuihin alueisiin kuten riistanpyyntimaihin ja laitumiin (Wirilander 2001, s.60). Tästä on todisteena 28.12.1843 päivätty Inarin Ivalon kylänmiesten keskenään tekemä peuranpyyntiä koskeva sopimus, jonka on allekirjoittanut 14 Inarin Ivalon alueen miestä ja jonka sopimuksen vahvisti nimismies Högman. Tämä sopimus koski myös Raututunturin aluetta sillä Raututunturi oli merkattu mm. 13.8.1840 päivättyyn Kiviniemen tilan katselmuskirjaan ’’Wildrensfånge uti Raututunturi’’ eli peuranpyynti Raututunturissa. Vastaavasti kutakuinkin kaikissa 1840-luvulla Ivaloon perustettujen uudistilojen katselmuskirjoissa sanotaan, että ’’Skytteländer gemensamt med öfriga byamän’’ eli metsästysmaat yhteiset muiden kylänmiesten kanssa, sillä he olivat kaikki sukulaisia keskenään. Raututunturin alue vahvistettiin Ivalon kylänmiesten yhteiseksi pyyntimaaksi 1840-luvulla. Kun huomioidaan metsästysoikeuteen liittyvä lainsäädäntö, joka voidaan johtaa vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirjan yhteydessä annetusta asetuksesta, jossa talonpojalle myönnettiin täydellinen omistusoikeus perintötilaansa. Erityisesti mainittiin hänellä olevan tiluksillaan yhtäläinen metsästys- ja kalastusoikeus kuin aatelisella oli alueellaan (Marja-Leena Honkanen, Hki 1985: Kalastusoikeus, s.7-8, 25).

Nykyinen metsästyslaki on syntynyt 20.10.1898 annetun metsästysasetuksen (nro 45/1898) pohjalta (He 37/1930 vp, sivu 1). Tässä ensimmäisessä asetuksessa metsästysoikeus oli maanomistajalla (1 §) sekä kruununtilan asukkaalla, jotka rinnastettiin tilanomistajiin (2 §). Kyseisen asetuksen  7 §:ssä säädettiin lisäksi, että jos tuomiolla tai muulla laillisella tavalla on jollakin paikalla metsästysoikeudesta toisin määrätty kuin tässä asetuksessa säädetään, jääköön se noudatettavaksi.

Kun asetetaan aikajanalle se tosiasia, että Ivalon kylänmiehille vahvistettiin laillisilla tuomioilla metsästysoikeus Raututunturin alueelle 1840- ja 1850-luvuilla yleisesti, jotka tuomiot myös tunnustettiin ensimmäisessä metsästysasetuksessa 20.10.1898, niin kuinka näiden oikeuksien puhevalta voidaan nyt siirtää alueelle 1870-luvulla tulleille henkilöille ilman laillista saantoa pelkän ILO-sopimuksen pohjalta?

On huomioitava, että nämä oikeudet koskivat vain nimettyjä Ivalon kylänmiehiä ei Inarin asukkaita yleensä, joten kuinka voi olla Suomen perustuslain ja ihmisoikeussopimusten mukaan mahdollista, että alempiarvoisella sopimuksella johon ei sisälly edes sanktiojärjestelmää nämä oikeudet otetaan pois. On muistettava, että Sodankylän alueelle saapuneilla porolappalaisilla, jotka nyt alueita ikään kuin omina käyttävät ei ole tähän oikeuteen laillista saantoa tai lupaa vaan alueen käyttö on mahdollistunut vasta nykyisen lainsäädännön pohjalta.” (Niilo Tervo 2001 s. 17-19)

Kemin-Sompion kannalta Pokan toimikunnan lausunto Vuotson saamelaisten osalta on yhtä riitainen kuin Ivaloon nähden. Lakiehdotuksen 2 § Saamelaisten kotiseutualueen luonnonhoitoalue määritellään kuinka Metsähallituksen hallinnassa saamelaisten kotiseutualueella olevat valtion alueet muodostavat  muusta Metsähallituksen aluehallinnosta erillisen saamelaisten kotiseutualueen luonnonhoitoalueen. Luonnonhoitoalueeseen voi kuulua myös pääosin saamelaisten kotiseutualueella  sijaitsevien luonnonsuojelualueiden ja erämaiden sellaisia osia, jotka ovat saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella. Kyseisessä lainkohdassa viitataan UK-kansallispuistoon ja toteutuessaan laki antaa mahdollisuuden nk. saamelaisten yksinoikeudellisen poronhoidon harjoittamisen EU pöytäkirja no 3:n mukaan alueella. Näin ollen Kemin-Sompion lappalaiset menettävät ikivanhat kulttuurioikeutensa ja poronhoito-oikeutensa ko. alueella mielivaltaisen alkuperäiskansatulkinnan johdosta.

 

5.  ILO-sopimuksen 17 artiklan 3 kohta 

 

”Näihin kansoihin kuulumattomia on estettävä käyttämästä hyväkseen kansojen tapoja tai niiden jäsenten laintuntemuksen puutetta hankkiakseen siten itselleen näille kuuluvien maiden omistus-, hallinta- ja käyttöoikeuden.”

Miten Lappi ja lappilainen politiikka selviytyy yllä olevasta väittämästä? Mielestäni huonosti, lappalaisten jälkeläisiä kohdellaan juuri päinvastoin kuin artikla antaa ohjeen. Miksi lappalaisia kohtaan vastustus on niin suurta kuin se on? Mikä saa tuntemaan Suomen poliitikot ja Saamelaiskäräjien virkamiesjohdon uhkaa lappalaisten taholta?

Oma käsitykseni on se, että kun ei ole puhtaat jauhot pussissa niin pelko on voimakkainta. Tyhjän päälle rakennettu temppeli uhkaa hajota käsiin. Se, että väitetään lappalaisten olevan vastamobilisaatio saamelaisuudelle, tai heidän sulauttavan saamelaiset valtakulttuuriin tai lappalaisten kilpailevan Lapin historiasta ei voi perustua kuin vääriin mielikuviin lappalaisista ja vallanhalusta määritellä lappalaiset ja lappilaiset tietämättömiksi ja alempiarvoisiksi massaksi. En usko, että mitään konkreettisia argumentteja voidaan esittää em. uhkakuvista. Jo, se että asutus on limittäistä, kulttuuri ollut vuorovaikutteista, elinkeinot samankaltaisia, historia osittain yhteinen jne. kertoo ettei lappilaisilla ole merkittäviä eroja keskenään, kulttuuri on paljolti samankaltaista alueelliset ja elinkeinolliset erot poissulkien.

Kun valtakulttuuri ja Saamelaiskäräjät väittävät lappalaisten sulauttavan saamelaiskulttuurin valtakulttuuriin, niin mihin väite konkreettisesti perustuu? Ja miten tähän on kytköksissä maaoikeudet, jos saamelaisia poronhoitajia on marginaaliosuus koko saamelaismäärästä ja kuitenkin maaoikeudet ovat oleellinen osa poronhoitoa, joka taas on oleellinen osa saamelaiskulttuuria?

Siinä kun Seija Tuulentie antoi lehtileikkeen HS 16.9.1996, ”Suomalaisväestö pelkää, että saamelaiset saavat taloudellista hyötyä uudesta laista, vaikka se koskee nimenomaan kulttuuri-itsehallintoa. Maanomistus ja muut talousasiat on pidettävä siitä tiukasti erossa.”, siinä Saamelaiskäräjät selvittävät maanomistusolojaan Lapinmaassa, siinä Suomen virkamieskoneisto tekee epätoivoista  työtä estääkseen lappalaisten kulttuurinharjoittamisoikeudet, mm. käyttämällä hyväkseen lappalaisen kansan laintuntemuksen puutetta ja vaatimalla lappalaisilta oikeusteitse käytävää prosessia oikeuksiensa olemassaolosta omin kustannuksin, kun vastaavasti saamelaiskäräjät saavat vuotuisen valtiontuen ja lisäksi nykyiset heidän näkökulmastaan tehtävät selvitystyöt korvataan täysimääräisesti valtion budjetista.

 

6. Ympäristöpolitiikka suhteessa Lapin historiaan

 

6.1 Lappilaisen luonteen muotoutuminen

Lapissa vallinnut ympäristöpolitiikka on suoraan suhteessa alkuperäiskansapolitiikkaan ja siihen, miten Lapin ihmisiä on kohdeltu kautta aikain.  Lapinmaan asuttamisen yksi jakso alkoi uudisasutusplakaatista 1670- luvulla, jo tuolloin paikalliset lappalaiset asukkaat joutuivat puolustamaan oikeuksiaan ja elintilaansa. Lappalaisia ei pidetty ihmisinä siinä missä suomalaisia, vaan heitä käännytettiin ja arvosteltiin, pakotettiin ja uhkailtiin, houkuteltiin ja värvättiin. Lappalaisten kohtelu on verrattavissa Espanjalaisten intiaaneista käydyssä keskusteluissa aikanaan, jossa pohdittiin onko intiaaneilla ihmisarvoa. Lappalaiset ovat kuitenkin selviytymiskansaa ja tänäänkin on nähtävillä miten luontoykseys ja elinkeinot pohjautuvat vanhaan lapinkulttuuriin.

Ainakin Keminkyläläisten ja Sompiolaisten mieliin on jäänyt kuitenkin lähtemättömästi  herran pelko, Gabriel Tuderus on yhä monen alitajunnassa ”perkeleen sikiöiden” käännyttäjänä. Tätä herran pelkoa on ollut hyvä käyttää vallan välineenä Lapin asioista päätettäessä. Mm. Kemijärven kalastus saatiin loppumaan 1700-luvun alkuun mennessä Keminkyläläisiltä ja sikäläiset uudisasukkaat saivat enemmän jalansijaa Kemijärvellä. Paine Lapinrajan sisälle kasvoi, kun maan antimia tarvittiin.

Kuitenkin kansanluonne on säilynyt luontoa kunnioittavana, siinä eläen ja siitä toimeentuloa hankkien, mutta nöyryys ja virkamiesten vääränlainen kunnioitus on vienyt vanhoja oikeuksia vääriin käsiin. Aluetta ovat tulleet johtamaan voudit, kirkkoherat,  kunnanjohtajat ym. virkamiehet etelästä, joilla on ollut toisenlainen näkemys maasta ja luonnosta kuin alkuperäiskansalla.

Yhteiskunta muuttui ajan myötä, asutushistoria kehittyi, Maanmittausylihallitus alkoi ottaa jalansijaa Lapinmaasta, Metsähallitus alkoi omia ns. liikamaita. Vielä 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa  Keminkylässä ja Sompiossa elämä oli alkuperäiseen lapinkulttuuriin vahvasti nojaavaa, porollista pyyntikulttuuria. Elämä oli luonnossa sen mukaan, tähän tuli uutena mukaan mm. metsähakkuut poliittisine tavoitteineen. Alkoi luonnonvarojen kilpaileva käyttö, metsätalous vastaan porollinen  pyyntikulttuuri pienimuotoisine karjatalouksineen.  Tähän sopeutujana ovat olleet alueen alkuperäiset asukkaat, virkamieskoneisto on sanonut mitä tehdään tai tulee sanktiot. Vuosisadanvaihteen aikana teollisuus laajeni Lappiin, vesivoima metsäteollisuuden lisäksi. Tähän jatkoksi sodat ja jälleenrakentaminen, sotakorvaukset ja uusi teollistuminen.  Yksittäinen ihminen yhteisöineen ei ole voinut vaikuttaa kehityksensä suuntaan, on ollut vain pakko selviytyä päivästä toiseen.

Vasta 1970-luvulla alkoi yleisempi kiinnostus ns. korkeampia arvoja kohtaan, alkuperäiskansan kulttuuria kohtaan. Esimerkkeinä tästä ovat paliskuntien ja poromiesten kritiikki Metsähallituksen voimallisia hakkuita vastaan; mm. Muotkatunturi, Lappi ja Kemin-Sompio. Nykyisen alkuperäiskansatulkinnan mukaan Muotkatunturin ja Lapin poromiehillä on kulttuurillinen oikeus puolustaa aluettaan Metsähallitusta vastaan, kun vastaavasti Kemin-Sompion kohdalta olen kuullut mainittavan, ”etteiväthän ne ole saamelaisia”, ja siten heillä ei olisi yhtä hyväksyttävää perustetta puolustaa elinkeinoaan ja elämäntapaansa.  Historiallisesti tarkasteltuna em. ajattelukuvio on yhtä väärä kuin valtakulttuurin alkuperäiskansapolitiikkakin. Mm. Kemin-Sompion poromiesten esivanhempien käräjäkirjojen lappalaiset ovat niin Korpijaakkon väitöskirjassa, Wirilanderin kuin Pokan toimikunnan selvityksissä esimerkkeinä kuinka lappalaisilla on ollut omistajanhallintaan verrattava oikeus maihinsa ja vesiinsä.

Mutta vallalla on toisenlainen käsitys, sillä ihmisten mieli on muokattu ajan tarpeita vastaamaan, vuosisatainen aivopesu on tuottanut tulosta, oma historia on unohdettu ja se on vähäarvoista liian monen mielestä eikä mitenkään niin hienoa ja kehittävää kuin jatkuvan kasvun periaate.

 

6.2 Luonnonvarojen hyödyntäminen

Alkuperäisessä lapinkulttuurissa luonto on elintilaa, sittemmin luonto on välineellistetty resurssiksi. Ristiriita vanhan ja modernin ajattelun välillä on sovittamaton, ja mm. sen vuoksi Lapin tilanne tänä päivänä on se mikä on; lappilaisilla ei ole hyvä olla. Niillä ihmisillä, jotka ajatuksin ja teoin elävät yhä luonnosta, eli luonto on heille elintilaa on tuskaa nähdä miten valtakulttuuri kohtelee luontoa. Tämänkaltainen tilanne vaikuttaa ihmisten arvomaailmaan ja näkyvimpiä esimerkkejä on muuttotappio ja raskaimpia esimerkkejä itsemurhat.

Ihmisten sisäänrakennettu luontoykseys on väkivalloin tuhottu valtakulttuurin tarpeilla ja juurettomat ihmiset hakevat paikkaansa. Kun lappilainen ihminen ei ole tottunut itse päättämään kehityksen suunnasta, vaikkakin hänen oma mikrotason elämä on sangen itsenäistä ja näennäisvapaata, on yhä vaikeampaa ottaa selvää suuntaa tekemisilleen meneillään olevassa murroskaudessa. Lappilainen ihminen on elänyt yhteisöönsä sidottuna ja sen kautta toimien, moderni aika arvostaa yksilöllisyyttä ja itsenäisyyttä. Tämänkaltainen yhteisöllisyyden muutos yksilöllisyyteen luo lisää turvattomuuden tunnetta ja murtaa elämisen mahdollisuuksia Lapin kaltaisessa luonnonympäristössä.

Voimallisesti jatkuneet luonnonvarojen hyödyntämiset ovat johtaneet siihen, että Lappi raaka-ainevarastona on tulossa ajallisesti taitekohtaan. Ihmisten historia-, kulttuuri-  ja  ympäristötietoisuus ovat lisääntyneet, enää ei kaikkea ylhäältä annettua ”tietoa” niellä pureksimatta.  Keskustelu Lapin tulevaisuudesta on alkanut.

 

7. Lapin tulevaisuus

 

Onko Lapilla tulevaisuutta? Etelässä on käsitys, että he elättävät Lapin, tällaista mielikuvaa ovat ruokkineet media, virkakoneisto, poliittiset päättäjät ja historiallinen jatkumo.

Tähän ajattelukuvioon on saumattomasti yhteydessä myös meneillään vallitseva alkuperäiskansapolitiikka Suomessa. Historia, tulkinnat, viestintä, opetus, tutkimukset eivät vastaa totuutta ja palvelevat valtakulttuuria vääristäen Lapin alkuperäistä kulttuuria.  Epämääräisyyksien pesä epävarmuuksineen ei luo vetovoimaisuutta, rotat jättävät hukkuvan laivan.

Se, mikä mielestäni pelastaa Lapin on historiallisten asioiden hyväksyminen, oikeushistorian tunnustaminen, virheiden korjaaminen, vahinkojen korvaaminen, koulujen opetussuunnitelmien uusiminen, elinkeinoelämän uudistaminen, kulttuuriarvojen ja  ihmisarvon kunnioittaminen, arvojen punnitseminen, vanhasta uutta oppien, hyväksymällä tosiasia ettei kannettu vesi kaivossa pysy, omien vahvuuksien käyttäminen, lopettamalla valtakulttuurin totteleminen...

Tätä kautta lappilaisen, lappalaisen ja saamelaisen ihmisen itsetunto nousee, tätä kautta sitoutuminen oman alueen kehittämiseen kasvaa ja kaikkinainen hyvinvointi lisääntyy.

Lähteet:

·         Sosiologian luennot syksy 2001. Lappilainen yhteiskunta ja politiikka.

·         Aikio, Marjut, Saamelaiset kielenvaihdon kierteessä

·         Hannula, Marjatta, Porojen hihnavasotusperinne 2000

·         Heikkilä,M-T ja Magga, Risten-Rauna. Luontaiselinkeinotilallisen elämän leipä. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C. 20. Rovaniemi 1995.

·         KHO päätös Saamelaiskäräjien vaaleja koskeva valitus. Diaarino 2497/1/99

·         Korpijaakko- Labba, Kaisa. 2000. Saamelaisten oikeusasemasta Suomessa. Diedut No 1/1999. Rovaniemi 2000.

• Kortesalmi, J. Juhani, Pohjois-Vienan poronhoito 1996
• Tervo, Niilo. Eriävä mielipide Pokan toimikunnan lausuntoon 3.12.2001
• Vihervuori, Pekka. Maahan, veteen ja luonnonvaroihin sekä perinteisiin elinkeinoihin kohdistuvat oikeudet saamelaisten kotiseutualueella. Oikeusministeriö. Yleisen osaston julkaisuja 2/1999.
• Wirilander, Juhani, Lausunto maanomistusoloista ja niiden kehityksestä saamelaisten kotiseutualueella. Oikeusministeriö 8.8.2001

 

2. KEMIN SOMPION POROMIEHET VÄELLÄ ELINKEINONSA HARJOITTAMISEN PUOLESTA

”Paliskuntamme alueella käynnissä olevat rajut hakkuut uhkaavat elinkeinomme tulevaisuutta. Jäljellä olevat vanhat metsät ovat porotaloudelle ensiarvoisen tärkeitä. ”  Kemin Sompion poromiehet ovat laatineet moniulotteisen ja perustellun vaatimuksen Maa- ja metsätalousministeriölle, Ympäristöministeriölle, metsähallitukselle, Lapin lääninhallitukselle ja Lapin ympäristökeskukselle poronhoitonsa ; elinkeinonsa ja kulttuurinsa säilyttämiseksi.

Vetoomus on saanut alkunsa Sompion puolelle, mm. Vuollosvaaraan, Kirakkavaaraan,  Huutamapaloon, suunnitelluista vanhojen metsien hakkuista, joita alueen poromiehet eivät hyväksy. Kyseiset metsät ovat sekametsää ja omaavat hyviä, maastolle tunnusomaisia  jäkäliköitä. Metsähallitus on AE-suunnitelmissaan todennut toteuttaneensa osallistavaa suunnittelua, tästä huolimatta poromiehet eivät koe voineensa vaikuttaa omaan elinkeinoonsa. Paikallisen väen mukaan metsähallituksen jatkuvat hakkuut eivät ota riittävästi huomioon muita maankäyttömuotoja, siitäkin huolimatta vaikka maailmanlaajuisesti on todettu metsällä olevan muitakin arvoja kuin metsäteollisuus; kuten luontaiselinkeinot,  luonnon itseisarvot ja monimuotoisuus, paikallisen väestön ja matkailun tarpeet. Kysymyksiä herättää ottaako metsähallitus toiminnassaan huomioon mitä metsä merkitsee ja on merkinnyt lappilaiselle ihmiselle – miten lappilainen ihminen elää luonnostaan? Metsähallituksen tulkinnat metsien iästä, korkeuksista, laadusta ja jäkäliköiden laadusta eroavat metsästä kokonaisvaltaisesti toimeentulosta saavien poronhoitajien tulkinnoista. ”Metsäsuunnittelijat eivät kaikilta osin tunne poroa ja sen elintapoja kovinkaan hyvin, että osaisivat ottaa sen metsäsuunnittelussa huomioon.”  (Paliskuntain yhdistys )

Poromiehet ovat perustelleet vaatimustaan mm. Yrjö Norokorven tekemillä tutkimuksilla: ”Kun luppometsä alkaa olla sopiva porojen kannalta, se tulee puuntuotannollisessa mielessä uudistuskypsäksi. Luppo kasvaa parhaimmin tiheissä, vaihtelevan rakenteisissa metsissä, missä ilman suhteellinen kosteus pysyy suurena. Vanhat, luppoiset kuuset turvaavat porojen ravinnon saantia talvella syvän tai kovan hangen aikaan. Porot eivät kykene silloin kaivamaan jäkälää lumen alta. Luppokuusikoista on nykyisin puutetta kaikissa paliskunnissa Pomokairan seutua lukuunottamatta.” Tästä huolimatta metsähallitus yhä hakkaa sekametsien kuusia.

FT Mauri Nieminen ja  FM Jorma Kemppainen ovat todenneet selvityksessään poronhoidon nykytilasta metsätalouden vaikutusten osalta poronhoitoon: ”Yleisesti voimakkaat hakkuut ja niihin liittyvä maanmuokkaus vähentävät etenkin jäkälän määrää ja vaikeuttavat porojen liikkumista ja kokoamista. Metsätöiden yhteydessä rakennetut tiet pirstovat porolaitumia ja lisäävät turismin ja metsästyksen tuomia haittoja poronhoidolle.” Edellä mainittuihin tutkimuksiinkin viitaten alueen poronhoitokulttuurin harjoittajat ihmettelevät miten valtion eri organisaatioiden  tutkimustiedon ja käytännön teot ovat niinkin ristiriidassa keskenään kuin ovat? Tästä huolimatta usko tutkimuksenvoimaan ei ole  hiipunut vaan poromiehet vaativat  tutkimusta Metsähallituksen hakkuutoiminnan taloudellisista vaikutuksista porotalouteen, vaikutuksista poronhoitokulttuuriin ja poromiesten työllisyyteen. Siihen saakka, kunnes näistä asioista saadaan tutkimustuloksia, on poromiesten mukaan viisasta pidättäytyä kiistanalaisten poromaiden hakkuista.

Metsähallituksen harjoittaman puuntuotannon ja metsienhoidon seuraukset porotaloudelle ovat vaatimuksen mukaan suoraan yhteydessä  poronhoitoon ja sen tuotantokustannuksiin. Laitumet, pääasiassa talvilaitumet, tuhoutuvat, lumiolosuhteiden muuttuminen avohakkuu- ja siemenpuualoilla estää jäkälän kaivuuta,  samoin hakkuutähteet, laitumet muuttuvat rikkonaisiksi metsätöiden vaatimien teiden takia, levottomuus laidunalueilla lisääntyy, poronhoitotyöt vaikeutuvat ja hankaloituvat, työt vaativat entistä enemmän koneita ja aikaa, seurauksena on   lisäruokinnan pakko, tuotantokustannusten kohoaminen  sekä poronhoitokulttuurin muuttuminen, ilman että poronhoitajat itse  voivat määrätä kehityksensä suuntaa. Myös poronhoidon julkisuuskuva muuttuu.

Poronhoitajat vaativat porotalouden tunnustamista tasavertaiseksi elinkeinoksi muiden elinkeinojen  rinnalla ja poromiehet oman alansa asiantuntijoiksi, jotka otettaan mukaan päätöksentekoon heitä koskevissa asioissa. Edelleen vaaditaan porotalouden toimintaedellytysten  turvaamista vähentämällä hakkuutavoitteita Kemin-Sompion paliskunnan alueella ja poromiesten tärkeiksi toteamien poroalueiden hakkuista luopumista, jotta poronhoidolle ei aiheutettaisi enempää vahinkoa.

3. Kolonisaatiotulkintoja Lapinmaassa 2000-luvulla sivistysvaltiossa

LK 26.11.2001 Ritva Korva kirjoittaa saamelaisista ja kolonisaatiosta. Kirjoittaja tuo joitakin asiayhteyksiä virheellisesti esille samoin kuin jotkut johtopäätöksistä ovat ristiriidassa kirjoittajan perustelujen kanssa.

Sinänsä mielenkiintoisella lähestymistavalla Korva tuo esille mm. Kemin-Sompion Lapin historiaa.

Korva käsittelee sekaisin saamelainen lappalainen käsitteitä,  lappalaiset/saamelaiset olivat erämaiden asukkaita, joilla ei ollut kiinteää asuinpaikkaa viljelyksineen, lappalainen oli ammattinimitys. Korva kirjoittaa kuinka saamelainen ja lappalainen eivät tarkoittaneet alunperin samaa vanhojen asiakirjojen mukaan. Missä vanhoissa asiakirjoissa puhutaan saamelaisista? Vanhoissa asiakirjoissa puhutaan vain lappalaisista ja lappalaistermistä, sanaa saamelainen ei löydy  asiakirjoista muutoin kuin nykyisten tulkintojen luomana käsitteenä.

 

Siidajärjestelmä on edellyttänyt eräällä tavalla kiinteää asutusta, lapinkylien rajat olivat tarkoin määritellyt ja henkilöpiiri, joka kuului siidaan oli tiedossa ja kirjattu erinäisiin asiakirjoihin lappalaisina. Näin ollen on epätodennäköistä kuuluivatko Korvan määrittelemät saamelaiset siidäjärjestelmään ollenkaan, mikäli saamelaiset olivat Korvankin mukaan erämaiden asukkaita, joilla ei ollut kiinteää asuinpaikkaa viljelyksineen, vaan he kulkivat metsästäen ja kalastaen paikasta toiseen olivat he mitä kansallisuutta hyvänsä. Siidäjärjestelmä on siten lappalaisten alkuperäiskulttuuriin kuuluva lapinkyläjärjestelmä.

” Lappalainen kuului myös osakkaana siitaan, jonka maita ja vesiä hän sai käyttää elannokseen kuten hänen sukunsa ikimuistoisista ajoista asti.”  Koska saamelaisilla ei ollut kiinteää asuinpaikkaa pystytäänkö osoittamaan asiakirjoin saamelaisten sukujen ikimuistoisia nautintaoikeuksia siitojen kautta?

Edelleen kirjoittaja väittää ettei oikeus lapinkylän alueisiin siirtynyt perintönä, mikäli lappalainen avioitui uudisasukkaan kanssa. Oikeustieteen tohtori Juhani Wirilander on selvitystyössään maanomistusolojen kehityksestä saamelaisten kotiseutualueella tuonut kylläkin pääsääntöisesti esille saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolelta dokumentteja ja asiakirjoja lappalaisten oikeuksista maahan ja veteen. Kittilän käräjät 9.3.1733 käsitteli lapinoikeuksia, joita ei voitu erottaa lappalaiselta pois niin kauan kuin hän väkineen pysyy lapin suvussa ja tähän ei vaikuttanut uudistilan muodostaminen.

Lappalaiset asuvat siis edelleen paikkakunnalla harjoittaen uutta ammattia lapinelinkeinojen ohella, varsinaisesta maataloudesta ei voida puhua, mutta pienimuotoisesta omatarvemaataloudesta.

 

”Plakaattien ansiosta uudisasutus lähti räjähdysmäisesti liikkeelle. Saamelaiselle elinkeinolle tuhoisa kaskiviljelys levisi savolaisten mukana lapinrajan yli Kuusamo-Kitkajärven alueella, missä se muodostui kohtalokkaaksi.”  ”Kemin-Lapissa plakaattien vaikutus ei ollut suuri.”  Korva kumoaa jälkimmäisellä lauseella väittämänsä, sillä Kuusamo-Kitkajärvi kuuluivat osana Kemin-Lappiin.

Kun  Korva väittää, että saamelaiset ryhtyivät itse uudisasukkaiksi  omilla alueillaan ja pyyntielinkeinot muuttuivat maataloudeksi johtaen kylien suomalaistumiseen, on toivottavaa, että pystyy osoittamaan mitkä olivat nämä suomalaistuneet kylät, joissa ei enää harjoitettu pyyntielinkeinoja vaan elinkeino oli  maataloutta? Oma viitekehykseni osoittaa, etteivät pyyntielinkeinot ole hävinneet vieläkään vaan jatkuvat monimuotoisina ja osin muuttuneina yhteiskunnan mukaan; esim. peuranpyynti muuttui poronhoidoksi.  Pitää pystyä osoittamaan ne suomalaistuneet kylät, jotka muuttuivat vain maataloudesta toimeentulonsa saaviksi  lapinrajan sisällä.

KM Korvan kirjoitus on osana suurustavaa keitosta Suomen alkuperäiskansakysymyksissä ja osin virheellisillä tulkinnoilla ja perusteluilla vaikeuttaa  lappalaisen alkuperäiskansan pääsyä alkuperäiskansalakien soveltamisen piiriin. On hyvä, kun Yliopistoinstituutio herättää keskustelua, mutta kysyä sopii mikä on tietämyksen taso?

 

4. Koskeeko saamelaislaki vain muutamia sukuja Savukoskella?

 

Savukoskella vs. kunnanjohtajana toiminut Marketta Kitkiöjoki ehti käsitellä valtuustoaloitetta, jossa Savukosken kuntaa pyydettiin huolehtimaan kuntalaistensa oikeuksista ja eduista nykyistä ns. Saamelaislakia valmisteltaessa, koska kyseinen laki sisältää alueen asukkaitten esivanhempien käräjäaineistoa todisteina sekä luonnonsuojelualueita lisäalueina saamelaisten hallintaan ja näin ollen koskee kunnan asukkaita ja alueita. Savukosken kunta antoi lausuntonsa saamelaistoimikunnan esitykseen, vaikka oikeusministeriö ei sitä kunnalta pyytänytkään. Muutoin Kitkiöjoen kanta asiaan oli, ettei kunta voi alkaa yksittäisten sukujen etuja ajamaan ja hänen esitykseensä osin mukautui niin kunnanhallitus kuin valtuustokin.

Savukosken kunnan asukkaista valtaosa on kunnan perusväestöä, juuri sitä minkä on todettu pysyvän alueella ja olevan sitoutuneita alueeseen ja juuri sitä väestöä joiden asioita kunnallispäättäjien tulisi hoitaa eikä valtakunnan politiikkaa kuten Kitkiöjoki neuvoi. Savukosken kunnan väestö – reilu tuhat henkeä – on 90 % lappalaista alkuperäiskansaa. mm. Kuoskut, Marjalat, Junttilat, Lakelat, Ollilat, Haloset, Kalliskodat, Vitikat, Kilpelät, Vaarat, Pulskat, Savukosket, Saukosket, Värriöt, Nousut juontavat juurensa muutamiin lappalaisiin kantavanhempiin Keminkylän, Sompion, Kuolajärven alueelle, aikaan jolloin alueen asukkaat kirjattiin vielä lappalaisiksi. Varsinaista uudisasutusta Keminkylään ei ole tapahtunut vaan lappalaiset perustivat uudistiloja asemansa turvatakseen ja jatkoivat elämäänsä kuten ennenkin vähäporoisen pyyntikulttuurin parissa muutama kanttura särpimen lisänä. Lappalaismerkinnät lopetettiin käytöstä 1760- luvulla, ihmiset olivat silti samoja kuten elinkeinotkin ja elinkeinojen myötä säilyivät lappalaisoikeudet, joista esimerkkinä mm.  laidunnusoikeus ja paikallisten asukkaitten metsästys- ja kalastusoikeudet.

 

Koska näin laajasta väestönosasta kuntatasolla on kysymys ei mielestäni voida puhua vain muutamien sukujen etujen ajamisesta. Kunnallispäättäjät ovat todenneet, että peruselinkeinojen harjoittajat ovat saaneet olla rauhassa – tätä taustaa vasten se on totta.  Mutta ovatko he saaneet olla liian rauhassa, onko otettu huomioon miten he säilyttävät mahdollisuutensa harjoittaa peruselinkeinojaan?  Kuitenkin väitän, että kunta on välillisesti osallistunut peruselinkeinojen harjoittajien viitekehykseen: metsien laajamittainen talouskäyttö, joista hyöty muualle kuin kuntaan ja haitat ovat jääneet pääosin peruselinkeinojen kontolle laitumien muuttumisena jne. Kunta ajaa voimallisesti kaivosasiaa, josta ei voi olla muuta kuin haittaa peruselinkeinoille, hallintopuolella peruselinkeinoihin on satsattu minimi suhteessa kokonaisuuteen, kulttuuripuolella alkuperäiseen paikalliskulttuuriin satsaamista ei edes uskalla arvioida ...

Peruselinkeinojen harjoittajat ovat etnourheilijoita, joiden nimet eivät jää historianlehdille elleivät nouse jo peurakuopistaan ja aseta hankaimiaan lainlaatijoille.

Kunnallispäättäjien pelkona ja asennevammana asiassa on, että he joutuisivat alkamaan joksikin muuksi kuin ovat – ”en minä ainakaan saamelaiseksi ala” , minulle sanottu väittämä todistaa, kuinka asiaa ei ole ymmärretty ja kuinka kolonialismi ja rotudiskursio on alitajuntaan syöpynyt myös kunnallispoliittisella johdolla.  Kun olemme lappalaista alkuperäiskansaa ei enää tarvitse alkaa saamelaisiksi, lappalaisuus tänään ei liity epärelevanttiiin rotumääritelmään eikä ole jälkeenjäänyttä. Lappalainen kansa omaa oman historian, kulttuurin ja on vielä tänä päivänäkin elävää elämää. Savukoskella se näkyy mm. elinkeinoissa, metsästyskulttuurissa ja kalastuksessa.

Myös OTT Wirilander on myöntänyt olevan kaksi alkuperäiskansaa lappalaiset ja saamelaiset.

Välillisesti tohtori J. Juhani Kortesalmi toteaa saman, kun kirjoittaa Poromies 3/02 ” Suomalaiset talonpojat oppivat koko poronhoitotekniikan keskeisintä sanastoa ja käsitteistöä myöten jouduttuaan likeiseen kosketukseen lappalaisten kanssa ja tilanteisiin, joissa hekin alkoivat poroa tarvita ja totesivat sen käyttökelpoiseksi hyötyeläimeksi itselleen.  Poronhoidon omaksuneet talolliset kehittivät useita uudennoksia, luovia ratkaisuja hyödyntääkseen poroa metsälappalaisilta saatujen laina-ainesten lisäksi ja siten varmistaakseen poron avulla selviytymisensä, jopa vaurastumisensa.”

Kortesalmen tutkimuksesta käy ilmi metsälappalaiset ja talolliset, jotka omaksuivat em. poronhoidon. Keminkylässä  tämä ei voinut olla käytännössä mahdollista, koska uudisasutusta ei ollut ja metsälappalaiset perustivat uudistiloja asemansa turvatakseen – ts. Keminkylässä poronhoitoa ei voitu omaksua metsälappalaisilta , koska itse itseltään on mahdotonta omaksua niin sanastoa, tekniikkaa tai käsitteistöä...

 

Kuinka paljon on ehditty menettää asennevamman vuoksi niin tutkimus- ja kulttuurivaroissa, kuinka paljon elettyjä tarinoita edesmenneitten myötä, kun ei ole panostettu oman kulttuurin tallentamiseen ja kartoittamiseen? Kuinka paljon on menetetty elinkeinollisesti tai siinä miten nuoria on sitoutettu omaan alueeseen?

Lupeissa on johtavien kunnallispäättäjien taholta, että lappalaisasia historioineen selvitetään tavalla tai toisella myös kuntatasolla. Se on hyvä lupaus ja koituu varmasti kuntalaisten eduksi.

Ritva Hannuniemi-Pulska

 

 

 

 

5. LAPPALAISEN KANSAN NOSTATUS?

 

LK 29.10.2001 keskustan pj. Esko Aho kehotti Ylä-Lapin ihmisiä maksimoimaan vaikuttamisensa ns. Pokan työryhmään liittyen pohjoisen maaoikeusasioihin. Merkille pantavaa on Ahon tuoma kanta asiassa, jossa virheenä Ahon mukaan on jättää alueen kunnat ja väestö puolinaiselle huomiolle. Oikeustieteen tohtori Juhani Wirilander totesi johdannossaan lausunto maanomistusoloista  kunnollisen tutkimuksen suorittamisen edellyttävän alkulähteisiin perustuvaa tutkimusta. LK15.8.2001 Ilmari Tapiola vetoaa myös Wirilanderin kantaan, jossa ei ollut mahdollisuuksia oikeasti selvittää maiden omistusta. Tapiola toteaa, että saamelaiskäräjille ei annettu rahaa kyseiseen työhön eikä Wirilanderille aikaa. LK 28.10.2001 Seija Tuulentie pohtii Lappilaisen ihmisen arkielämää ja toteaa pohjoisen arkielämän ja pientä joukkoa koskevien ratkaisujen tutkimisen olevan aiheellista . Tuulentie kysyy millaisista aineksista identiteettimme rakentuu ja kyseenalaistaa ulkopuolisten luomia määrittelyjä siitä, millaisia meidän pitäisi olla. Kirjoittajan mukaan ulkopuolisten mielikuvat ovat usein mustavalkoisia lappilaisesta arkielämästä.

Kaikilla em. henkilöillä on yhdensuuntainen mielipide miten asioita pitäisi hoitaa tai tutkia Lapissa.

Miksi käytäntö kuitenkin on poikkeavaa johtavien päättäjien/tutkijoiden toiveista huolimatta?

Miksi Ahon, Tuulentien, Wirilanderin kuin Tapiolan kannanotot ovat ristiriidassa nk. Pokan työryhmän toimeksiannon kanssa? Onko heillä mahdollisuuksia muuttaa onnistuneesta yhdistystoiminnasta alkanutta poliittisen vallankäytön suuntaa Suomen alkuperäiskansatulkinnoissa? Vai ovatko heidän kannanotot ristiriidassa jopa heidän omien tekojensa kanssa?

Oikeusministeriön ja Saamelaiskäräjien aloittama tapahtumasarja on rakentumassa absurdien ja kestämättömien rakenteiden varaan. Vaikkakin tähän verkostoon ovat kytkeytyneet vahvasti suuri osa  julkisen sektorin koneistosta, myös tutkijoista,  on tämä toimijajoukko heikko hauraiden perusteidensa varassa. Juuri tähän niin lappalaisten kuin eliittijoukon ulkopuolella olevien saamelaisten on tartuttava. Yhteistuumin ja väellä on nykyiset negaatioihin johtavat toimenpiteet lopetettava.

 

Kun tällä hetkellä ns. demokratian nimissä puhevaltaa alkuperäiskansa-asioissa käyttää vain pieni äänekäs eliittijoukko ja heihin symbioosissa oleva virkakoneisto; on kysyttävä edustavatko he enemmistön ääntä edustamastaan tahosta? Tavallisen yhteisön jäsenen on vaikea puuttua päätöksentekoon ja johtamistapaan, johtuen tiedon, voimavarojen, toimintatapojen ja mielenkiinnon puutteesta. Vaikka  tiedostetaan johdon ja järjestelmän, tutkimustapojen,  olevan epäkelpo on helpompi tyytyä siihen kuin uhrata oma elämä näennäisturvallisesta olotilasta vaikuttamisen vaihtoehtoon.

Lappalaisten asema on vakiintumassa osana Suomen alkuperäiskansaa, tätä tukevat tutkimustulokset ja monet poliittiset päättäjät. Lappalaisten alkuperäiskansajulistus perustuu niin ILO:n määritelmiin kuin esim. suomalaisen yhteiskuntatieteen (Allard) kriteereihin: itseidentifikaatio, polveutuminen, erityiset kulttuuripiirteet ja keskinäinen vuorovaikutusjärjestelmä.

Lappalaisten asemaa tukee myös Euroopan Parlamentin kannanotto, joka on  käsitellyt Lappalaisten aseman turvaamisesta tehtyä vetoomusta, ja tiedottanut asiasta mm. ulkoasioiden, ihmisoikeuksien sekä yhteisen turvallisuuden ja puolustuspolitiikan valiokunnalle.

Jo terminä lappalainen on tunnetumpi maailmalla kuin saamelainen, Lapinmaan historia ulkomaalaisen silmin on lappalaisten historiaa ja he tuskin käsittävät nykyisiä keinotekoisia rajauksia ja selityksiä kehäpäätelmineen. Tärkeintä kuitenkin on itse tiedostaa kuka on ja mitä tekee; lappalaisten ihmisoikeudet ovat jo itseisarvona arvokkaita ja siksi vaativat erityistoimenpiteitä.

”Yhteiskuntatieteellinen tutkimuskin keskittyy helposti toisaalta eksotiikkaan”...(Tuulentie)

Ritva Hannuniemi-Pulska

 

 

 

6. Mihin unohtuu historiantutkijoilta tämän päivän  metsälappalaisuus?

 

Poromies 3/02 dosentti J. Juhani Kortesalmi kirjoitti mielenkiintoisen kuvauksen poronhoidon synnystä ja kehityksestä. Yksi asia jäi vaivaamaan ajankohtaisenakin olevaa asiaa – metsälappalaisuuden kehitys, assimilaatio, säilyminen, muuttuminen.

Kortesalmi kirjoittaa:

 ” Suomalaiset talonpojat oppivat koko poronhoitotekniikan keskeisintä sanastoa ja käsitteistöä myöten jouduttuaan likeiseen kosketukseen lappalaisten kanssa ja tilanteisiin, joissa hekin alkoivat poroa tarvita ja totesivat sen käyttökelpoiseksi hyötyeläimeksi itselleen.  Poronhoidon omaksuneet talolliset kehittivät useita uudennoksia, luovia ratkaisuja hyödyntääkseen poroa metsälappalaisilta saatujen laina-ainesten lisäksi ja siten varmistaakseen poron avulla selviytymisensä, jopa vaurastumisensa.”

Keminkylän ja Sompion näkökulmasta em. tutkimustulos on erikoinen. Mm. Keminkylässä tiedetään ettei varsinaista uudisasutusta tullut alueelle vaan metsälappalaiset perustivat uudistiloja turvatakseen asemansa. En löytänyt Kortesalmen kirjoituksesta kohtaa, jossa olisi huomioitu jotenkin tämä meidän esivanhempia edustava kansanryhmä – tutkija eritteli sulautumassa olevat metsälappalaiset ja uudisasukastalolliset.  Kemin Lapissa  Kortesalmi kirjoittaa uudisasutuksen tunkeutuneen lappalaisalueille ja alueelle  muodostuneen erätalonpoikaiskulttuurin ja lappalaisten yksinomaisen pyyntitalouden kosketuspinnan, joka myöhemmin sulautui yhdeksi kulttuuriksi; Kortesalmen mukaan syntyi elinvoimainen talollisporonhoito.

Ristiriita mielestäni syntyy siinä miten ne metsälappalaiset , jotka perustivat uudistiloja ja jatkoivat vanhaa pyyntikulttuuriaan  muutama kanttura särpimen lisänä, omaksuivat itse itseltään poronhoitotekniikan, sanaston ja käsitteistön?  Väite, että metsälappalaiset olisivat sulautuneet erätalollisiin suomalaistuen  ja jatkoivat poronhoitoa tutkijan termein talollisporonhoitona viittaa kolonialismiin, rasismiin ja metsälappalaisten syrjintään. Tutkimustulokset pitänevät paikkansa Kemin Lapin eteläosissa, mutta Keminkylään ne eivät sovellu.

Asian voi esittää eri näkökulmasta: eikö käynyt päinvastoin, kun  alueelle muuttaneet uudisasukkaat omaksuivat lappalaiselinkeinoja kehittäen niistä uuden version, sulautuneet lappalaisiin, koska sanasto ja käsitteistö omaksuttiin myös elinkeinojen ohella? 

Kun vertaa Kemin Lapin alueen elämäntapaa, elinkeinoja muun Suomen elinkeinoihin ja elämään niin eroa ei voi olla huomaamatta; elinkeinorakenne, niittyjen ja peltojen koko, aikakäsitys, luonnon tuntemus, lisäksi esim. maankäyttöoikeus, laidunnusoikeus, kalastus- ja metsästysoikeudet jne.  Kysymyksessä on pikemminkin lappalaisuus ja em. alkuperäiskansasta poikkeava talollinen lappilaisuus, joka poikkesi valtakulttuuria edustavasta suomalaisuudesta monella eri tapaa. 

 

Hyvänä esimerkkinä on ns. 1700-luvun lopun maatalouden merkityksestä metsälappalaisille Keminkylässä: mm.  lappalainen Olli Hannunpoika Nousu ei saanut useaan vuoteen siemenviljaa ja silti pysyi hengissä – että se siitä suomalaisesta maanviljelystä, Ollilla taisi olla metsän- ja vedenvilja tärkeämpää.

Inarissa nyttemmin tutkijat ovat todistaneen kalastaja- ja metsälappalaisten muuttuneen maanviljelijäsaamelaisiksi sen sijaan että heitä kutsuttaisiin uudisasukkaiksi, milloin sama vertaus hyväksytään tiedeyhteisön parissa koskemaan Keminkylää tai osaa Sompiota edellyttäen, että kansaa kutsutaan lappalaisiksi?

 

Ritva Hannuniemi-Pulska

 

 

 

7. Mikä on tutkijoiden ja ns. oppineiden vastuu Suomen alkuperäiskansapolitiikassa?

 

Tieteen tulee olla objektiivista; eli tosiasioihin perustuvaa ja asenteista vapaata mielellään.

Tiede ja oppineisuus ovat hierarkia-asteikossa korkealle arvostettuja; tavallista rivimiestä kuullaan, mutta tieteen edustajaa  kuunnellaan.

Alkuperäiskansalaisuus on pitkälle poliittinen valtakysymys, johon on Suomessa osallistunut monenkirjava joukko  saamalla aikaan vanuneen villalankavyyhdin.

Lappilaisen yhteiskunnan kehitystä seuratessa ja siihen osallistuessa ei voi olla törmäämättä kaikkitietävyyteen, oikeaoppisuuteen, holhoamiseen, karsinointeihin sekä systemaattiseen mielikuvien luomiseen. Tähän näyttävät osallistuvan aktiivisesti myös yliopiston luennoitsijat.

 

Lähes poikkeuksetta pohjoista kansaa käsittelevissä luennoissa kohtaa asenteita, fakkiutuneita mielikuvia, kirjoista ja lehdistä opittuja ajatuskuvioita, stereotypioita,  millaisia saamelaisten ja suomalaisten tulee olla tai miten suomalaiset erottuvat saamelaisista. Erityisesti keskitytään siihen  miten uuslappalaiset (Pääkkönen) eivät täytä etnisyyden määreitä.

Kyseinen toimintatapa liippaa rasistisia ominaisuuksia painopisteen ollessa  siinä mitä ryhmä luennoitsijan mielestä ei ole ja miten he eivät ole uskottavia tai ryhmä on vastamobilisaatio saamelaisuudelle ja kilpailevat siten etnisen ryhmän asemasta.

 

Mistä päätelmä, että lappalaiset ja saamelaiset kilpailevat etnisyydestä tai että lappalaisuus on vastamobilisaatio saamelaisuudelle?  Väheneekö etnisyys jos se määrällisesti lisääntyy? Tai heikontuuko etnisyys, jos lappalaisuus elää renesanssia saamelaisuuden ohella? Onko etnisyys käsite vakio, joka ei kestä määrällistä muutosta, vaikkakin se on ajan myötä politisoitunut? Kuka kokee ja miksi lappalaisuus koetaan vastaliikkeeksi saamelaisuudelle? Onko teoria tietoista lappalaisten saattamista ns. yleisen hyväksynnän ulkopuolelle ns. toiseuden nimissä? Pyrkivätkö yliopistonkin luennoitsijat saattamaan lappalaiset huonoon valoon opiskelijoittensa silmissä? Millainen identiteetti lappalaisella opiskelijalla on tässä ilmapiirissä ja miten he ovat tasavertaisia muiden opiskelijoiden kanssa, saamelaisten ja suomalaisten tai kansainvälisten opiskelijoiden kanssa?

 

Pohjoisiin kansoihin on suunnattu valtavasti voimavaroja ja rahaa ”tutkimustoimintaan”.  Tarve on edelleen ilmeinen. Hyväksyttävää tutkimustoimintaa yleisesti on saamelaisuuden tutkimus, mutta lappalaisuuden tutkimus on jo yliopiston tutkijoiden mukaan puolueellista . Siihen ei voida alkaa ja siihen ei voida myöntää varoja. Lappalaisten historian tutkimuksella tiedetään pystyttävän todistamaan faktoja ja niillä legitimoimaan historiaa. Mm. Pääkkönen on viitannut luennossaan maaoikeuksien palauttamista saamelaisille – todistaako ”oikea” historian tutkimus sen, että nyt ollaan Suomessa siirtämässä maaoikeuksia lappalaisilta saamelaisille eikä vain palauttamaan saamelaisilta saamelaisille? Ja miten tämä kuvio sopii oikeusvaltioon ja etnisyyden määrittelyyn?

Nyt tieteenharjoittajat ovat keksineet uuden termin lappalaisuuteen lähestymiselle: sitä ei saa lähestyä etnisyyden nimissä vaan käsiteltävä sitä yhtenä yhteiskunnallisena ryhmänä, joka hakee uutta identiteettiä. Ja koska ei ole etnisyyttä ei ole myöskään kansainvälisten alkuperäiskansalakien suojaa. Tervemenoa juuret, historia ja ihmisoikeudet! Eläköön oppineisuus ja heidän viisaus!

 

Ritva Hannuniemi-Pulska

 

 

 

 

 

8. Toteutuuko oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja turvallisuus uudessa ns. saamelaislaissa ?

 

Tasavallan Presidentin Kanslian 14.6.2002 päiväämä kirje (A/3892/2002) :

”Perustuslain mukaisen toimivaltansa puitteissa tasavallan presidentti tekee parhaansa edistääkseen turvallisuuden, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden parempaa toteutumista.”

 

Meneillään oleva selvitys ns. saamelaisten kotiseutualueiden maankäytöstä herättää kysymyksen mitä oikeastaan ollaan päättämässä ja mikä on päättäjien tietotaso.

Hallituksen esitys perustuu samoihin vanhoihin ja jo vääriksi todistettuihin väittämiin, joita poliittisesti suuntautuneet tutkijat ( ennen suomalaisuutta edistäneet ja nykyisin ns. saamenuskoiset) ja saamelaisaktivistit ovat syöttäneet niin päättäjille kuin yleiseen tiedonvälitykseen.

Meneillään olevaan prosessiin pyydetyt ja lähetetyt eri tahojen kielteiset lausunnot on kirjattu ylös, mutta mitään merkittävää vaikutusta niillä ei ole ollut lain valmisteluun - tuntuma on kuin jo ennalta asia on päätetty ja sovittu.  Luultavasti juuri politiikan kasvojen säilyttämisen vuoksi – ei voida tunnustaa kuinka suuri historiallinen kupla on kyseessä.

 

Jouni Kitti on useasti LK:n kirjoituksillaan tuonut lukijoille pieniä palasia julki vääristymistä, joita mm. saamelaiskäräjät ja oikeusministeriö ovat käsitelleet. Esim. miten ILO-sopimusta on omaperäisillä tulkinnoilla kaapattu ajamaan jonkin ryhmän etuja tai miten lappalaisten historiaa on puettu pelkästään saamelaispoliittisiin argumentteihin, jotka ovat kytköksissä mahdollisesti saataviin etuihin. Ministeriön virkamiehenä hänellä luultavasti on keinoja ja kontakteja vaikuttaa asiaan pääkallopaikalla avainhenkilöille?

 

Kemin Sompion kohtalo – lyötyä lyödään

 

Ajatellen asiaa Kemin ja Sompion alueen kannalta on tilanne pöyristyttävä ja mitä todennäköisimmin ristiriidassa  em. Tasavallan presidentin kanslian kirjeen sisällön kanssa.

Hallituksen esitys ns. saamelaislaiksi ja sitä edeltäneet asiakirjat sisältävät  Kemin ja Sompion asukkaitten historiaa ja oikeuksia, joita nyt käytetään sumeilematta hyväksi ns. saamelaiselle ryhmälle, joka on tullut Suomeen ja alueelle n. 100 –150 vuotta sitten ja joilla ei ole osoittaa niitä lappalaisoikeuksia, joita mm.  Kemin ja  Sompion asukkailla on.

 

1870-luvulla määräsi poronhoidon ehdot maanomistajat ja veroluettelon porolappalaiset olivat silloisen käsityksen mukaan raitioita eli porovahteja -  palkkarenkejä. Tämä ja maanomistajien oikeus sanella poronhoidon ehdot käy hyvin esille Enontekiön asiakirjoista.

Sompioon tulleet  porolappalaiset tulivat Norjasta ja Ruotsista Enontekiön kautta, oltuaan ensin raitioina eli poropaimenina Enontekiöllä maanomistajiin lukeutuvilla lappalaisilla, jotka olivat asemansa turvatakseen perustaneet uudistiloja. Raitiot olivat kuitenkin ottaneet hoitaaksensa vieroseurakuntalaisten ja ulkomaalaisten /Ruijan ja Ruottin/ poroja Enontekiön laidunalueille. Seurauksena valitus Kuveröörille ja uhkasakkojen uhalla toimintaa rajoitettiin samalla kiellettiin ulkopaikkakuntalaisia lappalaisia asettumasta porojensa kanssa Enontekiön alueelle.

Sompio oli saanut uudet asukkaat, jotka nyt saavat uuden lain myötä isännän aseman alueeseen ja sen luonnonvaroihin. Perinteisesti asuttamat maat ja lisäaluemerkintä luonnonsuojelualueineen uudessa laissa tarkoittanee mm.  UK-kansallispuistoa, ja tämä liitettynä EU pöytäkirja no 3 eli saamelaisten yksinoikeuteen poronhoidossa antaa ajattelemisen aihetta Kemin-Sompion poromiesten arkipäivään.

Ritva Hannuniemi-Pulska

 

 

9. SENAATIN PÄÄTÖKSET VOIMASSA EDELLEEN – LAPINSUKUISILLA OIKEUDET YHÄ OLEMASSA

 

Oikeustieteen tohtori Juhani Wirilander selvittänyt maanomistusoloja ja niiden kehitystä koko lapinkyläjärjestelmän alueella. Oikeusministeriön asettamana J. Wirilanderilla oli tehtävänä selvittää maanomistusoloja  ja niiden kehitystä saamelaisten kotiseutualueella. Toimeksiannosta huolimatta selvitystyön lähdemateriaaliksi ja kohteeksi on otettu koko Lapinkylien kattava alue, ja käräjäkirjat. J.Wirilander on halunnut toiminnallaan peräänkuuluttaa alueiden tunnistamista ja alkulähteillä tapahtuvaa tutkimusta asiakirjojen varassa ilman keinotekoisia rajoja.

 

Hannele Pokan johtamassa toimikunnassa työskentelevä Enontekiön kuntaa edustava Niilo Tervo arvioi Wirilanderin selvitystyön muuttavan alkuperäiskansa tulkintoja Suomessa. J. Wirilanderin selvitystyö osoittaa lyhykäisyydessäänkin oikeuksien olevan nimenomaan lapinsukuisilla ja nämä oikeudet eivät ole lakanneet olemasta. Esimerkkinä J. Wirilander on käyttänyt mm. Keminkylän eli Kuoskun lappalaisia Martti Hannunpoikaa ja Hannu Matinpoikaa, joista tämän päivän Kuoskulaiset jatkavat lapinsukuisuuttaan. ” lappalaisilla on ollut veromaihinsa oikeus, joka rinnastuu nykyisen käsityksen mukaan omistajanhallintaan. Erityisen selvästi omistusoikeuteen viitaa Cusamon, Kuolajärven, Keminkylän ja Sompion käräjillä 19. ja 20.2.1728 ja sen jälkeen Sompion käräjillä 17.2.1730 esillä ollut lainhuudatustapaus, jossa tyypillisen lappalaisomaisuuden, majavapuron, kaupassa myyjinä olivat lappalaiset ja lainhuutoa ei olisi voitu myöntää, ellei myyjää olisi pidetty omistajana.” s. 61 J.W

Senaatin päätös vuodelta 1874 on myös oivallinen esimerkki lapinsukuisten oikeuksista ja  paliskunnille oljenkorsi viimeisten luppokuusikoiden ja vähäisten jäkäliköiden pelastamiseksi:

”vaan sen ainoa päämäärä on estää kruununmetsien raiskausta.” ” tämän rajapaalujen asettamisen jälkeen myönnettäisiin, niinkuin tähänkin saakka on ollut tapana, oikeus, että ilman esteitä harjoittaa metsästystä ja kalastusta heidän entisillä metsä- ja niitty mailla sekä vapaasi käyttää niitä porolaitumina.”

 

Marja Ekroos Oikeusministeriöstä arvioi J. Wirilanderin perinteisestä esitystavasta poikkeavasti esitetyn selvitystyön vaikuttavan yleiseen henkeen välillisesti. Mitä luultavimmin selvitystyö ei paranna yksituumaisuutta ja – mielisyyttä toimikunnan työssä.

Marja Ekroos arveli, että jatkoselvitystöitä tultaneen tekemään myös Hannele Pokan toimikunnan työn jälkeen. Siksi poikkeavia eri osapuolten näkemykset ovat toisistaan ja kompromissiin on vaikea päästä.  Perimmäisenä tavoitteena toimikunnilla on ollut poistaa esteet ILO-ratifioinnin tieltä ja vahvistaa saamelaisten oikeuksia saamelaisten kotiseutualueella ja huomioida myös muiden paikallisten oikeuksia ja tehdä Hallituksen esityksen pohjalta Lakimuutoksia, jossa yhtenä tavoitteena on ollut saada poronhoito yksinoikeudeksi saamelasille.

 

 

 

 

 

10. Lapinkylien Yhteistyöjärjestö

 

Lausunto hallituksen esityksestä Eduskunnalle laiksi saame­laisten kotiseutualueen luonnonhoitoalueen neuvottelukunnasta ja laiksi Metsähallituksesta annetun lain muuttamisesta

Sisällysluettelo:

 

Lausunto Hallituksen esityksestä Eduskunnalle laiksi saamelaisten kotiseutualueen luonnonhoitoalueen neuvottelukunnasta ja laiksi Metsähallituksesta annetun lain muuttamisesta........................................................................... 32

 

Perusteluina lausunnollemme esitämme seuraavaa......................................................................... 35

Hallituksenesityksen keskeinen sisältö...................................................................................... 36

Lain tarkoitus ja tarve......................................................................................................... 36

Lain todellinen merkitys....................................................................................................... 36

Perustelut lakimuutokselle................................................................................................... 38

Hallituksen esityksessä esitettyjä ehdotuksen epäkohtia........................................................ 39

Paikallisen väestön asema lakiehdotuksessa......................................................................... 40

Miten saamelaisten asema on turvattu jo olemassa olevassa lainsäädännössä......................... 41

Ketä saamelaiselinkeinojen turva todellisuudessa koskee...................................................... 42

Yhteenveto hallituksenesityksen keskeisestä sisällöstä.......................................................... 42

 

Vastine hallituksenesityksen sisältöön ja perusteluihin............................................................... 43

Asianosaisasema................................................................................................................. 43

Perusoikeusuudistus ja saamelaisten asianosaisasema........................................................... 45

Saamelaisten kulttuuri- itsehallintolaki ja saamelaisten asianosaisasema................................. 46

Saamelaismääritelmä eduskunnan silmin ja asianosaisasema.................................................. 47

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu saamelaismääritelmästä........................................... 47

Saamelaisten asianosaisasema oikeudenomistajana lakin säädännössä.................................. 48

PeVL 7/1978 vp kalastuslaki.......................................................................................... 48

PeVL 27/1997 vp kalastuslaki.................................................................................... 49

PeVL 7/1990 vp Poronhoitolaki................................................................................. 49

PeVL 6/1990 vp  Erämaa-alueiden hoito- ja käyttösuunnitelma........................................ 50

Isojako, senaatin päätökset ja lainsäädännön synty.......................................................... 50

Metsälaki vuodelta 1886............................................................................................. 50

Isojako....................................................................................................................... 51

Metsästysoikeus......................................................................................................... 51

Kalastusoikeus........................................................................................................... 51

Poronhoito-oikeus...................................................................................................... 51

Kuvernöörin vahvistus Enontekiön kunnan päätökselle 7. Tammikuuta 1877................ 52

Yhteenveto lainsäädännöstä........................................................................................ 53

Saamelaisten asianosaisasemasta tuomioistuimissa................................................................ 53

Vesirajankäynti............................................................................................................... 54

KHO:n kanta saamelaiskäräjien toimivallasta................................................................... 54

Natura 2000 valitukset.................................................................................................... 54

YK:n ihmisoikeuskomitean kanta yksittäisten saamelaisten kulttuurisuojasta...................... 54

Yhteenveto saamelaisten asemasta tuomioistuimissa......................................................... 55

Yhteenveto saamelaisten asianomaisasemasta...................................................................... 55

Varhaishistoria ja saamelaisten oikeudet.............................................................................. 57

Vuoden 1602 verollepanoasetus..................................................................................... 57

Enontekiön käräjät 5.2.1655........................................................................................... 58

Oikeushistoriallinen kehitys Lapinmaassa............................................................................. 58

Enontekiö....................................................................................................................... 58

Inari............................................................................................................................... 59

Inarin paimentolaissaamelaiset..................................................................................... 60

Inarin poro- eli tunturilappalaiset veroluetteloiden mukaan:........................................... 60

Sodankylän Vuotson alue................................................................................................ 61

Sodankylän porolappalaiset eli saamelaiset ovat tulleet sinne muualta:........................... 61

Vuotson aluetta koskeva käräjätuomio............................................................................ 62

Sodankylän, Sompion ja Kemikylän Lappien  käräjät 12. maaliskuuta 1789................. 62

 

Raja- ja rauhansopimusten mukaan ei ollut mahdollista että ulkomaalainen omisti maata Suomessa                    63

Porolappalaisten tulo Suomeen............................................................................................ 63

Inarin ja Utsjoen kalastajalappalaiset porolappalaisten puristuksessa................................ 64

Norjan lappalaisten tuhoista vuonna 1844.................................................................... 65

Rajan ylitykseen tuli saada lupa lain mukaan..................................................................... 67

Yhteenveto Ruotsin ja Norjan porolappalaisten tunkeutumisesta Suomeen........................ 68

Kieli saamelaisuuden perustana ja sen oikeutus alkuperäiskansan määritteenä....................... 69

Lapinkieli käräjäkirjojen sivuilla....................................................................................... 69

Kielikysymys tarkentuu............................................................................................... 70

Yhteenveto annetusta kieliasetuksesta.......................................................................... 71

Lapinkieli oli äidinkielenä yleisesti vielä 1800-luvun puolivälissä........................................ 71

Enontekiöllä puhuttiin äidinkielenä lappia vielä 1800-luvun puolivälissä.......................... 72

Peltovuoman Niiles..................................................................................................... 72

Mitä tapahtui korkeimman oikeuden tuomiossa kielimääritelmän osalta......................... 73

 

Lopuksi.................................................................................................................................. 74

 

LIITE 1                                                                                                                                       ...................................................................................................................... 77

ENONTEKIÖN TALOUDET KYLITTÄIN 1875................................................................ 77

Lapinkylien Yhteistyöjärjestö                           LAUSUNTO

pj. Lauri Kotavuopio

Syväjärventie 8                                               Karesuvanto

99470 KARESUVANTO                              28.7.2002

 

 

 

 

 

Oikeusministeriö

lainsäädäntöneuvos Marja Ekroos

PL 25

00023 VALTIONEUVOSTO

 

 

 

Viite:    Lausuntopyyntö OM 20/41/2002

 

 

 

Lausunto Hallituksen esityksestä Eduskunnalle laiksi saame­laisten kotiseutualueen luonnonhoitoalueen neuvottelu­kunnasta ja laiksi Metsähallituksesta annetun lain muuttami­sesta

 

 

Lapinkylien yhteistyöjärjestö, joka edustaa Suonttavaaran, Peltojärven, Ivalojoen, Ky­rön, Kuivasalmen, Sodankylän sekä Kemin ja Sompion lapinkyliä on käsitellyt kokouk­sessaan Oikeusministeriön laatimaa hallituksen esitystä laiksi saamelaisten kotiseutualu­een luonnonhoitoalueen neuvottelukunnasta ja laiksi Metsähallituksesta annetun lain muuttamisesta lausuen siitä kantanaan seuraavaa:

 

Lapinkylien Yhteistyöjärjestö ei voi asianosaisia oikeudenomistajia edustavana tahona hyväksyä tehtyä ehdotusta esitetystä hallintomallista ja neuvottelukunnasta historiallisen totuuden, suomalaisen oikeusjärjestyksen ja Suomen perustuslain vastaisena.

 

Minkäänlaisia muutoksia nykytilanteeseen ei voida tehdä ennen kuin Oikeusministeriön esittämä perusteellinen oikeushistoriallinen tutkimus, jossa selvitetään nykypäivään ulottuvat oikeudenomistajat ja oikeuksien laajuudet on loppuun saatettu.

 

Muistutamme, että Saamelaistoimikunnan työskentelyn ulkopuolelle suljettiin kaikki asianosaistahot, mukaan lukien Lapinkylät, vaikka ne on todettu asianosaisiksi KHO:n Natura 2000 –päätöksien (esim DNr 3459-3465, 3477-3481, 3483-3487/1/98) ja Kor­keimmassa oikeudessa vahvistetuilla Maaoikeuden –päätöksillä (Rovaniemi DN:o 19/1998  sekä DN:o 20/1998). Katsomme, että toimikunnan työskentelyn pohjalta syn­tynyt lakiehdotus edustaa poliittista mielipidettä, joka on Suomen perustuslain vastainen ja loukkaa perustuslain omaisuudensuojaa sekä niitä etuuksia, jotka nauttivat perustus­lain omaisuuden suojaa. Näin olen toimikunta ja oikeusministeriö ovat ottaneet asian­osaisten puhevallan omiin käsiinsä sekä luoneet uuden oikeudenomistajaryhmän, saa­melaiset, joilla ei kuitenkaan ole lain mukaan, oikeushistoriallisen kehityksen, tuomio­istuinten eikä Wirilanderin selvityksen perusteella mitään perusteita tällaiseen erityis­asemaan. Tällaiset lakiehdotukset seisovat täysin tyhjän päällä eikä niille siten ole mi­tään perustetta.

 

Mielestämme on käsittämätöntä, että oikeusvaltiossa Oikeusministeriö ottaa ja siirtää asianosaisten perustuslaillisia oikeuksia koskevan puhevallan poliittisille päättäjille vaikka valtionmaahan kohdistuvista rasiteoikeuksista ja puhevaltaisista asianosaisista on jo olemassa maaoikeuden ja sittemmin korkeimman oikeuden vahvistamia tuomioita (esim. Pohjois-Suomen maaoikeus: DN:o 20/1998). Puhevallan siirto saamelaisille on eduskunnan tahdonvastainen sillä suomalaisessa oikeusjärjestyksessä tai lailla heille ei ole tällaista asemaa luotu ja toisekseen vesipiirirajankäyntitoimitusten yhteydessä maa­oikeus ja korkein oikeus ovat todenneet, että saamelaisilla ei ole ns. lapinkylän osak­kaina puhevaltaa samoin kuin saamelaiskäräjien asianosaisuus oikeudenomistajien edustajana kumottiin Natura 2000 päätösten yhteydessä korkeimmassa hallinto-oikeu­dessa.

 

Oikeusministeriö on perustellut lainmuutostarvetta kansainvälisellä painostuksella ja tarpeella saada ratifioitua ILO:n alkuperäiskansasopimus n:o 169 tarkoittaen tällä pai­nostuksella lähinnä YK:n  ihmisoikeuskomitean, rotusyrjintäkomitean ja  rasismin vas­taisen maailmankonferenssin syyskuussa 2001 tekemiä kannanottoja. On edesvastuu­tonta, että saamelaiskäräjien virkamiehet yhdessä ministeriöiden virkamiesten kanssa syöttävät ensin kansainvälisille järjestöille peiteltyä totuutta saadakseen ajettua omia etuuksia läpi sekä intresseilleen myönteisiä lausuntoja ilman, että vastapuoli, joiden oi­keuksia todellisuudessa sivuttaan, saa esitettyjen asioiden totuuden mukaisuuteen antaa edes vastinetta. Näin saatuja kansainvälisiä päätöksiä ja kannanottoja käytetään sitten sumeilematta hyväksi painostettaessa Suomen valtiota omien intressien mukaisiin rat­kaisuihin.

 

YK:n ihmisoikeuskomitea on 12.11.2001 antamassaan päätöksessä, tapauksessa Äärelä ja Näkkäläjärvi vastaan Suomen valtio todennut, että Suomen hovioikeus rikkoi oikeu­denmukaisen ja tasapuolisen oikeuden käynnin periaatteita kun vastapuoli ei saanut mahdollisuutta kommentoida metsähallituksen määräajan jälkeen toimittamaa lisäkir­jelmää. Osin tämänkin takia on jouduttu siihen, että saamelaiskäräjien ja ministeriöiden virkamiehiä vastaan on käynnistetty tutkimuspyyntöprosessi, missä selvitetään onko virkamiehet toimineet oikein antaessaan yksipuolista ja usein puutteellista tietoa kan­sainvälisille järjestöille saadakseen saamelaisasioille myönteisiä kannanottoja. Lisäksi prosessiin kuuluu kantelu YK:n ihmisoikeuskomitealle ja hakea ratkaisu siihen, onko kyseinen toiminta ollut ihmisoikeusrikkomus niitä saamelaismääritelmän ulkopuolelle jätettyjä lappalaisia vastaan, joiden perustuslaillisia oikeuksia tällaiset toimet loukkaavat ja joiden mielipidettä asiassa ei ole lainkaan kuultu. Lisäksi selvitettäväksi jää onko eduskuntaa yritetty johtaa harhaan näiden toimien avulla.

 

Oikeusministeriö on pyytänyt lausuntoja eri viranomaisilta, kunnilta sekä saamelaiskä­räjien yhteydessä toimivilta tahoilta, jotka edustavat ainakin 24 lausunnonantajaa 34:stä. Tällä oikeusministeriö pyrkii ilmeisesti saamaan päätöksilleen poliittisesti puoltavia kantoja asiassa, joka kuuluu yksittäisten oikeudenomistajien päätäntävaltaan. Edelliseen näkemykseen on Wirilanderin lausunnon perusteella helppo yhtyä sillä hän on selkeästi todennut, että saamelaisilla ei ryhmänä ole ollut mitään oikeuksia mutta sen sijaan:

 

”Lähinnä käräjäpöytäkirjoihin perustuvaa näyttöä on siitä, että kylissä asuvilla per­heillä on sekä yksin että yhdessä muiden kanssa ollut kylän rajojen sisäpuolella kala­vesiä ja kalastuspaikkoja, riistanpyyntipaikkoja ja laidunalueita asumuksen pihapii­riksi katsottavien alueiden lisäksi ja että ne on otettu huomioon kylälle pantua lapin­veroa sen osakkaiden (perheiden päämiesten) kesken jaettaessa (ns. veromaat, skat­teland).” (Wirilander 2001, s.59-60).

 

Oikeusministeriön on ensin tutkimuksin selvitettävä ja luetteloitava ne asianosaiset, joi­den perustuslaillisia oikeuksia ehdotuksessa sivutaan ja vasta sitten sovittava näiden asiaosaisten kanssa tulevista ratkaisuista. Näin toimitaan Ruotsissa ja Norjassa miksi se ei sovi Suomelle? Jo nyt on Inarissa ja Utsjoella haettu laajoja maanmittaustoimituksia tämän epäselvän tilanteen takia, joten on aivan käsittämätöntä, että Suomessa ensin luo­daan perusteettomasti uusi asianosaisryhmittymä ja sitten vasta aletaan tutkia onko ky­seessä edes asianosaiset. Nyt kun tiedetään, että Enontekiöllä on vireillä vastaavat maanmittaustoimitukset ajauduttaisiin tilanteeseen, että jälkikäteen jouduttaisiin mah­dollisesti lainsäädäntöä purkamaan tai asianosaisia vaihtamaan päätöksenteossa. Tällai­nen tilanne johtaisi hallitsemattomaan kaaokseen ja vaikeuttaisi entisestään pysyvän so­vun löytämistä.

 

Oikeusministeriön lakiesityksessä tosin on vihdoinkin tunnustettu, että Suomessa on ominaista, että saamelaiset ja ”suomalaiset” saattavat olla ainakin osin etnisesti samaa alkuperää, ja että kielellinen eriytyminen on tapahtunut myöhemmin. Sanamuoto ”saat­tavat olla” on kylläkin provosoiva kun tiedetään, että maakunta-arkisto on todistanut yli tuhannen henkilön polveutumisen samoista esi-isistä kuin saamelaisten vaikka heidät kielen perusteella suljettiinkin saamelaismääritelmän ulkopuolelle (KHO DN:o 2497/1/99). Sekin tiedetään, että kielen perusteella saamelaisiksi määritellyt ovat lä­hinnä niiden henkilöiden jälkeläisiä, jotka vasta noin 100 vuotta sitten muuttivat Nor­jasta ja Ruotsista Suomeen tuoden kielen tullessaan.  Samoin lakiesityksessä on tun­nustettu, että saamelaisten kotiseutualueen väestöhistoria ja saamelaiskulttuurissa ta­pahtuneet muutokset sekä myös se tosiasia, että alueella vanhastaan asuu merkittävissä määrin muitakin kuin saamelaisia, joiden elinkeinot eivät välttämättä poikkea saame­laisten elinkeinoista. Lisäksi lakiesityksessä todetaan, että saamelaisten oikeudet on jo järjestetty yhdenvertaisesti muiden kanssa sekä se tärkeä näkökohta, jotta ei ole mitään takeita siitä että esimerkiksi mahdollinen entisten lapinkylien vanhojen oikeuksien vah­vistaminen turvaisi nyt ILO:n sopimuksen turvaamaa henkilöpiiriä (He, s.8, 16, 24).

 

Nämä ovat selkeitä kantoja oikeaan suuntaan, jotka myös osoittavat oikeushistoriallisen tutkimuksen tarpeellisuuden. Pelkästään edellä todetut faktat asettavat kyseenalaiseksi näkemyksen, että pelkän kielen perusteella yhdenvertaisella henkilöllä olisi erilainen asema lain edessä kuin toisella varsinkin kun tiedetään, kuten edellä todettiin, että nämä toista kieltä käyttävien isovanhemmat ovat vasta noin sata vuotta sitten muuttaneet Norjasta ja Ruotsista Suomeen eikä heillä raja- ja rauhansopimusten tai Suomen lain mukaan voinut olla omistuksia tai erityisperusteisia elinkeino-oikeuksia Suomessa en­tuudestaan ainakaan vuoden 1751 jälkeen ellei niistä löydy selkeää erityisnäyttöä.

 

Edelleen on aihetta kiinnittää lainvalmistelijan ja jatkossa perustuslakivaliokunnan huomiota tässä ja eräissä muissa Metsähallituksen asemaa koskevissa lainsäädäntöhank­keissa esiin tulleeseen asiaan. Tai itse asiassa tämä oleellinen seikka on tällöin jäänyt huomiotta. Kyse on paikallisen väestön oikeudesta saada korvauksetta valtion omai­suutta tai maata tai vesiä taloudelliseen tai muuhun käyttöönsä. Tässä suhteessa paikalli­sen väestön vahvistetut oikeudet ovat loukkaamattomia. Niihin ei voida tehdä muutoksia metsähallituslakia ja –asetusta muuttamalla. Tämä koskee myös paikallisen väestön oi­keuksien maksuttomuutta.

 

Nimittäin, Maastrichtin sopimuksen F artiklassa, jonka Suomi on hyväksynyt, EU ja sen toimielimet tunnustavat loukkaamattomiksi kansalliset perusoikeudet ja niiden nojalla turvatut oikeudet ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen turvaamat oikeudet. Siten näiden perus- ja ihmisoikeuksien suoraan suojaamat paikallisen väestön oikeudet ovat sellaise­naan turvattuja; niihin ei voida puuttua esimerkiksi viittaamalla alkuperäiskansasopi­mukseen. Tässä suhteessa esitetyt muutokset, ja se pätee myös tähän hallituksen esityk­seen, ovat täysin suojattuja eikä valtio voi ryhtyä alkuperäiskansasopimukseen vetoa­malla muuttamaan paikallisen väestön oikeuksia ja siirtää puhevallan käyttöä niiden suhteen kolmannelle osapuolelle, jolla ei niihin ole osoittaa mitään historiallista, juri­dista tai lainsäädännöllistä perustetta. Puhevallan käytöstä on jo selkeä tuomio olemassa, kuten edellä on viitattu ja myöhemmin osoitettaan, eikä lain mukaan ole mahdollista, että asianosailta riistetään puhevallankäyttö omaisuuteensa tai oikeuksiinsa ja annetaan se poliittisille päättäjille.  Niitä ei voida muuttaa myöskään vetoamalla yhdenvertaisuus periaatteeseen; siitähän paikallisen väestön oikeuksien turvaamisesta on ensisijaisesti kysymys. Tässä yhteydessä todettakoon myöskin se, että lähes kaikilla maanomistajilla on tunnustettuja nautinta- ja rasiteoikeuksia valtionmaahan, joten puhevallan siirto loukkaa myös heidän perustuslain omaisuudensuojaa.

 

Hallituksen esitykseen sisältyy kuten on jo sanottu erittäin merkittävä päätösvallan siirto paikalliselta väestöltä ja maan omistajilta ensinnäkin Metsähallitukselle ja sitä kautta sitten saamelaiskäräjille ja kunnille, jotka tulisivat päättämään ja ohjaamaan kaikkia keskeisiä Metsähallituksen toimia sekä päätäntävaltaan kuuluvia asioita. Näin on siitä huolimatta, että laissa on jo kuntakohtaiset neuvottelukunnat, jotka käsittelevät esimer­kiksi kalastusoikeudellisia kysymyksiä. Metsähallituksen kanta ja esimerkiksi tulosta­voitetarpeet tulee huomioiduksi jo neuvottelukunnassa. Kun otetaan huomioon, ettei Metsähallituksen eduilla ole tässä suhteessa mitään perustuslain suojaa niin kuin paikallisen väestön ja maanomistajien oikeuksilla, ehdotettu puhevallan siirto louk­kaa mitä törkeimmin edellä sanottujen asianosaisten perustuslain turvaamaa omai­suuden suojaa.

 

Näin ollen Oikeusministeriön lakiehdotus ylittää ehdotuksissaan perustuslain omaisuu­den suojan ja yhdenvertaisuusperiaatteen asettamat rajat. Lisäksi saamelaisille yritetään ilman kansalliseen lainsäädäntöön perustuvaa perustetta luoda valtaomistajan asemaan verrattava asianosaisasema. Jo pelkästään tästä syystä ehdotus vaatii perustuslainsäätä­misjärjestyksen.

 

Koska ministeriö on pyytänyt erityisesti ottamaan kantaa vaihtoehtoisiin kokoonpanoihin katsomme ilman tarvetta poiketa aikaisemmasta, että ei ole mitään perustetta sille jotta saamelaispaliskuntain edustaja olisi mukana neuvottelukunnassa. Perustuslain edellytys on, että kaikki elinkeinot ovat tasa-arvoisia, joten herää kysymys miksi esimerkiksi kalastus tai vaikkapa matkailupuolen edustaja ei olisi tärkeämpi olla päättämässä tulevista strategioista. Tämän perusteella 4 §:n vaihtoehto I, jossa mukana on 11 edustajaa on perustellumpi.

 

Siltä osin kuin saamelaistoimikunnan mietintöä tai historiallisia ulottuvuuksia ei ole tässä lausunnossa käsitelty yhdymme toimikunnan jäsenen Niilo Tervon toimikunnalle jättämiin ja eriävässä mielipiteessä lueteltuihin pöytäkirjaliitteisiin sekä selvityksiin ja toimikunnan mietinnöstä annettujen lausuntojen yhteydessä jätettyihin eri tahojen histo­riaselvityksiin, jotka selvitykset ovat varsin selventäviä myös tämän lakiesityksen yh­teydessä.

 

 

Perusteluina lausunnollemme esitämme seuraavaa

 

Hallituksenesityksen keskeinen sisältö

Lain tarkoitus ja tarve

 

Hallituksen esityksestä ilmenee, että lainmuutokseen on tarve seuraavin perustein:

 

1863                                   Suomi haluaa ratifioida ILO:n alkuperäis- ja heimokansoja koskevan yleissopimuk­sen 169 (ILO:n alkuperäiskansa sopimus). Sopimusta ei ole voitu ratifioida kun saamelaisten maahan, vesiin ja luonnonvaroihin kohdistuvat oikeudet ovat riittä­mättömästi järjestämättä. (He, s.3)

 

1864                                   Tarkoitus järjestää saamelaisille oikeus osallistua maan käyttöä koskevaan päätök­sen tekoon. (He, s.3)

 

1865                                   Tunnustaa saamelaiset erityisryhmäksi, jolle kuuluu alkuperäiskansana muun ohella riittävä vaikutusmahdollisuus saamelaisten kotiseutualueen maankäyttöä ja perintei­siä luontaiselinkeinoja koskevaan päätöksentekoon. (He, s.4 )

 

1866                                   Voimassaoleva lainsäädäntö turvaa yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti saamelais­ten maankäyttöön liittyvät oikeudet samalla tavoin kuin valtaväestöllekin. Lainsäädäntö ei siten ole syrjivää, mutta se ei myöskään perustuslain tavoin tunnusta saamelaista alkuperäiskansaa erityisryhmäksi. ILO:n sopimuksen perimmäinen ta­voite on saamelaiskulttuurin turvaaminen siten, että assimilaatiokehitys estetään. (He, s.16)

 

1867                                   Lakiehdotuksessa on kysymys paitsi saamelaisten suhteessa valtio maanomistajaan, myös eri oikeussubjektien välisten osallistumisoikeuksien välisten osallistumisoike­uksien määrittämisestä suhteessa toisiinsa.

 

1868                                   Perustuslain 17 §:n 3 momentin säännöksen tarkoituksena on edistää tosiasiallisen tasa-arvon toteutumista tarvittaessa positiivisin erityistoimenpitein. Säännöksellä py­ritään saamelaisten alkuperäiskansan omaperäisen kulttuurin säilymiseen. (He, s.17)

 

Lain todellinen merkitys

 

1869                                   Lakiesitys vaikuttaisi saamelaisten asemaan alkuperäiskansana siten, että lainsäädän­nössä tunnustettaisiin muodollisesti saamelaisten alkuperäiskansan oikeus osallistua saamelaisalueen maankäyttöä koskevaan päätöksentekoon perustuslain ja ILO:n sopimuksen edellyttämällä tavalla. (He, s.21)

 

1870                                   Neuvottelukunta on tarkoitus saattaa saamelaisenemmistöiseksi. Saamelaisenemmistöi­nen Utsjoen kunta valitsisi todennäköisesti edustajakseen saa­melaisen, samoin saamelaisten kotiseutualueen paliskunnat. Näin ollen neuvottelu­kunnasta tulisi käytännössä saamelaisenemmistöinen. (He, s.23)

 

1871                                   Esitetyn päätäntävallan lisäksi saamelaisten ja saamelaiskäräjien muut osallistumisoi­keudet kuten saamelaiskäräjälain 9 §:n tarkoittama lausunnonanto-oi­keus jää edelleen voimaan. (He, s.4-5, 16)

 

Kun huomioidaan, että Inarin kunta tulisi todennäköisesti nimeämään toiseksi jäse­neksi saamelaisen olisi saamelaisenemmistö puolueettoman puheenjohtajan lisäksi:

 

Vaihtoehto I:    saamelaisia seitsemän ja ei saamelaisia kolme (7/3)

Vaihtoehto II:   saamelaisia kahdeksan ja ei saamelaisia kolme (8/3),

 

minkä lisäksi saamelaiskäräjien rooli maankäyttöratkaisuihin vaikuttavana tekijänä jää entiselleen vaikuttamaan perustettavan neuvottelukunnan ohella. (He, s.18)

 

Päätökset tehdään määräenemmistöpäätöksin eli läpimeno vaatii:

 

Vaihtoehto I:    seitsemän neuvottelukunnan jäsenen kannatuksen (7)

Vaihtoehto II:  kahdeksan neuvottelukunnan jäsenen kannatuksen (8)

 

eli saamelaisilla oli käytännössä aina päätäntävalta huomioiden puheenjohtajankin antama ääni.

 

1872                                   Suoraa päätöksentekovallan antamista neuvottelukunnalle ei voida pitää perusteltuna oikeus- ja selkeyssyistä. Mutta koska lausunnosta saisi poiketa vain erityisestä syystä, sillä olisi asiallisesti sama merkitys kuin suoralla päätöksenteolla. Oikeu­dellisia ongelmatilanteita syntyisi lausunnonantoon perustuvassa ratkaisussa kuiten­kin suoraa päätösvaltaa vähemmän. (He, s.26)

 

 

1873                                   Päätäntävalta käsittäisi luonnonvarasuunnitelman laatimisen, tarkistamisen ja suunni­telman seurannan sekä antaa sitovia lausuntoja siitä ja erityisesti:

 

1874                                   Metsätalouden periaatteista ja hakkuusuunnitteesta

1875                                   Maan myynnin, oston, vaihdon ja vuokrauksen periaatteista

1876                                   Luonnonsuojelualueiden ja erämaa-alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmien hyväksy­misestä sekä näiden ja valtion retkeilyalueiden järjestyssääntöjen hyväk­symisestä

1877                                   Moottorikelkkailureittien ja –urien hyväksymisestä

1878                                   Maksullisten maastoliikennelupien myöntämisen periaatteista

1879                                   Maksullisten metsästyslupien kiintiöistä ja myöntämisperiaatteista

1880                                   Maksullisten kalastuslupien myöntämisen periaatteista

 

Lausuntoon ei saisi valittamalla hakea muutosta. Muutosta saisi sen sijaan hakea ny­kyiseen tapaan lopullisesta, yksityisen etua tai oikeutta koskevasta päätöksestä. (He, s.25)

 

1881                                   Päätösvaltaan kuuluvilla hoito- ja käyttösuunnitelmilla voitaisiin rajoittaa alueilla liik­kumista. (He, s.27)

 

1882                                   Käytännössä luonnonhoitoalueen virkamiehet valmistelisivat lausuntoa läheisessä yh­teistyössä saamelaiskäräjien edustajien kanssa. (He, s.20)

 

Eli todellisuudessa päätösvaltaan kuuluisi kaikenlainen valtionmaiden käytönohjaus saamelaiskäräjien ehdoin, joka tarkoittaa sitä, että oikeudenomistajien ääni lakkaa tai pakottaa jatkuviin oikeustoimiin poliittista toimielintä vastaan, jolla on ennakkotuomio­istuimeen verrattava valta ja jonka valtaa voi rajoittaa vain liikelaitos Metsähallitus, joka sekin valvoo vain omia etujaan liikelaitoksena.

 

Perustelut lakimuutokselle

 

Hallituksen esityksen perustelut lainmuutostarpeelle:

 

1883                                   Saamelaiset Suomen ainoa alkuperäiskansa, joka tarkoittaa saamelaiskäräjälain mu­kaan kielellisen määritteen lisäksi lappalaisista polveutuvaa henkilöä. KHO:n ratkai­sussa  1999:55 (22.9.1999 t. 3181) kuitenkin todettiin, että saamelaiskäräjälain lap­palaisperustetta 3 § kohta 2 ei voi ulottaa kauemmas kuin kieliperusteista eli isovan­hempiin sillä saamelaiskäräjälain 3 §:n 1 kohdan mukaan saamelaiseksi katsotaan kielenperusteella henkilö, joka itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovan­hemmistaan on oppinut saamenkielen ensimmäisenä kielenään.  Tämä ratkaisu rajasi suuren joukon äänioikeutta hakeneista saamelaisuuden ulkopuolelle.  (He, s.3)

 

1884                                   Perustuslain 17 § 3 momentti edellyttää lakia sekä velvoittaa sisällyttämään siihen saa­melaisten perinteiset elinkeinot (He, s.4, 17)

 

1885                                   Perusoikeusuudistuksessa tarkoitettu kansallinen perusoikeussääntely saadaan vastaa­maan kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita. (He, s.6)

 

1886                                   Ihmisoikeusperuste on ihmisoikeutta laajempi, jopa riippumaton siitä. Tämä tarkoit­taa sitä, että vaikka alkuperäiskansa ei pysty näyttämään yhteisöllistä tai yksilöllistä historiallista omistusoikeutta tiettyihin alueisiin, sen elämäntavan ja kulttuurin suo­jaaminen on itseisarvo ja itsessään ihmisoikeuksien suojan piirissä. Se puolestaan edellyttää ja luonnonvaroihin kohdistuvien oikeuksien toteuttamista. (He, s.6)

 

1887                                   Kansainväliset sopimukset edellyttävät lakia, jotta perusoikeusuudistuksessa tarkoi­tettu kansallinen perusoikeussääntely saadaan vastaamaan kansainvälisiä ihmisoike­usvelvoitteita: (He, s.6)

 

a.       ILO:n alkuperäiskansasopimus n:o 169

b.      YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus (ns. KP-sopimus, SopS 8/1976)

c.       YK:n kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen yleisso­pimus

d.      YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva yleissopi­mus (ns. TSS-sopimus, SopS 6/1976)

e.       Euroopan ihmisoikeussopimus (SopS 19/1950)

f.        Euroopan neuvoston kansallisten vähemmistöjen suojelua koskeva puiteyleisso­pimus (SopS 1-2/1998)

g.       Suomea on eri yhteyksissä kehotettu saattamaan kuntoon saamelaisväestöä kos­kevan lainsäädännön muuttaminen, jotta Suomi voisi ratifioida ILO:n al­kuperäiskansasopimuksen.

h.       YK:n kolmannen rasisminvastaisen maailmankonferenssin julistus Dur­banissa syyskuussa 2001, jossa jäsenvaltiot tunnustivat alkuperäiskansoille ominaisen erityisen suhteen maahan näiden kansojen hengellisen, fyysisen ja sivistyksellisen olemassa olon perustana ja rohkaista valtioita mahdollisuuk­sien mukaan varmistamaan, että alkuperäiskansat voivat säilyttää omistusoi­keuden maihinsa ja niiden luonnonvaroihin, joihin ne ovat kansallisen lain­säädännön mukaan oikeutettuja. (He, s.6-7)

 

Kansainvälisistä sopimuksista kuitenkin todetaan, että ne eivät ole oikeudellisesti sitovia jäsenvaltioita kohtaan, mutta ne ovat poliittisesti julistukseen sitoutuneita.

 

Hallituksen esityksessä esitettyjä ehdotuksen epäkohtia

 

ILO:n sopimuksen ratifioimiseksi olisi määriteltävä saamelaisten perinteisesti asuttamat maat ja taattava tehokas suoja saamelaisten omistus- ja hallintaoikeudelle. Artiklan 14 tulkinnassa suojan vahvuus määrittyy keskeisesti historiallisten tosiseikkojen kautta. Tulkintaan liittyy arviointia minimi- ja maksimitason määrittämisestä. Esityksen lähtö­kohtana on näkemys, että artikla ei edellytä omistusoikeuden antamista maihin, vaan riittävän käyttöoikeuden turvaaminen riittää. Tulkinnassa ei tule antaa pääpainoa käännökselle ”asua”, vaan perustana olisi oltava väljemmin ymmärretty alueen do­minoiva vallinta tai hallinta. (He, s.23)

 

ILO:n alkuperäiskansasopimuksen lähtökohtana on tilanne, jossa alkuperäiskansa elää rinnakkain siitä etnisesti poikkeavan pääväestön kanssa. Alkuperäiskansakäsitteeseen kuuluu, että kansa on alkuperäiskansa suhteessa toiseen, pääväestöksi tai valtaväestöksi luonnehdittavaan ryhmään tietysti nykyisessä valtiossa. Saamelaiset ovat Suomessa al­kuperäiskansa. Suomessa on kuitenkin ominaista sekin, että saamelaiset ja suomalai­set saattavat olla ainakin osin etnisesti samaa alkuperää, ja kielellinen eriytyminen on tapahtunut myöhemmin. (He, s.8)

 

Saamelaistoimikunta katsoi, että päätöksentekovaltuuksia ei voitu ehdottaa kanavoita­vaksi yksinomaan saamelaisille, sillä toimikunta katsoi ehdotettavan päätösvallan neu­vottelukunnan kautta riittäväksi perustuslain ja ILO:n sopimuksen kannalta, kun otetaan huomioon alueen historia, maankäyttö, väestösuhteet sekä käytännössä ja lainsää­dännössä pitkään vallinnut valtionhallinnan muoto. (He, s.10)

 

Wirilanderin lausunnon mukaan 1700-luvulta lähtien tapahtuneen oikeushistoriallisen kehityksen myötä ja rinnan sen kanssa monet lapinelinkeinoja harjoittaneista saa­melaisista päättivät ryhtyä uudisasukkaiksi turvatakseen asemansa jatkossa. 1800-lu­vulla kruunun ote Lapissa edelleen vahvistui ja kruunun mahdollisuus saada tuloja met­sätaloudesta alkoi tunkeutua uudisasutuspyrkimysten edelle. 1800-luvun lopulla saman vuosisadan puolivälissä perustetun metsähallinnon asema Lapissa oli jo vahva. Vuoden 1925 isojakolakia säädettäessä Enontekiöllä, Inarissa ja Utsjoella ei enää edellytetty olevan muunlaista maata kuin taloihin ja kruununmetsätorppiin kuuluvaa maata sekä valtion metsämaata. (He, s.12)

 

Ehdotuksen mukaan maankäyttöä koskevaa päätöksentekotoimivaltaa ei kuitenkaan siir­rettäisi saamelaisen kulttuuri-itsehallinnon yhteyteen, vaan osallistumine järjestettäisiin Metsähallituksen nykyisen päätöksentekojärjestelmän sisälle ja vastaava oikeus turvat­taisiin samalla muulle väestölle. Tämä on perusteltua, koska historiallinen kehitys Suomessa poikkeaa siitä kolonialistisesta tyyppimallista, joka ehkä muualla on tavan­omainen. Suomessa saamelaiset ovat harjoittaneet elinkeinojaan yhdessä suomalais­ten kanssa jo vuosisatoja, vaikka lapinelinkeinot alkujaan ovat olleet saamelaisten yk­sinomaisia elinkeinoja. Saamelaiset eivät ole Suomessa, eivätkä muissakaan Poh­joismaissa, olleet vailla oikeuksia tai järjestelmällisen väkivallan kohteena, vaan heillä on ollut samat oikeudet kuin uudisasukkaillakin ja tapaoikeutta on ainakin jos­sain määrin kunnioitettu. (He, s.17)

 

Esityksessä on otettu huomioon saamelaisten kotiseutualueen väestöhistoria ja saame­laiskulttuurissa tapahtuneet muutokset sekä myös se tosiasia, että alueella vanhastaan asuu merkittävissä määrin muitakin saamelaisia, joiden elinkeinot eivät välttämättä poikkea saamelaisten elinkeinoista. (He, s.24)

 

Väestörakenne on vuosisatojen aikana kehittynyt siten, että saamelaiset eivät yleensä muodosta selkeästi muusta väestöstä erottuvia asutussaarekkeita. (He, s.24)

 

Paikallisen väestön asema lakiehdotuksessa

 

Lakiehdotus lähtee siitä, että samalla kun saamelaisten ja saamelaiskulttuurin asema tur­vataan vahvistetaan myös paikallisen väestön asemaa alueen luonnonvaroja koskevassa päätöksenteossa. (He, s.22; 1 § Lakiehdotuksen perustelut)

 

Perustettavassa neuvottelukunnassa olisi sekä saamelaisten, että muun paikallisen väes­tön edustus, ja sen tulisi lausunnossaan yhteen sovittaa eri intressit edistäen olosuhteita, joissa saamelaiset voivat ylläpitää ja kehittää omaa kulttuuriaan ja perinteisiä elinkei­nojaan ottaen samalla huomioon muun väestön edut. (He, s.3)

 

Neuvottelukunnan lausunnoissa olisi mahdollista ohjata maankäyttöä voimassa olevan lainsäädännön antamissa rajoissa. Aineellista lainsäädäntöä ei muutettaisi, ja siten val­tion maihin kohdistuvat oikeudet esimerkiksi kalastuksen ja metsästyksen osalta jäisivät entisensisältöisinä voimaan. Näin ollen lausunnon sisältö ei voisi olla esimerkiksi sellai­nen, että muuta kuin paikallista väestöä tai paikallisen väestön osa suljettaisiin pois met­sästyksen piiristä, vaan kaikille tulisi turvata mahdollisuus kohtuullisessa määrin päästä metsästämään. Erityisperusteisia, kiinteistöihin liittyviä valtion vesiin kohdistuvia ka­lastusoikeuksia ei luonnollisesti saisi loukata. (He, s.19)

 

Neuvottelukunnalle ei tulisi toimivaltaa paikallista väestöä koskevien lupien osalta. Neuvottelukunta saisi antaa lausunnon vain ulkopaikkakuntalaisten lupien osalta. (He, s.29)

 

Kalatalousneuvottelukunnan roolin säilyminen on tärkeää, sillä siinä ovat edustettuina muut kalastusoikeuksien omistajat, joiden edustus neuvottelukunnasta puuttuu. (He la­kiehdotuksen yksityiskohtaiset perustelut § 5, s.29)

 

Miten saamelaisten asema on turvattu jo olemassa olevassa lainsäädännössä

 

Saamelaisilla on tosin jo nyt saamelaiskäräjälain 9 §:n lakiin perustuva oikeus, joka vel­voittaa viranomaisen neuvottelemaan saamelaiskäräjien kanssa kaikista laajakantoisista ja merkittävistä toimenpiteistä, jotka voivat välittömästi ja erityisellä tavalla vaikuttaa saamelaisten asemaan alkuperäiskansana ja jotka koskevat saamelaisten kotiseutualu­eella 1) yhdyskuntasuunnittelua; 2) valtionmaan, suojelualueiden ja erämaa-alueiden hoitoa, käyttöä, vuokrausta ja luovutusta; 3) kaivoskivennäisten valtausta ja kaivospiirin perustamista tarkoittavia lupahakemuksia; 4) saamelaisten kulttuurimuotoon kuuluvan elinkeinon lainsäädännöllistä tai hallinnollista muutosta; 5 ) saamenkielisen ja saamen­kielen kouluopetuksen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämistä; taikka 6) muuta vastaavaa saamelaisten kieleen, kulttuuriin tai heidän asemaansa alkuperäiskansana vai­kuttavaa asiaa. (He, s.4-5, 16)

 

Lisäksi saamelaisten todetaan pystyvän osallistumaan päätöksentekoon maa- ja vesialu­eiden omistajina sillä he ovat lähes poikkeuksetta maanomistajia, jolloin heille kuuluu myös yleensä oikeus yhteisiin vesialueisiin ja siten kalastusoikeus. Kuntakohtaiset ka­lastusalueet päättävät alueensa kalastuksen rajoituksista ja Enontekiöllä, Inarissa ja Utsjoella sijaitsevien valtiolle kuuluvien kalavesien kalatalouskysymysten käsittelyä varten on kalatalousneuvottelukunta, joka muun ohella antaa lausunnon kalastuslupien myöntämisessä noudatettavista periaatteista. Koska Metsähallitus toimivaltaisena viran­omaisena ei voi poiketa lausunnosta ilman erityistä syytä, on kalatalousneuvottelukun­nalla käytännössä päätösvaltaa lähestyvä asema. Saamelaiskäräjät nimeää viidestä jäse­nestä yhden. (He, s.5)

 

Poronomistajan ominaisuudessa saamelaiset osallistuvat paliskunnan kautta tapahtuvaan päätöksen tekoon. Jokaisen poronomistajan velvollisuus on kuulua paliskuntaan ja oi­keus äänestää paliskunnan kokouksessa riippuu lukuporojen määrästä. Oikeus ei kuiten­kaan voi olla suurempi kuin 5 % paliskunnan osakkaiden lukuporojen määrästä. Palis­kunnat puolestaan muodostavat yhdistyksen, Paliskuntain yhdistyksen, joka toimii nii­den yhdyssiteenä, kehittää poronhoitoa ja porotaloutta ja edistää tutkimusta. Paliskun­tien lisäksi yhdistyksessä on saamelaiskäräjien nimeämä saamelaisten edustaja ja maa- ja metsätalousministeriön nimeämä valtion edustaja. (He, s.5)

 

Saamelaisten kotiseutualueella saamelaiskulttuurin edellytyksiä on osaltaan pyritty konkreettisemmin turvaamaan kuntakohtaisin yhteistyöryhmin. Voimassaolevassa lain­säädännössä on asetuksentasolla säädetty velvollisuudeksi yhteen sovittaa saamelaisalu­eella Metsähallituksen hallinnassa olevien luonnonvarojen hoito, käyttö ja suojelu siten, että luontaiselinkeinojen ja saamelaiskulttuurin edellytykset turvataan. Tähän tavoittee­seen pääsemiseksi on asetettu kuntakohtaisia yhteistyöryhmiä, joihin kuuluvat Metsä­hallituksen ja paikallisen väestön edustajat. Kuntakohtaiset yhteistyöryhmät perustettiin nimenomaan edistämään saamelaiskäräjien ja muun väestön yhteistyötä Metsähallitusta koskevissa asioissa.

 

Luonnollisesti saamelaiset voivat vaikuttaa myös kunnan jäseninä, ja käyttää niitä vai­kutusmahdollisuuksia, joita kuntalaki antaa kunnan jäsenelle.

 

Lisäksi koltilla on oma kyläkokouksensa, jossa käsitellään esitykset ja lausunnot kolttien elinkeinoja ja elinolosuhteita koskevissa laajakantoisissa tai periaatteellisissa asioissa ja valitaan kolttaneuvoston jäsenet. (He, s.6)

 

Ketä saamelaiselinkeinojen turva todellisuudessa koskee

 

Kuten saamelaistoimikunnan mietinnössä on todettu on luontaiselinkeinojen osuus tällä hetkellä enää noin 10%. Enontekiöllä alkutuotannosta eli maa-, poro- ja luontaistaloudessa toimii 11,7 % työllisestä väestöstä. Nyt kun tiedetään, että myös saamelaisrekisteriin kuulumattomia on laskettava suuri määrä edellä esitettyihin lukuihin tarkoittaisi hallituksen lakiehdotus sitä, että vain kouralliselle saamelaisista vahvistettaisiin suhteettoman suuret edut ja hyödyt. Tätä ei voi mitenkään pitää hyväksyttävänä toimena sillä nykyisin saamelaisetkin saavat elantonsa mm. matkailusta, joka on koko ajan kasvava elinkeinoala. Esityksen mukaan lähinnä poromiesten asema ja poronhoito elinkeinona saisi suhteettoman korostetun  aseman muiden kustannuksella. (KM 2001:14, s.86-103)

 

Yhteenveto hallituksenesityksen keskeisestä sisällöstä

 

Oikeusministeriö lähtee siis esityksessään siitä, että saamelaisille on alkuperäiskansalai­suuden perusteella tunnustettava käytännössä vahvan omistajanpuhevaltaa käyttävän asianosaisen asema saamelaisalueen valtionmaiden, vesien ja luonnonvarojen käytöstä päätettäessä. Perustuslain 17 §:n 3 momentin perusteella puhevalta nostaa myös saame­laisille heidän periteiset elinkeinot, metsästyksen, kalastuksen ja poronhoidon heidän ohjaaman erityskohtelun piiriin.

 

Kaikki valtionmaahan kohdistuva päätöksentekoon liittyvä valmistelu ohjattaisiin kul­kemaan saamelaiskäräjien kautta ja saamelaiset saisivat tulevaan neuvottelukuntaan aseman joka vastaa ehdotonta määräenemmistöä kaikissa päätöksissä eli he voivat päättää mistä haluavat omien intressiensä mukaisesti. Heidän antamastaan sitovasta lau­sunnosta ei saisi valittaa ja sitä valvoisi ainoastaan liikelaitos Metsähallitus.

 

Periaatteessa muut lakisääteiset toimielimet jäisivät voimaan mutta heidän olisi pakko sovittaa toimintansa saamelaiskäräjien ehtoihin. Tämä tarkoittaisi sitä, että saamelais­kulttuurin turvaamiseksi muiden on joustettava oikeuksistaan.

 

Perusteeksi tällaiselle puhevallan siirrolle on esitetty perustuslain 17 § ja sen 3 mo­mentti. Kyseinen perustuslain 17 § jäi perusoikeussääntelyn yhteydessä puutteelliseksi ja se on saatava vastaamaan kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita.

 

 

Vastine hallituksenesityksen sisältöön ja perusteluihin

 

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi saamelaisten kotiseutualueen luonnonhoitoalueen neuvottelukunnasta ja laiksi Metsähallituksesta annetun lain muuttamisesta muuttaa pe­rusteellisesti koko Ylä-Lapin elämänmenoa. Neuvottelukunnan sitovat lausunnot mää­rittelisi ns. luonnonvarasuunnitelman sisällön ilman, että asianosaiset oikeudenomistajat voisivat siihen vaikuttaa sen valmistelun aikana ja valittaakin voitaisiin vasta sitten kun Metsähallitus on päätöksen jo vahvistanut ja pannut täytäntöön. Näin on muodostettu ennakkokantoja ottava ”tuomioistuin”, jonka päätöksiä valvoo vain omia intressejä ajava liikelaitos Metsähallitus.

 

Neuvottelukunnan päätäntävalta ulottuisi kaikkiin keskeisiin maankäytönmuotoihin: hakkuusuunnitteet, metsätalouden perusteet; maan myynnin, oston, vaihdon ja vuokra­uksen periaatteet; luonnonsuojelualueiden ja erämaa-alueiden hoito- ja käyttösuunnitel­man hyväksyminen sekä näiden ja valtion retkeilyalueiden järjestyssääntöjen hyväksy­minen; moottorikelkkareittien ja –urien hyväksyminen; maksullisten maastoliikennelu­pien myöntämisen periaatteet; maksullisten metsästyslupien kiintiöt ja myöntämisen pe­riaatteet sekä kalastuslupien myöntämisen periaatteet eli käytännöllisesti katsoen kaiken sen mitä valtionmaalla voidaan ylipäätänsäkään tehdä. Vaikka periaatteellinen valitusoi­keus onkin sisällytetty Metsähallituksen tai muun viranomaisen lopulliseen päätökseen on jo neuvottelukunnan keskinäisissä päätöksissä otettu kantoja, joissa on varsinaisen asianosaisen asema eli oikeudenomistajien ääni jäänyt kokonaan kuulematta vaikka si­tova lausunto ohjaa omistajanpuhevaltaan kuuluvia asioita.

 

On ennennäkemätöntä, että saamelaiskäräjät ja kunnat poliittisina tahoina päättäisivät omistajaa - myös erityisperusteisen oikeudenomistajaa tai rasiteoikeuden omistajaa - kuulematta sen omaisuuden käytöstä ja käytön periaatteista saattaen siten ihmiset lain edessä eriarvoiseen asemaan lähinnä kielen perusteella. Tämä johtaisi siihen, että oltai­siin loputtomassa oikeudenkäyntikierteessä, jossa testattaisiin niitä rajoja mistä kyseinen elin päättäisi eli ajatellusta neuvottelukunnasta tulisi eräänlainen ennakkokantaa ottava tuomioistuin, jota ei valvoisi muut kuin omia intressejä ajava ja liikelaitosta edustava metsähallituksen virkamieskunta. Tämä on selkeä hyökkäys perustuslaillisia oikeuksia ja omaisuudensuojaa vastaan. Asia kärjistyy oikeudellisesti entisestään sillä selvitysmies Wirilander on 8.8.2001 jättämässään lausunnossa todennut, että valtio maahan on koh­distunut oikeuksia ja omistuksia, jotka ovat mahdollisesti jääneet selvittämättä. Samoin tuomioistuimet ovat tuomioissaan todenneet puhevallan poisoton mahdottomaksi (Poh­jois-Suomen maaoikeus: DN:o 20/1998).  Tässä yhteydessä on muistettava, että kunnat eivät edusta oikeushenkilöitä eikä saamelaiskäräjilläkään ole lain mukaan tällaista ase­maa. Lakiehdotus ajaisi siten Pohjois-Lapin entisen Neuvostoliiton asemaa missä valta ja oikeudet riistettiin omistajilta ja siirrettiin poliittisille päättäjille. Tällaisen kehityksen lopputulos on jo tiedossa ja se on totaalinen kaaos eikä voi olla mahdollista että tällaista toteutetaan oikeusvaltiossa ilman että kumotaan koko valtiosääntö.

 

Asianosaisasema

 

Lakiehdotuksessa ajateltu omistajanpuhevallan siirto ei ole lain mukaan edes mahdol­lista sillä ns. valtionmaan osalta on ensinnäkin omistusten ja oikeuksien suhteen vielä epäselvyyksiä ja toisekseen yksittäisillä oikeudenomistajilla sekä paikallisella väestöllä on eduskunnan ja korkeimmanoikeuden vahvistamia erityisperusteisia oikeuksia valti­onmaalla mm. metsästykseen, kalastukseen ja poronhoitoon, jotka kaikki nauttivat pe­rustuslain omaisuudensuojaa. (Kalastuslaki PeVL 7/1978, Kansallispuistojen rauhoitta­miseksi annetut säädökset PeVL 9/1982 vp, poronhoitolaki PeVL 3/1990 vp, soiden­suojelu- ja erämaalaki PeVL 6/1990 vp,  kalastuslaki 27/1997 vp).

 

Kyse ei siis ole pelkän valtion puhevallan siirtämisestä sillä puhevalta koskee myös lu­kuisia muitakin asianosaisia ja oikeudenomistajia. Tässä jälleen huomautettakoon, että saamelaiskäräjät tai kunnat eivät voi edustaa yksittäisiä oikeudenomistajia kuten asian­osaistahot - sekä saamelaiset että lappalaiset - kirjallisesti saamelaistoimikunnalle ja oi­keusministeriölle ilmoittivat.

 

Oikeuslaitoksen kanta asianosaisasemasta

 

Asianosaisasemasta on ottanut kantaa myös oikeuslaitos sillä Enontekiön tilanomistajat ja paikallinen väestö tekivät Pohjois-Suomen maaoikeudelle valituksen valtionmaalla olevan Lätäsenon-Hietajoen soidensuojelualueella suoritetusta, 14.5.1998 lopetetusta soidensuojelualueen rajojen määräämis- ja kiinteistöksimuodostamistoimituksesta n:o 114864-4 sillä kiinteistönmuodostamistoimet suoritettiin oikeudenomistajia kuulematta. Pohjois-Suomen maaoikeuden 19.11.1998 antaman päätöksen DN:o 20/1998 mukaan toimitusmiehet olivat lausuneet ettei toimituksessa siirretä vanhoja rasitteita tai oikeuk­sia eikä myöskään erityisiä oikeuksia ja etuuksia kuten esimerkiksi kalastusnautintoja, vaan ne olivat jääneet voimaan muodostettuun suojelualueeseen kohdistuvina. Myös­kään uusia rasitteita tai oikeuksia ei perustettu. Maaoikeuden ratkaisussa todetaan si­vulla 6 kappaleessa:

 

Muutoksenhakijoiden asema toimituksessa ja riidan vaikutus toimituksen lopputulok­seen

 

Kiinteistönmuodostamislain 17 §:n mukaan asianosainen toimituksessa on hakijan li­säksi muu henkilö, jonka oikeutta toimitus välittömästi koskee.

 

Saman lain 18 §:n mukaan kiinteistön tai alueen omistajan puhevaltaa kiinteistötoi­mituksessa käyttää se, jolla on lainhuuto tai joka omistajana hallitsee kiinteistöä tai aluetta.

 

Lain 17 §:ssä tarkoitettuja asianosaisia ovat esimerkiksi määräalan omistajat, ra­site-, vuokra-, ja muun erityisen oikeuden haltijat sekä ne, joille on luovutettu jokin tilan osuus yhteiseen tilukseen tai määräosaan siitä, kaikissa niissä toimituksissa, joissa tehtävät ratkaisut vaikuttavat heidän oikeuksiinsa ja velvollisuuksiinsa. Ky­symyksessä olevassa toimituksessa on vain suojelualueen rajat määrätty muuta valti­onmaata vastaan ja merkitty maastoon sekä alueesta on muodostettu kiinteistö valtion maalle. Toimituksessa ei ole lakkautettu tai siirretty vanhoja rasitteita tai oikeuksia, ei myöskään erityisiä oikeuksia ja etuuksia kuten esimerkiksi kalastusnautintoja, vaan ne ovat jääneet voimaan muodostettuun suojelualueeseen kohdistuvina. Myöskään uusia rasitteita tai oikeuksia ei ole perustettu. Maaoikeus katsoo, että toimituksessa tehdyt ratkaisut eivät ole vaikuttaneet valittajien oikeuksiin tai velvollisuuksiin, eikä heitä tällä perusteella voi pitää toimituksen asianosaisina.

 

Muutoksenhakijoilla ei ole lainhuutoa suojelualueeksi muodostettuun alueeseen. Ei myöskään ole riidatonta, että he omistajina hallitsisivat aluetta. Maaoikeus katsoo, ettei muutoksenhakijoilla ole oikeutta käyttää omistajan puhevaltaa toimituksessa.

 

Toisaalta muutoksenhakijat ovat toimituksessa riitauttaneet valtion omistusoikeuden alueeseen. Tämän vuoksi tutkittavaksi jää se, onko kysymys kiinteistönmuodosta­mislain 184 §:n tarkoittamasta riidasta, jonka ratkaisu voi vaikuttaa toimituksen lop­putulokseen ja joka sen vuoksi tulisi ratkaista toimituksessa.

 

Toimituksen lopputulos on, että eduskunnan päätöksen mukaisesti on muodostettu kysymyksessä oleva, eduskunnan valtion omistamaksi katsoma Lätäsenon-Hietajoen alue erityiseksi suojelualueeksi sekä määrätty sen rajat muuta valtion maata vastaan ja merkitty ne maastoon. Se, että alueesta on muodostettu kiinteistö, johtuu luonnon­suojelulain 21 §:stä. Riita ei vaikuta toimituksen lopputulokseen, koska se perustuu toimituksessa muodostettaviksi määrättyihin, pakottaviin lainsäännöksiin, muun mu­assa mainittuun 21 §:ään.

 

Hallitusmuodon turvaama omaisuus

 

Mikäli vaaditaan ratkaistavaksi kysymys siitä, onko eduskunnalla ollut oikeus todeta alue valtion omistamaksi ja päättää se muodostettavaksi suojelualueeksi eli onko eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetty soidensuojelulaki ristiriidassa Hallitus­muodon omaisuuden turvaa koskevan säännöksen kanssa, maaoikeus katsoo, ettei toimitusmiehillä ole lakiin perustuvaa oikeutta tutkia sitä. Jos asiaa ei voida tutkia toimituksessa, sitä ei voi tutkia myöskään maaoikeudessa. Maaoikeus on muutoksen­hakutuomioistuin, joka ratkaisee käsiteltäväksi säädetyt valitukset sekä vastaavissa asioissa tehdyt kantelut, eikä voi ottaa asiaa suoraan tutkittavaksi. Korkein oikeus säilytti maaoikeuden päätöksen voimassa.

 

Nyt herääkin kysymys miten voi olla mahdollista, että saamelaisille ja kunnille annetaan oikeus käytännöllisesti katsoen laatia ns. luonnonvarasuunnitelman sisältö joka vaikut­taa kaikkiin toimenpiteisiin ja oikeuksiin valtionmaalla ilman, että asianosaisia oikeu­denomistajia kuullaan? Tämä on Suomen perustuslain, Eduskunnan tahdon ja tuomio­istuinten kannan vastainen käytäntö ja loukkaa mitä törkeimmin perustuslain omaisuu­densuojaa nauttivia etuuksia sekä ihmisoikeuksia.

 

Perusoikeusuudistus ja saamelaisten asianosaisasema

 

Hallituksen esityksen Eduskunnalle perustuslakien perusoikeusäännösten muuttamisen perustelujen mukaan 14 §:n 3 momentin perusteluissa turvataan vähemmistöjen kielelli­set oikeudet siten, että ne turvaavat laajemminkin vähemmistöjen kulttuurimuotoja. Si­ten esimerkiksi säännöksen turvaamaan saamelaisten kulttuurimuotoon kuuluvat saa­melaisten perinteiset elinkeinot, kuten poronhoito, kalastus ja metsästys.

Yhdessä 16 a §:n 1 momentin kanssa säännös velvoittaisi julkista valtaa sallimaan ja tu­kemaan siinä tarkoitettujen ryhmien oman kielen ja kulttuurin kehittämistä. Säännös tarjoaa valtiosääntöisen perustan myös siinä tarkoitettujen ryhmien elinolosuhteiden ke­hittämiselle niiden omaa kulttuuriperinnettä kunnioittaen. Toisaalta säännös ei merkit­sisi siinä tarkoitettujen ryhmien oikeutta omaan kulttuuriinsa vedoten poiketa suo­malaisen oikeusjärjestyksen asettamista säännöistä. (HE 309/1993 vp s. 65)

 

Näin saamelaisuuden määrittely perustuslaissa ei ole voinut luoda heille mitään Suomen lainsäädännöstä poikkeavaa oikeus- ja asianosaisasemaa, joka riittäisi perustaksi nostaa heidät todellisten asianosaisten yläpuolelle varsinkin nyt kun perusteluna on vain pelkkä kielellinen erovaisuus, joka sekin on seurausta siitä, että pääosin saamea puhuvien iso­isät ovat tulleet Norjasta tai Ruotsista Suomeen vasta noin 100 vuotta sitten. Eduskunta on selkeästi edellyttänyt, että mahdolliset saamelaisille annettavat erityisoikeudet on kä­siteltävä tapauskerrallaan perustuslain henkeä noudattaen ja muuttamalla tarvittavia la­keja yksi kerrallaan.

 

Saamelaisten kulttuuri- itsehallintolaki ja saamelaisten asianosaisasema

 

Perustuslakivaliokunta otti kantaa saamelaiskäräjälain synnyn yhteydessä saamelaisten asianosaisasemaan sekä eritysperusteisiin- ja elinkeino-oikeuksiin. Valiokunta lausui kannanotossaan seuraavaa (PeVL 17/1994 vp):

 

’’ Hallitusmuodon uusi 51 a § olisi luonteeltaan sikäli julistuksenomainen, että se jättää kaikin osin lailla järjestettäväksi saamelaisille alkuperäiskansana kuuluvan kulttuuri-itsehallinnon. Asiaa havainnollistaa se, ettei 2. lakiehdotuk­seen sisälly mitään sellaisia säännöksiä, joiden antamisen edellytyksenä olisi 1. la­kiehdotuksen hyväksyminen.

 

Valiokunta yhtyy esityksen perusteluissa mainittuun, että kulttuuri-käsite tulee ymmärtää perusoikeusuudistuksen (HE 309/1993 vp) tapaan. Saamelaisten kult­tuurimuotoon kuuluvat siten saamelaisten perinteiset elinkeinot. Tähän liittyen on kuitenkin syytä todeta, että saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon turvaaminen saa­melaiskäräjistä annettavalla lailla ei sellaisenaan muuta niitä nykyisiä lainsäädän­töjärjestelyjä, joiden mukaan määräytyy, ketkä saavat harjoittaa mainittuja elin­keinoja perinteisillä saamelaisalueilla. Mahdolliset muutokset näissä suhteissa voidaan toteuttaa vain muuttamalla voimassa olevia lakeja. Käsiteltävän olevan uudistuksen tarkoituksena ei ole aikaan saada muutoksia poronhoidon, met­sästyksen ja kalastuksen alalla.’’

 

Perustuslakivaliokunta on pitäytynyt samassa määrätietoisessa linjassa kuin mitä se määritteli perusoikeusuudistuksen yhteydessä samalla täsmentäen kantaansa. Näin ollen perustuslakivaliokunta on edellyttänyt, että saamelaisten oikeusasema tarkastellaan laki kerrallaan ja samalla tutkitaan erityisen oikeusaseman edellytykset perustuslain edellyt­tämässä järjestyksessä.

 

Samassa lausunnossa on käsitelty myös Suomen EU:n jäsenyydestä neuvoteltuun liitty­misasiakirjaan sisältyvä saamelaisia koskeva pöytäkirja n:o 3, jonka mukaan EU:n jäse­nyys ei estä myöntämästä saamelaisille perinteisillä saamelaisalueilla yksinoikeuksia poronhoidon harjoittamiseen. Tämä ei kuitenkaan mahdollista poiketa suomalaisen oi­keusjärjestyksen asettamista säänöistä kuten Eduskunta on katsonut perustuslakien pe­rusoikeussäännösten muuttamisen yhteydessä (He 309/1993 vp, s.65).

Tässä lausunnossa perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota siihen, että muiden yksin­oikeuksien toteuttaminen saamelaisille vaatii kaikkien sopimusosapuolten suostumusta pöytäkirjassa määriteltyä menettelyä noudattaen. Viimeksi mainitun kaltaisten toimien osalta kysymys ei niin ollen ole pelkästään kansallisesta lainsäädännön muuttamisesta vaan tähän alun alkaen tarvittavasta suostumuksesta EU:n tasolla.

 

Saamelaismääritelmä eduskunnan silmin ja asianosaisasema

 

Perustuslakivaliokunta otti kantaa saamelaismääritelmään lausuen siitä seuraavaa (PeVM 17/1994 vp – He 248):

 

”Saamelaiskäräjiä koskevan lakiehdotuksen 3 §:ssä määritellään saamelaisen kä­site. Valiokunta, yhtyen sinänsä lakitekstiin, huomauttaa, ettei laki tavanomaisten tulkintasääntöjen perusteella oikeuta esityksen perusteluissa mainittua mahdolli­suutta, jonka mukaan asetuksella voitaisiin säätää vuoden 1875 luettelot laissa tar­koitetuiksi yksinomaisiksi viranomaisrekistereiksi. Valiokunta ei myöskään pidä tarkoituksen-mukaisena täydentää lakia tässä suhteessa erillisin asetuksenantoval­tuuksin.”

 

Näin perustuslakivaliokunta lähti kannassaan siitä, että kun saamelaismääritelmään si­sältyy myös elinkeino-oikeuksia, ei tuolloin voida jollakin vuosiluvulla 1875 erottaa ih­misiä irti perimysjärjestyksestä. Samassa lausunnossa perustuslakivaliokunta nimen­omaisesti korosti, että saamelaisuus ei sinänsä tuo mitään erityisoikeuksia metsästyk­seen, kalastukseen ja poronhoitoon vaan mahdolliset muutokset näissä suhteissa voidaan toteuttaa vain muuttamalla voimassa olevia lakeja. Omistajan puhevallan siirto on selkeä loukkaus tätä eduskunnan tahtoa ja perustuslain velvoitetta vastaan.

 

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu saamelaismääritelmästä

 

Kun saamelaismääritelmää käsiteltiin KHO:ssa oli Korkeimman hallinto-oikeuden kä­sitys saamelaiskäräjien asemasta seuraava:

 

Korkein hallinto-oikeus on 22.9.1999 päivätyssä päätöksessään taltionumero 3181 Diaarinumero 2497/1/99 ottanut kantaa saamelaiskäräjälain tarkoituksesta. Päätöksen kohdassa 3.4.2 Saamelaiskäräjälain tarkoituksesta KHO lausuu seuraavaa:

 

’’Hallituksen esityksen (248/1994 vp) yleisperustelujen mukaan esityksessä ehdo­tettiin säädettäväksi laki saamelaiskäräjistä, joka korvaisi saamelaisvaltuuskuntaa koskevan asetuksen. Lain tarkoituksena olisi turvata saamelaisille alkuperäiskan­sana kieltään ja kulttuuriaan koskeva kulttuuri-itsehallinto. Kulttuuri-itsehallinnon mukaisia tehtäviä varten saamelaiset valitsisivat suoralla kansanvaalilla keskuu­destaan saamelaiskäräjät. Saamelaiskäräjien tehtävänä olisi hoitaa saamelaisten omaa kieltä ja kulttuuria sekä heidän asemaansa alkuperäiskansana koskevat asiat. Käräjien toimivalta pysyisi sikäli entisellään, että se olisi pääasiassa aloitteita ja esityksiä tekevä sekä lausuntoja antava elin saamelaisten kulttuuri-itsehallintoon kuuluvissa asioissa. Uutta olisi se, että saamelaiskäräjille ehdotettiin annetta­vaksi päätösvaltaa saamelaisten yhteiseen käyttöön osoitettujen varojen jaosta. Saamelaiskäräjillä voisi lisäksi olla päätösvaltaa muissakin asioissa sikäli kuin siitä säädettäisiin muualla lainsäädännössä.’’ (sivu 28)

 

Korkein hallinto-oikeus totesi, että kaikilla verotusperusteella saamelaisrekisteriin hakeutuneilla oli lappalainen esi-isä, mistä hakijat esittivät myös arkistoviranomaisen todistuksen. KHO kuitenkin katsoi, että verotuksellista, elinkeinoon perustuvaa ta­loudellista sidettä saamelaisuuteen ei voida pitää niin tärkeänä kuin kielellistä sidettä. (sivu 24)

 

Tältä perustuslakivaliokunnan lausunnon pohjalta KHO ratkaisi, että saamelaisuus mää­räytyy käytännössä kielen perusteella saamelaiskäräjälain mukaisessa aloitteita ja lau­suntoja antavassa asemassa eli kyseessä on lappalaisten kielivähemmistö, joilla ei voi olla oikeuksia mihinkään elinkeinoihin muutoin kuin muuttamalla voimassa olevia met­sästys-, kalastus- ja poronhoitolakeja yksi kerrallaan, jotta voidaan tarkastella laki ker­rallaan yksittäisten oikeudenomistajan perustuslain takaama omaisuudensuoja.

 

Saamelaisten asianosaisasema oikeudenomistajana lakin säädännössä

 

PeVL 7/1978 vp kalastuslaki

 

Perustuslakivaliokunta on useaan otteeseen käsitellyt saamelaisten oikeusasemaa oikeu­denomistajina eri lakien säätämisen yhteydessä. Inarin, Enontekiön ja Utsjoen kunnissa suoritettua vesialueiden rajankäynti sekä kalastamista pohjoisella vesialueella koskevan lainsäädännön (He 243 – 1976 vp) yhteydessä perustuslakivaliokunta katsoi, että kysy­myksessä olevien kuntien asukkailla, joista valtaosa kuuluu saamelaisväestöön, on pe­rinteisesti ollut ja edelleenkin on puheena olevilla, rajankäyntilain mukaisen tarkoitta­milla vesialueilla sellainen vähintään nautintaperusteisiin oikeuksiin rinnastettava oikeus kalastukseen, joka selvästi kaventuu nyt käsiteltävänä olevan rajankäyntilain mukaisen vesipiirirajankäynnin tultua toteutetuksi ja vesialueiden tullessa yleisen kalastuslainsää­dännön mukaisen kalastushallinnon piiriin. Siksi perustuslakivaliokunta katsoi, että ka­lastuslakiehdotus olisi kaventanut maaomaisuutta vailla olevan lähinnä saamelaisväes­töön kuuluvien kuntalaisten perinteistä oikeutta kalastukseen, jota on pidettävä hallitus­muodon takaaman omaisuudensuojan piiriin kuuluvana varallisuusarvoisena etuna. Etuus olisi kaventunut mikäli se olisi tullut luvanvaraiseksi ja siksi edellytettiin tällaiset muutokset tehtäväksi perustuslain säätämisjärjestyksessä. Epäselvyyksien välttämiseksi ja nautintaoikeuksien aseman parantamiseksi esitti perustuslakivaliokunta, että aiottuun lakiin tuli lisätä maininta jotta lain tulee olla sama myös luontaistaloudesta elävän saa­melaiskylän ylimuistoiseen nautintaan tai muuhun lailliseen perusteeseen nojautuvien vastaavien oikeuksien osalta. (PeVL7/1978 vp)

 

Tämä oli perusteellinen kannanotto sen puolesta, että mikäli vesialueiden hallintaa aio­taan siirtää omistajilta pois tulee myös maata omistamaton väestö huomioida samassa asemassa kuin maanomistaja mikäli hänellä on saamen- tai oikeammin lapinkylän yli­muistoiseen nautintaan tai muuhun lailliseen nojautuva perusta oikeuksilleen. Wirilan­derin selvityksen perusteella tiedämme jo nyt, että useimmiten nämä oikeudet kuuluvat muille kuin saamelaisrekisteriin merkitylle saamelaisille.

 

PeVL 27/1997 vp kalastuslaki

 

Peruslakivaliokunnan kanta täsmentyi kalastuslain valmistelun, tiedon lisääntymisen  sekä vesipiirirajankäyntitoimitusten suorittamisen myötä ja nyt puhutaan pääsääntöisesti paikallisen väestön vanhaan käytäntöön perustuvasta mahdollisuudesta kalastaa korva­uksetta valtion vesillä. Valiokunta katsoi tällaisen lainsäädäntötoimen täyttävän ne yli­muistoisen nautinnan ja laajan käyttöoikeuden kautta omaisuudensuojaan palautuvat vaatimukset, joita on pidetty silmällä valiokunnan aiemmissa kannanotoissa maata omistamattomien asukkaiden perinteisistä oikeuksista. Koska katsottiin, että saamelais­ten elämänmuotoon on kuulunut kalastus ei asuinpaikansuhteen saanut asettaa rajoituk­sia vaan vapaa kalastusoikeus tuli laajentaa käsittämään kolmen pohjoisimman kunnan aluetta asuinpaikkaedellytysten täyttyessä.

Tässä yhteydessä perustuslakivaliokunta myös totesi, että säädökset eivät ole saame­laisten kannalta kansainvälisten sopimusten vastaiset ei myöskään ihmisoikeus-, vä­hemmistöoikeus- tai ILO:n sopimuksen no 169 vastaisia. Tuolloin myös kotitarveka­lastus katsottiin omaisuudensuojaa nauttivan etuuden piiriin.

 

PeVL 7/1990 vp Poronhoitolaki

 

Tässä perustuslakivaliokunnan kannanotossa käsiteltiin erityistarkasti saamelaisten ase­maa omassa kappaleessa. Lausunnossa viitataan vireillä olevaan selvitykseen saame­laisten oikeuksista ja asia on jätetty muutoin tässä yhteydessä käsittelemättä. Valiokunta viittaa kalastuslain yhteydessä käsiteltyyn kantaan siitä, että paikallisilla asukkailla on todettu olevan vähintäänkin nautintaperusteinen oikeus kalastukseen, joka nauttii halli­tusmuodossa turvattua omaisuudensuojaa (peVL 7/1978 vp). Poronhoidon osalta valio­kunta viittaa lausuntoonsa kansallispuistojen rauhoittamiseksi annettavien säännösten osalta (PeVL 9/1982 vp) jossa todettiin, että koska kansallispuiston rauhoittamiseksi an­nettavat määräykset eivät lain mukaan estäisi paikallisia asukkaita harjoittamasta ”ka­lastusta, metsästystä tai poronhoitoa” oli laki säädettävissä tavallisessa lainsäädäntöjär­jestyksessä. Sen sijaan valiokunta ei tuolloin nimenomaisesti katsonut, että poronhoi­don harjoittamisoikeus nauttisi hallitusmuodossa turvattua omaisuudensuojaa.

 

Kysymys saamelaisten oikeuksista, myös poronhoito-oikeudesta, etenkin sen valtio­sääntöoikeudellisesta merkityksestä on kuitenkin valiokunnan mukaan epäselvä. Sa­malla valiokunta viittaa käynnissä oleviin saamelaisten omistusoikeuskysymysten sel­vittelyihin.

 

Samalla valiokunta totesi, että aiottu lakiehdotus ei ollut ristiriidassa vähemmistökan­soja koskevien sopimustenkaan kanssa, ILO- sopimus n:o 169, Yhdistyneiden kansa­kuntien kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopi­muksen (SopS 8/76) vähemmistöjen asemaa määrittävän 27 artiklan eikä myöskään Eu­roopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen tai sen lisäpöytäkirjojen kanssa. Vastaavasti kantaa otettiin myös Suomen ratifioiman kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koske­van kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 37/70) 2 artiklan 2 kappaleeseen. Mikään ei ollut ristiriidassa niiden kanssa.

 

Lopuksi perustuslakivaliokunta korostaen poronhoidon tärkeyttä saamelaisten kulttuu­rimuodon osana kiirehti saamelaislakiehdotuksen valmistelua ja asian saattamista edus­kunnan käsiteltäväksi.

 

Näin ollen eduskunta tai perustuslakivaliokunta ei ole missään yhteydessä tunnustanut saamelaisille ryhmänä mitään paikallisista asukkaista poikkeavaa asianosaisasemaa muutoin kuin saamelaisten kulttuuri-itsehallintolain kautta. Kuten aiemmin on käsitelty edellytti perustuslakivaliokunta, että kulttuuri-itsehallinnon turvaaminen saamelaiskärä­jistä annettavalla lailla ei sellaisenaan muuta niitä nykyisiä lainsäädäntöjärjestelyjä, joi­den mukaan määräytyy, ketkä saavat harjoittaa metsästystä, kalastusta tai poronhoitoa perinteisillä saamelaisalueilla. Mahdolliset muutokset näissä suhteissa voidaan toteuttaa vain muuttamalla voimassa olevia lakeja korostaen sitä, että käsiteltävänä olevan uu­distuksen tarkoituksena ei ole saada aikaan muutoksia poronhoidon, metsästyksen ja kalastuksen alalla.

 

PeVL 6/1990 vp  Erämaa-alueiden hoito- ja käyttösuunnitelma

 

Perustuslakivaliokunta on omalta osaltaan todennut myös erämaa-alueiden osalta seu­raavaa:

’’Valiokunta on vielä kiinnittänyt huomiota 7 §:n mukaiseen hoito- ja käyttösuunni­telmaan. Perustelujen mukaan suunnitelmassa on tarkoitus selostaa toimet erämaa-alueen käytön edistämiseksi ja ohjaamiseksi sekä myös alueella sallittavat raken­nustyöt. Suunnitelmassa ei olisi alueen käyttäjiä koskevia määräyksiä, vaan se kos­kisi pelkästään suunniteltuja viranomaistoimia. Tähän nähden valiokunta pitää kiistattomana, että suunnitelma ei – kuten välttämätöntä onkin – estä paikallista väestöä harjoittamasta metsästystä, kalastusta ja poronhoitoa eikä muutenkaan niihin rinnastettavaa perinteistä alueen käyttömuotoa.’’

 

Isojako, senaatin päätökset ja lainsäädännön synty

 

Metsälaki vuodelta 1886

 

Vuoden 1851 metsäasetuksen korvasi aikanaan 3.9.1886 annettu metsälaki. Sen 1 § kuuluu: ”Alla utom bygdelagen belägna skogar och ödemarker äfwensom de inom byg­delagen från enskilda lägenheter afrösade skogsmarker och holmar samt genom afwitt­ringar tillkomna eller framdeles uppkommande öfwerloppsjordar , till hwilka enskild man eller menighet ej kan wisa bättre rätt, tillhöra kronan.”. Lain 2 §:ssä oli säännös mainitunlaisen metsämaan käyttämisestä uudisasutukseen tai kruununtorpiksi sillä ta­voin kuin erikseen säädettiin siltä osin kuin sitä ei ollut erotettu tai katsottaisi tarpeelli­seksi erottaa kruununpuistoksi.

 

Metsämaiden omistus on siis kruunun ellei yksityinen henkilö tai yhteisö pysty niihin parempaa oikeutta näyttämään.

 

Vuoden 1886 metsälain 1 § on edelleen Suomessa voimassa olevaa oikeutta. Se ei anna valtiolle absoluuttista omistusoikeutta säännöksessä tarkoitettuihin alueisiin, vaan pitää valtiota noiden alueiden omistajana sikäli kuin yksityinen tai yhteisö ei voi näyttää nii­hin parempaa oikeutta. Tämä säännöksen muotoilu vastaa Suomessa vanhastaan voi­massa ollutta käsitystä omistusoikeuden luonteesta saantoon perustuvana omistajanhal­lintana, joka on voimassa omistajahaltijan hyväksi niin kauan kuin joku muu ei voi osoittaa asianomaiseen kohteeseen parempaa oikeutta. (Wirilander 2001, s.50-52)

 

Isojako

Ennen isojaon suorittamista vahvisti senaatti maanomistajille oikeuden harjoittaa met­sästystä, kalastusta ja poronhoitoa valtion maalla. Tällaiset päätökset annettiin Kittilän ja Sodankylän osalta 30.1.1874, Enontekiön osalta 22.5.1900 sekä Inarin osalta 20.5.1901. (Wirilander 2001, s.53-54).

 

Wirilander ei lausunnon luovutustilaisuudessa 8.8.2001 suullisesti kysyttäessä ollut löytänyt säädöstä, jolla nämä oikeudet olisivat kumoutuneet.

 

Metsästysoikeus

Nykyinen metsästyslaki (1932) on syntynyt 20.10.1898 annetun metsästysasetuksen pohjalta. Tässä asetuksessa metsästysoikeus oli maanomistajalla (1 §) sekä kruununtilan asukkaalla, jotka rinnastettiin tilanomistajiin (2 §).

 

Asetuksen 7 §:ssä säädettiin, että jos tuomiolla tai muulla laillisella tavalla on jollakin paikalla metsästysoikeudesta toisin määrätty kuin tässä asetuksessa säädetään, jääköön se noudatettavaksi. Perustuslakivaliokunnan mukaan paikallinen väestö omistaa erityis­perusteisen metsästysoikeuden valtion maalla.

 

Kalastusoikeus

Kalastusoikeus juontaa juurensa vanhasta eräkulttuurista kuten metsästysoikeuskin. Kalastusoikeudesta määrättiin 4.12.1865 annetun kalastussäännön 1-2 §:ssä. Pääsäännön (1 §) mukaisesti kalastusoikeus kuului rannanomistajalle. Nautintaoikeus kalastukseen saattoi 2 §:n mukaan perustua myös verollepanoon, vaikka rannanomistajan oikeus sen kautta vähenisi.

Kalastusoikeus kuuluu kalastusoikeuden omistajalle (vesipiirirajankäynti) jotka ovat usein myös maanomistajia. Maanomistajien erityisperusteisten oikeuksien lisäksi  pe­rustuslakivaliokunnan lausuntojen  ja eduskunnan päätösten mukaan paikallinen väestö omistaa erityisperusteisen kalastusoikeuden valtion vesissä kolmen pohjoisimman kun­nan alueella.

 

Poronhoito-oikeus

Ensimmäisen poronhoitolain valmistelutyön yhteydessä tehtiin komiteamietintö jossa otettiin kantaa poronhoito-oikeuden syntyyn (KM 1929:8 s.50), josta suora lainaus:

’’historiallinen katsaus Suomen varhaisemmasta osoittanee, että poronhoitomme pe­rustajilla, lappalaisilla, oli ei ainoastaan ikivanhaan käytäntöön nojautuva, vaan myös aikaansa sitovimmalla tavalla, kuninkaan kirjallisilla vakuuksilla, vahvistettu oikeus kenenkään häiritsemättä käyttää kaikkea lapeissaan olevaa maata mm. poronhoito­tarkoituksiin. Tätä lappalaisten etuoikeutta kyllä rikottiin ja kierrettiin, vieläpä esi­vallan määräyksilläkin osaksi syrjäytettiin, mutta sitä ei kuitenkaan milloinkaan ni­menomaan kumottu. Päinvastoin saattaa sanoa, että siellä, missä lappalaiset itse ovat jaksaneet säilyä suomalaistumasta, heidän entinen maankäyttöoikeutensakin on säily­nyt periaatteellisesti entisellään.

Mutta niillä entisten Lapinmaan alueilla, joilla lappalaiset vähitellen – pääasiassa suomalaisiin sulautuen – hävisivät, siellä poronhoitoon liittyvä maankäyttöoikeus ilman muuta siirtyi lappalaisilta poronhoitajilta heidän suomalaisille seuraajil­leen….’’

Teksti jatkuu sivu 51 alareuna: ’’Lappalaisista erottuaan poronhoito sitten jatkui yk­sinomaan suomalaisten itsenäisesti harjoittamana, vieläpä suuresti tehostamanakin. Eräs seikka, joka kosketellun siirtymisen saattoi yhäkin luontevammaksi, oli se, että Lapinmaan uudisasukkaat, kuten kunink. asutusplakaatissa nimenomaan sa­nottiin, katsottiin useissa, ellei kaikissa, suhteissa sekä oikeuksiinsa että velvolli­suuksiinsa nähden lappalaisten veroiseksi.’’

 

Tämäkin vuoden 1929 komiteamietintö oli jo pitkällisen kehityksen, riitojen ja sovitteluiden tulos ja niistä löytyy tarkka selonteko Oulun maakunta-arkistosta. Jos menemme 1870-luvulle määräsi poronhoidon ehdot maanomistajat ja veroluettelon porolappalaiset olivat silloisen käsityksen mukaan vain raitioita eli porovahteja tai oikeammin palkkarenkejä. Tämä ja maanomistajien oikeus sanella poronhoidon ehdot käy hyvin esille Enontekiön kunnan päätöksestä vuodelta 1877 kuten alla nähdään.

 

Kuvernöörin vahvistus Enontekiön kunnan päätökselle 7. Tammikuuta 1877

 

Lähde:                    Lapinkihlakunnan kruununvouti KII:7   Päätös 1148/ 26.3.1877

 

Enontekiön kunnan päätös

 

Pöytäkirja laillisesti kuulutellut Kunta kokouksessa Hetan pappilassa 7. päivänä Tammikuuta 1877.

 

Saapuvilla talokas Kustaa Leppäjärvi, Juho Hetta, Nils Keskitalo, Pehr Angeli, Tomas Eira, Juho Muotkajärvi, Juho Kuru, Juho Wälitalo, y.m.

 

§ 2

 

Seurakunnan talolliset valittavat sitä vastusta ja vahinkoan joka porovartioilla eli raidioilta matkaan saatetaan täällä, erinomaisesti sen kautta, että he pitävät kattoma poroja vierasseurakunnilta ja ilmoitettiin että Isak Näkkläjärvin kodalla olis 200 Jon Labban kodalla 200 ja Mikku Puljujärvin kodalla 100 poroja. – Tämän johdosta päätettiin, että porovartiot seurakunnassa eivät tästä lähin saa ottaa vakinaisesti hoitaksessa vieroseurakuntalaisten ja vielä vähemmen olkomaalaisten /Ruijan ja Ruottin/ poroja tämän seurakunnan laidunsa. Se vartia eli lappalaiset, jotka tätä vastaan rikkoo jälkeen ensi päivä Huhtikuuta vetää sakkoo, kulmi (3) Markaa jokaiselta vieroporolta mainitun ajan jälkeen. Eivät myös muut olkoseurakunta lappalaiset saa poronsa kansa asettaa Enontekiäisten seurakunnan sisään. Yksi (1) Markaa uhkasakon haastova jokaiselta porolta. Nämä sakot tulevat tasata lain mukaan.

Pöytäkirja heti tarkastettiin ja hyväksyttiin, ynnä laillinen valetus ylämainitun päätöksen ylitse annettiin.

 

Aika ja paikka kuten yllä. Todistavat

 

Kunnan kokouksen puolesta

 

Joh. Aug. Nyman, Nils Petter Kuru, Tuomas Eira, Salomon Näkkäläjärvi, Johan Lantto, Johan Wälitalo, Elias Palojoensuu, Aslak Skum, Johan Muotkajärvi. (puumerkit)

 

 

Kuvernöörin päätös: Taltio 275              No 1148

 

Oulun läänin Guvernöörin päätös kunnallislautakunnan Enontekisin Seurakunnassa pyynnöstä, saada vahvistusta seuraavalle poronhoitoa koskevalle esitykselle. Annettu Oulun läänin kansliassa 26. maaliskuuta 1877.

 

Tämän asian olen minä ottanut tutkintaan ja koska yllämainittua esitystä vastaan ei ole valitettu ja se myös noudattaa hyvää järjestystä porohoidon suhteen niin tahdon minä saman esityksen vahvistaa asiaomaisilta noudatettavaksi.

 

 

Yhteenveto lainsäädännöstä

Kuten kaikista edellä esitetystä lainsäädännöstä, perustuslakivaliokunnan lausunnoista ja lakien synnystä on nähtävissä on Suomen perustuslaki todennut ja turvannut maan­omistajille sekä paikalliselle väestölle oikeuden harjoittaa metsästystä, kalastusta ja po­ronhoitoa valtion maalla olipa kyseessä maa- tai vesialueet, kansallispuistot, erämaa-alueet tai soidensuojelualueet.  Asian valaisee mitä parhaimmin myös Enontekiön kunnan päätös vuodelta 1877, joka todistaa yksioikoisesti sen, että maanomistajilla eli tilallisilla oli oikeus sanella ehdot minkä mukaan seurakunnan alueella poroja hoidettiin. Nämä oikeudet vahvisti ja jätti voimaan senaatti ennen isojakoa antamissaan päätöksissä, kuten edellä on nähty.

 

Mutta saamelaisille ei ole ryhmänä tunnustettu muuta erityisasemaa kuin osana paikallista väestöä. Samalla eduskunta ja perustuslakivalio­kunta on edellyttänyt, että saamelaisten erityisaseman ja asianosaisaseman saamiseksi on osoitettava tutkimuksin saanto. Tällaisen saannon löytyminen Wirilanderin suoritta­missa alustavissa tutkimuksissa on paennut saamelaisten osalta entistä kauemmas mutta vahvistanut huomattavasti niiden lappalaisten asemaa, jotka asemansa turvatakseen pe­rustivat uudistiloja aina 1700-luvulta lähtien (Wirilander 2001, s.59-60). Tässä yhtey­dessä on jälleen korostettava, että valtaosa paikallisesta väestöstä on arkistoviranomais­todistuksin todistanut polveutuvansa alueen alkuperäisestä lappalaisväestöstä, joka on perustanut uudistaloja asemansa turvatakseen kun taas sen sijaan nykyiset kielelliset saamelaiset polveutuvat väestöstä, joka pääosin vasta noin 100 vuotta sitten saapui Norjasta ja Ruotsista Suomeen.

 

Saamelaisten asianosaisasemasta tuomioistuimissa

 

Saamelaiset ja saamelaiskäräjät ovat yrittäneet saada oikeuslaitosta tunnustamaan itsel­leen asianosaisaseman moneen otteeseen. Tätä asemaa ei ole heille kuitenkaan myön­netty missään tuomioistuimessa.

 

Vesirajankäynti

 

Tätä yritettiin jo vesirajankäyntitoimitusten yhteydessä missä Oula Näkkäläjärven joh­dolla joukko saamelaisia vaati itselleen vahvistettavaksi kalastusoikeudet Inarin lapin­kylän oikeuden omistajina. Maaoikeus ja korkein oikeus hylkäsivät heidän vaateensa katsoen, ”että tässä toimituksessa on kysymys vain sellaisista vesialueisiin kohdistuvista oikeuksista, jotka liittyvät maan omistukseen. Tähän eivät perustu lapinkylän osakkai­den oikeudenomistajien puolesta esitetyt vaatimukset. Muuhun kuin maanomistukseen, kuten lapinkylään kuuluneiden alueiden hallintaan ja lapinveron maksuun ehkä perustu­via oikeuksia vesialueisiin ei voida ratkaista vesirajankäyntitoimituksessa. Näillä perus­teilla on Inarin lapinkylän osakkaiden oikeudenomistajien vaatimukset tässä jutussa hy­lättävä.”. Korkein oikeus hylkäsi mainittuja oikeuksia koskeneet vaatimukset. (Wirilan­der 2001, s.57)

 

KHO:n kanta saamelaiskäräjien toimivallasta

 

Korkein hallinto-oikeus on päätöksessään todennut, että saamelaiskäräjien toimivaltaan kuuluu pääasiassa aloitteiden ja esitysten tekeminen sekä lausuntojen antaminen saa­melaisten kulttuuri-itsehallintoon kuuluvissa asioissa. Uutta olisi saamelaisvaltuuskun­nan ajoista se, että saamelaiskäräjille ehdotettiin annettavaksi päätösvaltaa saamelaisten yhteiseen käyttöön osoitettujen varojen jaossa. Saamelaiskäräjillä voisi lisäksi olla pää­tösvaltaa muissakin asioissa sikäli kun siitä säädettäisiin muualla lainsäädännössä. (KHO 22.9.1999 DN:o 2497/1/99, s.20)

 

Edellä esitetty lausuntojen antomahdollisuus on saamelaisille turvattu ja saamelaiskärä­jälain

 

Natura 2000 valitukset

 

Natura 2000 valitusten yhteydessä Saamelaiskäräjät jätti valituksensa edustaen maan­omistajia ja saamelaisia. Tähän Ympäristöministeriö lausunnossaan totesi, että Saame­laiskäräjät ei ole kuitenkaan luonnonsuojelulain 61 §:n 3 momentti huomioon ottaen sellainen taho, jolla olisi suoraan lain nojalla oikeutta valittaa valtioneuvoston päätök­sestä. (Ympäristöministeriö 1.3.1999, DN:o 15-25,29/5713/98, s.14)

 

YK:n ihmisoikeuskomitean kanta yksittäisten saamelaisten kulttuurisuojasta

 

Saamelaisten oikeusasemaa ja kulttuuri suojaa on testattu aina YK:n ihmisoikeuskomi­teassa asti ja saatu täten tulkinta saamelaisuuden tuomasta kulttuurisuojasta. YK:n ih­misoikeuskomitean 24.10.2001 antaman päätöksen mukaan ihmisoikeusasiassa, joka koski metsähallituksen saamelaisten poronhoitoalueella Kariselässä toimittamia hak­kuita ja tiehanketta ja sen johdosta käytyä oikeuden käyntiä. Päätöksen mukaan valitta­jien oikeutta nauttia saamelaiskulttuuristaan ei ole rikottu.  Valittajien mukaan hovioi­keudessa annettu päätös rikkoi heidän KP-sopimuksen 27. artiklassa turvattua oikeutta nauttia omasta kulttuuristaan. Ihmisoikeuskomitea totesi päätöksessään, että alueella suoritetut hakkuut eivät muodostaneet ihmisoikeusrikkomusta ja että Suomen valtio ei ole rikkonut valittajien KP-sopimuksen 27 artiklassa turvattua oikeutta nauttia saame­laiskulttuuristaan. Myöskään katselmuksen suorittamatta jättäminen ei ollut rikkomus. Ainut mistä ihmisoikeuskomitea löysi moitteen sijaa oli se että valittajat eivät saaneet mahdollisuutta kommentoida vastapuolen eli Metsähallituksen määräajan jälkeen toi­mittamaa lisäkirjelmää. Samoin valittajien velvollisuus korvata metsähallituksen oikeu­denkäyntikulut katsottiin rikkomukseksi. Tässä yhteydessä komitea otti huomioon, että Suomen lainsäädäntöä on vuonna 1999 muutettu siten, että tuomioistuin voi viran puo­lesta alentaa vastapuolen maksettavaksi määrättyjen oikeudenkäyntikulujen määrää. (YK:n ihmisoikeuskomitean päätös 12.11.2001 asiassa Äärelä ja Näkkäläjärvi vastaan Suomen valtio)

 

Yhteenveto saamelaisten asemasta tuomioistuimissa

 

Kuten edellä esitetystä voidaan todeta ei saamelaisille ole tunnustettu tuomioistuimissa­kaan ei edes YK:N ihmisoikeuskomiteassa erityisoikeuksia tai erityisasemaa Suomen lainsäädännöstä poiketen. Tähän saakka on saamelaiskäräjien taholta jatkuvasti toito­tettu, että lain ja kansainvälisten sopimusten mukaan Suomen valtio on velvollinen te­kemään sitä ja tätä. Näin ei kuitenkaan asia ole kuten on nähty ja on muistettava, että YK:n kolmas rasismin vastainen maailmankonferenssi Durbanissa syyskuussa 2001 ke­hotti varmistamaan, että alkuperäiskansat voivat säilyttää omistusoikeuden maihinsa ja niihin luonnonvaroihin, joihin ne ovat oikeutettuja kansallisen lainsäädännön mukaan (He, s.7).

 

YK:n lausuma on täysin sopusoinnussa Suomen eduskunnan perustuslakien perusoike­ussäännösten muuttamista koskevassa kannassa missä nimenomaisesti lausuttiin vä­hemmistöjen oikeuksien osalta, että:

”Toisaalta säännös ei merkitsisi siinä tarkoitettujen ryhmien oikeutta omaan kulttuu­riinsa vedoten poiketa suomalaisen oikeusjärjestyksen asettamista säännöistä.” (He 309 / 1993 vp, s.65)

 

Saamelaisten oikeusasema on turvattu muiden kanssa yhdenvertaisesti sekä sen mukaan mitä suomalainen oikeusjärjestys sallii ja mitä ns. lappalaisoikeuksien perimisjärjestyk­seen tulee on ne selvitettävä asiallisesti tuomiokirjojen valossa ja kohdistettava todelli­siin oikeuksien perillisiin – ei saamelaisille kuitenkaan ryhmänä ellei siihen ole oikeus­historiallista perustetta.

 

Yhteenveto saamelaisten asianomaisasemasta

 

Kuten edellä on osoitettu ei saamelaisilla ryhmänä tai saamelaiskäräjillä ole olemassa mitään lakiin tai suomalaiseen oikeusjärjestykseen perustuvaa erityisasemaa alkuperäis­kansalaisuuden perusteella niin, että sillä voitaisiin poiketa suomalaisen oikeusjärjestyk­sen asettamista säännöistä. Tällaista asemaa ei ole tunnustanut eduskunta, ei perustusla­kivaliokunta, ei tuomioistuimet eikä YK:n ihmisoikeuskomitea. Tällaista etuutta ei saa­melaisille tai saamelaiskäräjille anna myöskään kansainväliset sopimukset kuten edellä on nähty. Muistetaan edellisessä kappaleessa esitetty YK:n kolmannen rasismin vastai­sen maailmankonferenssin Durbanissa syyskuussa 2001 hyväksymä kanta, joka kehotti varmistamaan, että alkuperäiskansat voivat säilyttää omistusoikeuden maihinsa ja nii­hin luonnonvaroihin, joihin ne ovat oikeutettuja kansallisen lainsäädännön mukaan (He, s.7) eli kukaan ei velvoita poikkeamaan suomalaisesta oikeusjärjestyksestä.

 

Sen sijaan eduskunta, perustuslakivaliokunta ja kaikki oikeusasteet ovat tunnustaneet maanomistajille ja paikalliselle väestölle niin maan omistukseen perustuvia kuin erityis­perusteisiin nautintoihin ja – rasitteisiin perustuvia oikeuksia paitsi heidän omalla maallaan myös käytännöllisesti katsoen kaikella sillä maalla mitä valtio omistaa ns. saamelaisten kotiseutualueella. Näiden etuuksien katsotaan nauttivan perustuslain omai­suuden suojaa eikä niihin voida tehdä muutoksia muutoin kuin perustuslain säätämisjärjestyk­sessä jos sitenkään.

 

Edelleen on aihetta kiinnittää lainvalmistelijan ja jatkossa perustuslakivaliokunnan huomiota tässä ja eräissä muissa Metsähallituksen asemaa koskevissa lainsäädäntöhank­keissa esiin tulleeseen asiaan. Tai itse asiassa tämä oleellinen seikka on tällöin jäänyt huomiotta. Kyse on paikallisen väestön oikeudesta saada korvauksetta valtion omai­suutta tai maata tai vesiä taloudelliseen tai muuhun käyttöönsä. Tässä suhteessa paikalli­sen väestön vahvistetut oikeudet ovat loukkaamattomia. Niihin ei voida tehdä muutoksia metsähallituslakia ja –asetusta muuttamalla. Tämä koskee myös paikallisen väestön oi­keuksien maksuttomuutta.

 

Nimittäin, Maastrichtin sopimuksen F artiklassa, jonka Suomi on hyväksynyt, EU ja sen toimielimet tunnustavat loukkaamattomiksi kansalliset perusoikeudet ja niiden nojalla turvatut oikeudet ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen turvaamat oikeudet. Siten näiden perus- ja ihmisoikeuksien suoraan suojaamat paikallisen väestön oikeudet ovat sellaise­naan turvattuja; niihin ei voida puuttua esimerkiksi viittaamalla alkuperäiskansasopi­mukseen. Tässä suhteessa esitetyt muutokset, ja se pätee myös tähän hallituksen esityk­seen, ovat täysin suojattuja eikä valtio voi ryhtyä alkuperäiskansasopimukseen vetoa­malla muuttamaan paikallisen väestön oikeuksia ja puhevallan käyttöä niiden suhteen kolmannelle osapuolelle, jolla ei niihin ole osoittaa mitään historiallista, juridista tai lainsäädännöllistä perustetta. Puhevallan käytöstä on jo selkeä tuomio olemassa kuten edellä on osoitettu ja lain mukaan ei ole mahdollista, että asianosailta riistetään puhe­vallankäyttö omaisuuteensa tai oikeuksiinsa ja annetaan se poliittisille päättäjille.  Niitä ei voida muuttaa myöskään vetoamalla yhdenvertaisuus periaatteeseen; siitähän paikal­lisen väestön oikeuksien turvaamisesta on ensisijaisesti kysymys.

 

Hallituksen esitykseen sisältyy kuten on jo sanottu erittäin merkittävä päätösvallan siirto paikalliselta väestöltä ensinnäkin Metsähallitukselle ja sitä kautta sitten saamelaiskärä­jille ja kunnille, jotka tulisivat päättämään ja ohjaamaan kaikkia keskeisiä Metsähalli­tuksen toimia sekä päätäntävaltaan kuuluvia asioita. Näin on siitä huolimatta, että laissa on jo kuntakohtaiset neuvottelukunnat, jotka käsittelevät esimerkiksi kalastusoikeudelli­sia kysymyksiä. Metsähallituksen kanta ja esimerkiksi tulostavoitetarpeet tulee huomi­oiduksi jo neuvottelukunnassa. Kun otetaan huomioon, ettei Metsähallituksen eduilla ole tässä suhteessa mitään perustuslain suojaa niin kuin paikallisen väestön oikeuk­silla, ehdotettu puhevallan siirto loukkaa mitä törkeimmin paikallisen väestön perus­tuslain turvaamaa omaisuuden suojaa.

 

Päätösvalta on pysytettävä paikallisilla neuvottelukunnilla, jotka huomioivat paremmin myös alueen historiallisen kehityksen sekä väestösuhteet. Saamelaiskäräjillä tai saame­laisilla ryhmänä ei ole lain tai suomalaisen oikeusjärjestyksen mukaan mitään edelly­tystä vaatia itselleen puhevaltaa toisen omaisuuteen tai perustuslain omaisuuden suojaa nauttivien etuuksiin sillä lain turvaama ja eduskunnan tarkoittama lausunnonanto-oikeus heillä on jo. Oikeusministeriö on siten lakiehdotuksessaan synnyttämässä uutta oikeu­denomistaja ryhmää kaventamalla toisten jo tunnustettuja oikeuksia sekä siirtämällä oi­keudenomistajien lakiin perustuvan puhevallan kolmannelle osapuolelle eli ehdotonta saamelaisten äänivaltaa käyttävälle neuvottelukunnalle.

 

On muistettava, että kalastuslain yhteydessä katsottiin kuntakohtaisten neuvottelukun­tien parhaiten huomioivan alueiden tarpeet sekä paikallisen kulttuurin asettamat erityis­piirteet. Päätöstä tehtäessä huomioitiin väestön perinteet mihin valtakunnallinen tai kaa­vamainen aluejako ei saanut tuottaa uusia ongelmia. Katsomme, että mikään tulevakaan ratkaisu ei saa horjuttaa perinteistä aluejakoa tai nostaa tiettyä kulttuuri tai elinkeino­muotoa toisen yläpuolelle ilman erittäin pätevää syytä. Nyt käsiteltävässä lakiehdotuk­sessa on tarkoituksena saattaa saamelaisporonhoitokulttuuri vallanpitäjä asemaa muiden kulttuuri ja elinkeinomuotojen rinnalla vaikka se edustaa vain pienen mutta äänekkään marginaalin mielipidettä.

 

Varhaishistoria ja saamelaisten oikeudet

 

Jo vuoden 1602 verollepanoasetuksessa, joka oli ensimmäinen todellinen asetus birkarl-vallan päättymisen jälkeen, säädettiin, että lappalaisten tulee asua hänelle nimettyä ve­romaata ja ympäri maata tapahtuva muutto menetti laillisesti tunnustetun aseman. Pian tämän jälkeen heti kun veronkanto-oikeuden vuokraus lopetettiin (v. 1620-1637) alettiin Lapinmaassa pitää säännöllisiä käräjäkirjoja, jotka ovat säilyneet tähän päivään asti, jotka kertovat selkeää alue- ja sukuhistoriaa yhtenäisenä ketjuna aina näihin päiviin asti.

 

Useissa lähteissä viitataan tähän asiakirjaan mutta lähes poikkeuksetta jätetään kerto­matta, että veromaiden ulkopuoleisille alueille tapahtunut muutto oli kiellettyä  eikä nauttinut enää lainsuojaa. Veromaihin sidotusta oikeusjärjestyksestä kirjattiin erikseen kuninkaan voudin tuoma asetus Enontekiön käräjillä 5.2.1655, jossa määrättiin, että joka jättää veromaansa kolmeksi vuodeksi autioksi eikä suorita kruunun velvoitteita niistä järvistä ja metsistä joita käyttää, otetaan ne häneltä pois ja annetaan muille.

 

 

Vuoden 1602 verollepanoasetus

 

Ordningh opå Skatt Lapperne vthgöre skole. Af Löffånger den 4 Martij åhr etc. 1602

 

Näin tulee lappalaisten suorittaa veronsa  tämän jälkeen Ruotsin kruunulle. Niiden ve­rolappalaisten välillä jotka ovat tähän asti alueita käyttäneet, tulee selvittää, ja kirjata koko Lapinmaassa kuinka monta ihmistä siellä on miehiä ja naisia, naituja ja naimatto­mia, naisia ja lapsia, ja se tulee tehdä vuosittain.

 

Lisäksi tulee kirjata kuinka monta lampea, virtaa ja järveä kussakin lapissa on, ja kuka niitä on tähän asti käyttänyt nimi nimeltä, sitten tulee lampien ja järvien manttaali yh­distää ja jakaa ne manttaalin mukaan, niin että yhdelle ei tule enempää lampia ja järviä käyttöön kuin voi käyttää, ja kun nyt Lapinmaa on niin oikeudenmukaisesti manttaalien välillä jaettu, tehtävään tulee määrätä luotettavat miehet  ilman väkivaltaa ja parhaiten ne lappalaisten kesken jakamaan, Sen jälkeen tulee verottaa lammista ja järvistä niin kuin jäljempänä seuraa, Ja kelleen lappalaiselle ei ole lupaa annettu, että kulkea maata ympäri niin kuin tähän päivään ovat tehneet, vaan tulee rakentaa ja asua siellä mihin heidät on määrätty ja siellä käyttää Lampia, metsää ja maata sen mukaan kuin Jumala armossaan parhaaksi katsoo.

 

Lähde: Kaisa Korpijaakko: Saamelaisten oikeusasemasta Ruotsi-Suomessa, s.450 ja asian oikeudellista vaikutusta, s. 449-457

 

Koko säädöksen teksti löytyy ruotsinkielisenä I. Fellman IV, s.90-91. Teksti on myös julkaistu KM 1979:30, liitesivu 8

 

Enontekiön käräjät 5.2.1655

 

Alkuperäinen teksti puhtaaksikirjoitettuna:

Wält. Befalningzman tillsade Lapperna i gemen, att the som liggia i ödemarken uthi 3 åhrs tijdh och icke giöra Cronons uthlagor, af de träsk och Skogar som the bruka, skall honom ifrån tages theras bruk, och tillsättias andre.[8]

 

Suomennos:

Arvoisa kuninkaanvouti ilmoitti lappalaisille yhteisesti, että ne jotka ovat autiona kol­men vuoden ajan eivätkä suorita Kruunun velvoitteita niistä järvistä ja metsistä joita käyttävät, otetaan häneltä pois niiden käyttö ja annetaan toiselle.

 

Oikeushistoriallinen kehitys Lapinmaassa

 

Enontekiö

 

Enontekiön asutushistoriaa eli tarkemmin Rounalan, Suonttavaaran ja Peltojärven lapin­kylien historiaa on käsitelty ainakin jo toimitetussa Enontekiön kalastusalueen saame­laistoimikunnan lausuntoliitteessä, johon yhdymme ja se kattakoon asutus- ja oikeus­historiallisen yksilöinnin kyseiseltä alueelta. Tästä lausuntoliitteestä voi todeta sen ver­ran, että se osoittaa selkeästi sen, että Enontekiön uudistiloista käytännöllisesti katsoen kaikki johtivat juurensa lapinveromaista joille suvun jäsenet perustivat 1700-luvulta lähtien uudistaloja omaisuutensa suojaksi.

 

Tämän lausunnon liitteessä n:o 1 on puolestaan johdettu eri Enontekiön maakirjassa 1875 esiintyneiden uudistalojen ja niiden haltijoiden sukujuuret alkuperäiseen sukuun ja tilansynty perustaan. Tästä liitteestä on nähtävissä, että käytännöllisesti katsoen kaikki Enontekiön kantatilat johtavat syntyjuurensa kantasukujen lapinveromaasta kun perilli­set lain mukaan perustivat aina itselleen uudistaloja perustaessaan perheen. Eli Enonte­kiö on kokenut todellisuudessa vain porolappalaisten muuttopaineen kuten Saamelais­toimikunnan jäsen Niilo Tervo on toimikunnalle jättämässään selvityksessä:

 

Raja- ja rauhansopimusten vaikutus lainsäädännössä 1700-luvun lopulla ja 1800-luvulla

 

yksityiskohtaisesti osoittanut.

 

Enontekiön asutushistoriaa on ollut syytä käsitellä tarkemmin sillä se poikkeaa kaikkein eniten saamelaisalueen alueista. Enontekiön lapinkylien alueilla valtaa pitäneellä bir­karl-hallinnolla oli poikkeuksellisen paljon jo vuodesta 1553 lähtien luetteloituja omis­tuksia nykyisen Pohjois-Ruotsin ja –Suomen Lappien alueilla (n.150 veromaata) joille kuningas tunnusti yksityisomistuksen jo tuolloin. Tämä on omalta osaltaan vaikuttivat oikeuskehitykseen siten, että siellä ensimmäisenä tunnustettiin ihmisten oikeudet maihin ja vesiin verotila oikeuksiksi.

 

Inari

 

Tutkija Tarja Nahkiaisoja on Inaria koskevassa historian pro gradu-tutkimuksessa: Ina­rin pitäjän asutuskehitys vuosina 1805 – 1910, v.1995,  osoittanut, että käytännölli­sesti katsoen kaikki Inariin ennen vuotta 1875 perustetut tila on Inarin alkuperäisten lappalaisten veromailleen perustamia. Vasta 1880-luvulta alettiin Inariin perustaa tiloja muulla perusteella kuin lapinveromaa mikä johtunee ensinnäkin lähinnä porolappalais­ten muuttopaineesta sekä siitä, että asutuslait antoivat siihen mahdollisuuden. Näiden tilojen perustamisasiakirjojen suhteen on kuitenkin valtavia eroja sillä ennen 1880-lukua perustettujen tilojen peruskatselmuksissa ilmoitetaan laajoista oikeuksista kylänmiesten kanssa yhdessä, joita on vain harvoin enää myöhemmin perustettujen tilojen osalta. Eh­ken suurin syy tähän ulkopuoleisten tilojen ja kruununmetsäntorppien syntyyn oli 25.1.1892 annettu asetus eräiden kruunun omistamien maanlajien luovuttamisesta yksi­tyisille henkilöille. Tämän lainsäädännön Haataja sanoo oleellisesti pysäyttäneen uudis­talojen perustamisen kruunun metsämaille mutta nyt valtion ja ennen kaikkea sen met­sähallinnon ote oli nyt muodostunut Lapissa hyvin vahvaksi. (Kts. myös Wirilander 2001, s.52)

 

Enontekiöllä tilojen perustaminen pysähtyi asetuksenannon aikoihin lähes täysin ja Ina­rissakin perustettiin lähinnä kruununmetsätorppia.

 

Wirilander on lausunnossaan todennut, että Kemin lapinmaan lappalaiset, mihin Inarikin kuului, olivat osaksi metsä- ja osaksi kalastajalappalaisia, jotka saivat pääasiallisen toi­meentulonsa juuri metsästyksestä ja kalastuksesta. Tämän vuoksi ja myös estääkseen lappalaisten siirtymisen toisten valtakuntien, Venäjän ja Norjan alueille kruunu pyrki suojaamaan lappalaisia heidän elinkeinojensa harjoittamisessa. Toisaalta kruunu joh­donmukaisesti jatkoi jo Kustaa Vaasan alullepanemaa uudisasutuspolitiikkaa saadakseen nuo pohjoiset alueet pysytetyksi Ruotsilla. Ruotsinvallan aikana ja vielä osin venäjän­vallan alkuaikoina Enontekiön ja toisaalta Inarin ja Utsjoen maakirjat erosivat eräissä suhteissa toisistaan. Vuoden 1695 ohje oli edellyttänyt, että niissä lapinkylissä, joiden verottamisessa Tanska oli osallisena, pysyttiin vuoden 1695 uudistusta edeltäneen vero­tuksen pohjalla. Niinpä näiden kuntien alueilla sijainneiden Tenon, Utsjoen ja Inarin la­pinkylien maakirjoissa eriteltiin vuotuisvero (ordinarie räntan), haaksipalkka (haxepal­kan) ja laamanninvero sekä lisäksi norjalaisvero niiden osalta, jotka sellaista maksoivat. Enontekiön maakirjassa, joka oli vuoden 1695 ohjeen mukainen, mainittiin sen sijaan vain vuotuisveron määrä kunkin verovelvollisen osalta. (Wirilander 2001, s.23-24)

 

Ilmeisesti tämä hallinnollinen epäselvyys viivytti uudistilojen perustamisen aloitusajan­kohtaa aina 1830-luvulle asti sillä tuohon mennessä Inariin oli perustettu vasta kolme uudistaloa. Aiemmin saamelaiset ovat leimanneet, että yksi Inarin ensimmäisistä uudis­taloista, Henrik Michelinp. Kyrön perustama, olisi suomalaisen perustama. Henrik Kyrö oli kuitenkin henkilökohtaisesti ennen Inariin muuttamistaan merkattuna Kittilän maa­kirjoihin lappalaiseksi vuosina 1755-1758, aivan kuten hänen esi-isänsäkin, ja se on tie­dossa, että hän perusti uudistalon Inariin yhdessä Inarin lappalaisen Henrik Kuuvan kanssa mikä käy ilmi Inarin käräjillä 1.3.1758 (Isak Fellman: Pohjoismaiden historiaa valaisevia asiakirjoja I, Hki 1910, s.163). Henrik saattoi olla Kuvien vävy sillä hänen vaimonsa nimi oli Carin Henrikitr ja sopisi Henrik Kuvan tyttäreksi. Lisää aihetta tällai­selle olettamukselle antaa Wirilanderin esille nostama käräjäkirja, jossa Henrik Kyrö johti omistusoikeuksia Alajärven kalastukseen Kuuvilta (Wirilander 2001, 31).

 

1800-luvulla uudistilojen perustaminen jatkui, eri asutuslainsäädännön pohjalta. Onnela toteaa edellä viitatussa artikkelissaan (s. 248-249), todettuaan ensin, että Lapin kihla­kuntaan perustettiin 1830 – 1901 kaikkiaan 572 tilaa, joista Inariin 104, Enontekiölle 47 ja Utsjoelle 57: ”Käytännössä viimeistään 1800-luvun kuluessa Inarin, Utsjoen ja Enontekiön saamelaisista tuli karjataloutta harjoittavia ”maanviljelijäsaamelaisia”. (Wi­rilander 2001, s.35)

 

Inarin paimentolaissaamelaiset

 

Kuten Wirilander on todennut ei Inarissa ollut perinteisesti paimentolaissaamelaisia vaan väestö oli metsä- ja kalastajalappalaisia, jotka perustivat käytännöllisesti katsoen kaikki uudistilan 1890-lukuun mennessä. Jotta asiasta saataisiin konkreettinen kuva on siitä esitettävä hiukan asiakirjapohjaista faktaa.

 

Inarin poro- eli tunturilappalaiset veroluetteloiden mukaan:

 

1844[9]                                     1 perhe          Lars Mattsson West

1860                 [10]                   1 henkilö        leski Margeta Halt

1862                                      1 henkilö        Halt, Maria Karlsdr,             bor i Ryssland

1863                                   ei yhtään

1866 - 1867     4 perhettä       Nils Persson Länsman          (tullut Norjasta Ustjoen kautta)

                                              Johan Persson West             (tullut Norjasta 1865)

                                              Isak Pehrsson Padar            (Inarin kalastajalappalainen)

                                              Anders Henriksson Sarre     (Inarin kalastajalappalainen)

1868 - 1869     3 perhettä       Nils Persson Länsman          (tullut Norjasta Ustjoen kautta)

                                              Johan Persson West             (tullut Norjasta)

                                              Isak Pehrsson Padar            (Inarin kalastajalappalainen)

1881                 14 perhettä     Johan Johansson Helander    (tullut Utsjoelta)

                                              Johan Davidsson Högman      (tullut Utsjoelta)

                                              Aslak Jomppanen                 (tullut Utsjoelta)

                                              Hans Andersson Kitti           (tulleet Norjasta Utsjoelle 1860-luvulla

Hans Hansson Kitti             ja siirtyneet sitten Inariin, samaa perhekun­taa)

                                              enkan Inga Bigga, Kitti        

                                              Per Persson Länsman           (samaa perhekuntaa tulleet Norjasta

                                              Nils Persson Länsman          rajasulun 1852 jälkeen Utsjoelle ja

                                              Per Nilsson Länsman            sieltä Inariin)

                                               Olof Nuorgam                      (tullut Utsjoelta)

                                              Isak Padar                           (Inarin kalastajalappalainen)

Aslak Panne                        (tullut Norjasta Utsjoelle ja sieltä Ina­riin)

                                              Henrik Olofsson Walle         (Inarin kalastajalappalainen)

                                              Johan Persson West             (tullut Norjasta 1865)

1891               11  Ei uusia perheitä                                    Inarin kalastajalappalaiset Isak Padar, Hen­rik Walle sekä Antti Paltto oli nyt merkitty Inarin ainoiksi kalastajalap­palaisiksi sillä kaikki muut alkuperäiset lappalaiset olivat perustaneet uudisti­lan.

        1897-1898                     9 perhettä       Aikion leski Brita                  (Utsjoelta) 

                                                                    Helander, Jouni Juhonp.       (Utsjoelta)

                                                                    Högman, Johan Davidinp.     (Utsjoelta)

                                                                    Kitti, Antti Hannunp.            (Norjasta Utsjoelle 1860-luku ja sieltä

                                                                    Kitti, Niilo Klemetinp.          n.1880 Inariin)

Länsman, Antti ja Aslak      (Norjasta Utsjoelle rajasulun 1852 jäl­keen

                                                                    Länsman, Niilo Petterinp.     Utsjoelle ja sieltä Inariin)

Magga, Niilo                      (Enontekiöltä Sodankylään 31.5.1886)

                                                                    Panne, Ivar Antinpoika         (tullut Norjasta)

 

Vuona 1897  Inarissa ei enää ollut yhtään kalastajalappalaista veroluetteloissa sillä kaikki olivat perustaneet uudistilat

 

Sodankylän Vuotson alue

 

Vuotson alueenkin asutushistoria on jo aiemmin eri lausunnoissa otettu esille mutta kun se on lopulta niin lyhyt ja selkeä otettakoon se uudelleen esiin. Vuotson alueesta on myös vastikään löytynyt uusi tuomio, joka todistaa, että se oli muiden asianosaisten vanhaa nautintamaata kuin Vuotsoon vasta 1870-luvulta muuttaneiden porolappalaisten.

 

Sodankylä on saanut porolappalaisasutuksen varsin myöhään. Näistä on julkistettu tie­dot ainakin Marjut Aikion väitöskirjassa: Saamelaiset kielenvaihdon kierteessä (s.64-65) sekä Martti Linkola tutkimuksessaan Entinen Kemijoki (s.225).

 

Sodankylän porolappalaiset eli saamelaiset ovat tulleet sinne muualta:

 

Matti Peltovuoma                         25.2.1872      Norjan Koutokeinosta

Lassi Nikodemus vaimonsa kanssa                    10.7.1874          Lassin isä Johan Nilsson Nikodemus tuli Enonte­kiölle  1839.

Matti Ponku              perheineen                 16.4.1876                 Muutti ensin Norjasta Ruot­siin

                                            sekä renki Aslak Venanke ja Ruotsista Suomeen 1876

Niila Nikodemus        perheineen                 21.12.1878               Lassi Nikodemuksen veli

Juhani Peltovuoma     perheineen                 21.12.1878               Norjan Koutokeinosta

Elin Turi                                                      25.12.1878              

Antti Kainu                                                 18.11.1880

Jouni Hetta                perheineen                 27.12.1882               Norjan Koutokeinosta

Guttorm Magga         perheineen                 22.4.1897                 vaimo Lassi ja Niila Niko­demuksen veljen Pehrin tytär Carin. Tuli­vat Enontekiöltä

Niila Hirvasvuopio                                      22.4.1897                 vaimo Niila Nikode­muksen tytär

Niila Magga               perheineen                 2.1.1899                   Guttorm Maggan serkku

                                                                                                  Muuttokirja Enontekiöltä 13.2.1897

Piera Sara                                                  16.12.1905               Norjan Koutokeinosta vaimo Matti Ponkun tytär

Niila Sara                  perheineen                 16.12.1905               Norjan Koutokeinosta

Jouni Aslakaninp. Hetta                                             29.2.1911                            Norjan Koutokeinosta

 

 

Marjut Aikio on väitöskirjassaan sivulla 64 esittänyt ja todistanut sukulaiskaaviolla, kuinka kaikki Sodankylän Vuotsoon muuttaneet ovat keskenään aivan lähisukulaisia eikä heillä ole mitään aikaisempaa asutushistoriaa tai sukulaisuuksia alueella vaan tuli­vat sinne uusien laitumien houkuttelemina.

 

Vuotson aluetta koskeva käräjätuomio

 

Sodan kylän Vuotso ei suinkaan ollut oikeudetonta maata minne porolappalaisten oli lupa tulla vaan sinne tunkeuduttiin ja käytettiin hyväksi uuden asutuslainsäädännön luomaan epäselvää tilannetta sekä metsähallituksen aseman vahvistumista. Katsotaan aluksi millainen tuomio alueelta annettiin

 

Sodankylän, Sompion ja Kemikylän Lappien  käräjät 12. maaliskuuta 1789 

 

Lähde SVA FR  705, f. 925-926

 

 

Läsnä:                   Commisarien och krono Länsmannen wälaktad Sven Matlein. Tings Tol­ken Anders Hacksell samt följande nämdemän (lautamiehet):

                             Johan Olofsson Pelkonen, Lars Mattsson Rasaka, Mårtin Mårtinsson Nousu, Pehr Pehrsson Wärrie, Anders Hansson Musta, Pehr Matts­sonSaskali, Hans Hansson Keringi, Johan Pehrsson Ara, Matts Matts­son Ripi, Johan Mattsson Jackola, Johan Johansson Alatalo och Hans Mattsson Aska.

 

Tuomio:

 

Sitten johtuen Inarin Käräjäoikeuden 26. helmikuuta edellisvuotta (1788) antamasta tuomiosta asiassa, jossa osapuolina ovat  toisella puolella Ivalon  kylänmiehet kantajina sekä kylännimismies Johan Andersinpoika Morottaja vastaajana, koskien näiden edel­listen vaadetta osuuteen siitä peuranpyynnistä mitä Morottaja on harjoittanut Sompion rajojen sisällä; Sen lausuman johdosta, että lupa on saatu Sompion kylänmiehiltä kysyt­tiin heiltä josko ja kuinka vain kylännimismies Morottaja yksin, niin kuin hän asian il­moittaa, on saanut heidän luvan Sompion rajojen sisällä harjoittaa peuranpyyntiä sekä eivätkö muutkin Inarin kylänmiehet omista siihen yhtäläisen oikeuden.

 

Tähän lausuivat Sompion asukkaat jotta he ovat täysin tietämättömiä siitä, että kylänni­mismies Morotajalle olisi erotettu jonkin oikeus yksin harjoittaa peuranpyyntiä Sompion Lapinmaan rajojen sisällä, vaan on heidän ja Inarin Lapin kesken sovittu, sekä heille vahvistettu heidän välisessä rajankäynnissä heille langennut omistusoikeus peuranpyyn­tiin niin, että pyydetyistä peuroista ei tule mitään osuutta kuulumaan heille joiden alu­eella peurat on ansaan saatu: Toki niin että tämä oikeus ei anna lupaa asettaa ohjainna­ruja syksyaikaan. Ja annetaan ote tästä pöytäkirjasta Ivalon Kylänmiesten valtuutetulle nimismies Gabriel Mexbergille jotta pyynnöstä tiedoksi heille välittää.

 

 

Kuten edellä esitetty tuomio selkeästi osoittaa oli Inarin kylänmiehillä mukaan lukien Ivalon kylänmiehillä lailliseen tuomioon perustuva oikeus pyytää peuroja Sompio lapin­kylän alueella mikä käytännössä käsitti alueen pohjoisimman osan eli nimenomaisesti Vuotson alueen.

 

Ei riitä, että asiasta oli annettu selkeä tuomio vaan lisäksi kyseinen alue merkattiin myös Ivalon kylänmiesten katselmus kirjoihin merkinnällä ” Wildrensfånge uti Raututunturi”, joka käsittää nimenomaisesti Vuotson alueen parhaat porolaitumet.  Tällainen maininta on löytynyt ainakin Inarin Kiviniemi No3 Inarin Kyrön kylästä katselmuskirjoista liit­tyen tuomioon, jossa vahvistettiin 13.8.1840 suoritettu katselmus. Tämän lisäksi käytän­nöllisesti katsoen kaikissa ennen vuotta 1880 perustettujen tilojen perustamiskatselmus­asiakirjoista löytyy maininta pyyntimaat yhteiset kyläkunnan tai kylänmiesten kanssa.

 

Tämä osittaa se, että vielä 1800-luvun puolenvälin tietämissä, ennen kuin Vuotson alu­eelle edes oli porolappalaisia saapunut tunnustettiin alueen pyyntimaihin oikeus muille kuin siellä nykyisin asuville saamelaisille. Eli toimikunnan ehdotus loukkaa asianosais­ten perustuslaillisia oikeuksia.

 

Raja- ja rauhansopimusten mukaan ei ollut mahdollista että ulkomaalainen omisti maata Suomessa

 

Saamelaistoimikunnalle jätetyssä selvityksessä: Raja- ja rauhansopimusten vaikutus lainsäädännössä 1700-luvun lopulla ja 1800-luvulla,  toimikunnan jäsen Niilo Tervo on perusteellisesti osoittanut, että lain ja valtiosopimusten mukaan ei ollut mahdollista, että Norjan ja Ruotsin porolappalaiset omistivat maata tai oikeuksia elinkeinoihin Suo­men rajojen sisällä.

 

Mikäli tällaisia oikeuksia on heillä ollut ovat Suomen lappalaiset ne heiltä laillisesti pois lunastaneet ja vastaavasti luopuneet omista oikeuksistaan ensin kuninkaan Norjan alu­eella vuoden 1751 sopimuksen myötä ja myöhemmin vuonna 1809 kuninkaan Ruotsin kanssa tehdyn Haminan rauhansopimuksen mukaan.

 

Suomen eduskunta on ottanut näihin raja- ja rauhansopimuksiin kantaa 20.3.1987 (He 189/ 1986 vp) ja todennut, että nämä sopimukset ovat voimassa olevaa oikeutta tänäkin päivänä. Tämä kokonaisuus on Niilo Tervon selvityksessä käyty perusteellisesti läpi, joten ei siitä enempää.

 

Porolappalaisten tulo Suomeen

 

Saamelaiskäräjät antaa ymmärtää, että saamelaisten oikeudet ulottuivat voimassa olevan oikeustilan kolmen valtakunnan alueelle. Näin asia ei kuitenkaan ole vaan saamelaisten eli lähinnä Norjan ja Ruotsin porolappalaisten tunkeutumiseen Suomen rajojen sisälle liittyi varsin paljon kielteisiä joskus jopa rikollista ja alkuperäiskulttuuria tuhoavia piir­teitä.

 

Näitä tosiasioita on Heikki Tikkanen käsitellyt vuonna 1964 tekemässä pro gradu tut­kielmassa: SUOMEN JA NORJAN LAPIN RAJANEUVOTTELUT 1829-52, josta pieni läpileikkaus todentamaan tapahtumia.

 

Inarin ja Utsjoen kalastajalappalaiset porolappalaisten puristuksessa

 

Inarin ikiaikaiset kalastajalappalaiset joutuivat kohtaamaan vasta 1800-luvun lopulla Norjan porolappalaisten tunkeutumisen alueelleen. Näiden kahden kulttuurimuodon törmäämisestä ja törmäyksen seurauksia perinteiselle kalastajalappalaiskulttuurille on käsitelty tarkoin Heikki Tikkasen pro gradu tutkielmassa Tutkielma käsittelee kautta linjan näitä ongelmia joista muutamia esimerkkejä:

 

’’ Kesällä 1829 Utsjoen silloinen nimismies Anders Lindström ilmoitti Oulun maa­herralle, että Norjan lappalaiset tulivat Suomen puolelle niin suurin laumoin, ettei Utsjoen lappalaisille jäänyt laidunta, että Itä-Finnmarkin vouti oli tehnyt syyskärä­jillä vääryyttä Suomen alamaisille, eräälle kalastajalappalaiselle, anastamalla tämän Norjan puolella olleen omaisuuden ja että Norjan lappalaiset olivat vuoti Cappellenin suostumuksella tukkineet Tenon –syväväylän, joten Suomen jokikalastajat eivät ol­leet saaneet kalaa. Siitä oli seurauksena nälänhätä jo kesällä, minkä myös kirkkoherra Fellman todisti.’’(Tikkanen, sivu 33)

 

Tästä kirjelmästä oli seurauksen, että:

’’Norjan oikeusosasto määräsi Finnmarkin amtmanin toimittamaan tiedustelun, ketkä, millä seudulla ja kuinka usein olivat laiduntaneet luvattomalla alueella sekä ketkä sulkivat lohijokia. Hallitus edellytti, että rikkomuksista rangaistaisiin vallitsevien asetusten mukaisesti.’’ (Tikkanen, sivu 34)

 

Ekströmin ja Cappelenin mietinnössä vuodelta 1834 on seuraavia ajatuksia:

’’ Käytäntö oli se, että muuttolappalaiset eivät maksaneet usein merikalastuksesta­kaan kymmenystä – sen suorittivat vain vähäporoiset tai porottomat.’’ (Tikkanen, sivu 48)

 

’’Traktaatin säännösten (Strömstadin rajasopimus) noudattamissa oli aina ollut epä­tarkkuuksia. Niinpä ei kukaan ollut koskaan osoittanut vieraille lappalaisille lai­dunaluetta, vaikka heidän poroistaan oli 20-30 vuotta ollut kiusaa Inarin lappa­laisten paikoillaan pysyville kotiporoille (tam rem) ja peuranpyynnille. Koska Nor­jan porot olivat lisääntyneet, tarvitsivat ne uusia laitumia, joille ne omin valloin tun­keutuivat. Siten loukattiin myös Enontekiössä uudisviljelijäin omistuksia.’’ (Tikka­nen, sivu 49)

 

’’Inarin väestöstä kuudesosa viljeli Ekströmin mukaan vähän maata, mutta kalas­tus oli tärkein elinkeino. Ohessa hoidettiin poroja. Suurin poromäärä yhdellä ta­loudella oli 300 päätä. Inarin poro oli kookkaampi kuin muuttolappalaisten. Se oli tottunut pysyttelemään samoilla seuduilla. Usein se sai viettää kesänsä Inarin saarilla. Sekaantumista Norjan poroihin kuitenkin tapahtui. Niiden ilmaantuminen häiritsi pahasti peuranpyyntiäkin, joka 20-30 vuotta aikaisemmin oli saattanut nuorapyy­dyksin tuottaa yhdellä kertaa jopa 80 peuraa yhdelle ainoalle metsästäjälle. Muut­tolappalaisten mukana oli alueelle tullut runsaasti petoja, jotka tappoivat Inarin poroja, jotka viihtyivät paremmin metsäalueilla kuin avoimessa tunturissa, jonne taas pedot eivät lähteneet mielellään.

 

Ekström huomautti, että Inarin asukkaat muuttaisivat Norjaan, jos ei heitä suojattaisi. Heidän talousmuotonsa oli yhteiskunnan kannalta edullisin. Myös traktaatin I lisä­kirjan 16. artikla edellytti paikoillaan asuvan väestön suojaamista. – Muuttolappa­laisten porolisäystä ei ollut syytä tukea, sillä suurenevat porolaumat tuhoaisivat lo­pulta itse itsensä, kun jäkälä loppuisi, kuten oli käynyt Utsjoella. Lumettomana ai­kana oli sen kallioperäisestä maastosta jäkälä hävitetty polkemalla.’’ (Tikkanen, sivu 55-56)

 

Ekström esitti myös taulukon elinkeino jakautumasta  vuonna 1839: (Tikkanen, sivu 70)

                                                                              taloutta

Uudisasukkaita                  33                 (10 Inarissa, 23 Enontekiössä)              19%

kalastajia                           45                 (kaikki Utsjoella)                                  27%

muuttolappalaisia               29                 (20 Utsjoella, 9 Enontekiöllä)                18%

paikoillaan asuvia              62                 (Kaikki Inarissa)                                   36%

                        summa    169                                                                          100 %

 

Tikkanen jatkaa:

 

’’ Norjan porojen lisääntyminen oli johtanut häiriöihin Inarissa. Jos paikalliset virka­miehet olisivat aikoinaan voineet valvoa muuttoa (art. 10), ei laittomuuksia olisi päässyt syntymään. Sitä paitsi lappalaisten tuli selvittää muuttoriitaisuudet lapinoi­keudessa (art. 22), joka ei tiettävästi ollut koskaan kokoontunut. Inarin lappalaisten lienee ollut helpompi väistyä kuin käydä riitelemään Norjan muuttolappalaisten kanssa. Traktaatin sisältöä ei varmaan ole Inarissa tunnettu riittävän hyvin. Sen so­veltamisessa oikeusjuttuihin oli ollut vaikeuksia ja liian suuria kustannuksia. Jos ilmi tulleet loukkaukset saisivat jatkua, seurauksena olisi Inarin väestön talousmuodon tuho ja seudun autioituminen.

 

Puheena olleissa oloissa Inarin väestö ei voinut siirtyä paimentolaisuuteen, koska sen harjoittajia oli jo liikaa. Inarilaisilla oli yhteensä 5-6 asuinpaikkaa niin kaukana toi­sistaan, että 150-300 poron elättäminen oli mahdollista. Tähän rauhalliseen elintapaan liittyi vielä kalastaminen ja villiporon pyynti.

 

Tällaista talousmuotoa järkyttivät pahasti Norjan lappalaisten porojen säännölli­sesti toistuvat vierailut. Tuhat lukuiset laumat tuhosivat ja kulkemalla paljon jä­kälää, eikä sellaisesta joukosta ollut helppo löytää siihen mahdollisesti sekaantu­neita poroja.’’ (Tikkanen, sivu 73)

 

’’Oli muistettava, että karjanhoito oli Inarin pääelinkeino, Lagerborg ja Ekström täh­densivät’’ (Tikkanen, sivu 74)

 

’’ Inarilla ei itsellään ollut ainuttakaan muuttolappalaista. Norjan muuttolappalai­set olivat tunkeutuneet sinne omin valloin  (vuosi 1840).  Myöskään Enontekiön tai Utsjoen lappalaisilla ei ollut oikeutta laiduntaa Inarin alueella. Norjan lappalaisille ei voitu myöntää laajempia oikeuksia kuin oli maan omilla lappalaisilla. Sen kielsi traktaattikin (art. 3). Sen mukaan sekä Suomen ja Ruotsin että Norjankin virkamiehet saivat määrätä alueen, jota lappalaiset saivat käyttää, sen maan lakien mukaan.’’ (Tikkanen, sivu 90)

 

Norjan lappalaisten tuhoista vuonna 1844

 

’’Lisäksi Utsjoella ja Inarissa oli syötetty heinä- ja jäkälävarastoja, poljettu niittyjä, revitty verkkoja ja tuhottu omaisuutta siten parin tuhannen ruplan arvosta. Utsjoella Norjan lappalaiset veivät vuosittain kymmeniä porokuormia (à 50 kop.) jäkälää ja korjasivat joskus heinääkin (2 hr/kuorma).

Norjalaisten rikollinen omavaltaisuus oli valituksista päätellen keskittynyt Inariin, koska Utsjoen väestä moni oli muuttolappalainen. Loukkauksiin syyllistyneitä Norjan alamaisia mainittiin nimeltä Utsjoella 15 ja Inarissa 39 kertaa.’’ (Tikkanen, sivu 135)

 

’’Norjan lappalainen Nils Raitia oli v. 1840 vienyt John Aikiolta Sentsjaurin kalas­tusmajalta kaksi leiviskää kuivattua kalaa ja polttanut aitan, veneen ja heinäsuojan. Samaten oli kalastaja Pehr Jp. Padar menettänyt kaksi tynnyriä suolakalaa ja Karbik­jaurin kotansa, jonka Norjan alamainen Paune oli polttanut.

Norjan lappalainen Simma oli 1838 hävittänyt Jacob Mp. Mustan Ruovigoskem­jaurissa olleen verkon, ja Sarre-niminen vieras oli repinyt lautamies Abram Jp. Ai­kion Vaskojokeen laskeman verkon. Johan Hp. Mustalta Jon Orbis oli repinyt kolme verkkoa, varastanut sudenpyydyksen ja rikkonut hänen kotansa.

 

Norjan lappalainen Lars Persson oli murtautunut Elias Sp. Balton varastosuojaan ja vienyt sieltä kaksi verkkoa. Pehr Utsi ja Samuel Sarre olivat vieneet Samuel Sp. Sai­jetsilta kaksi leiviskää jauhoja.

Norjan lappalaiset olivat hävittäneet satoja inarilaisten villiporonansoja. – Ilmeinen elinkeinojen erilaisuus oli siten johtanut riitoihin, joiden selvittämisessä käytettiin molemmin puolin oman käden oikeutta.’’ (Tikkanen, sivu 136)

 

’’Suomen porojen katoaminen Norjan alamaisten suurempiin laumoihin oli huoles­tuttavan yleistä. Kymmenkunta suomalaista poromiestä ilmoitti menettäneensä yli sata eläintä norjalaisille. ’’ (Tikkanen, sivu 136)

 

’’ Muuttolappalaisten lukumäärä oli verrannollinen porojen määrään. Suomessa tal­vehti siten yli tuhat Norjan lappalaista, joiden pääosa sijoittui Utsjoelle, jonka muu­tenkin vähäiseen polttopuuvarantoon he tekivät suurimman loven.’’ (Tikkanen, sivu 137)

 

’’Lukuisien Norjan alamaisten osallistuminen villiporon pyyntiin Suomessa johti tä­män eläimen nopeaan vähenemiseen koko Lapissa. Niinpä Inarin Muddusjärven ky­läläiset valittivat, että Norjan lappalaisten ilmestyminen heidän yksityisille (under­synta) peuramailleen Petsikko- ja Muotkatuntureille oli hävittänyt suurriistan, josta aiemmin oli saatu 120-150 teurasta vuosittain.

Karasjoen, Koutokeinon ja Aiviovaaran lappalaiset olivat lopettaneet Padarin kylän samanarvoisen metsästyksen Marasti- Vijfras-, Skjetsam- ja Peldotuntureilla niin, että vuosisaalis oli vähentynyt kymmeneen yksilöön.

Tuottavimpana pidetty riista oli vähentynyt Muonionkin alueella, jossa oli saatu 200 peuran vuosisaaliita, niin että metsästystä ei enää kannattanut harjoittaa. – Kittilässä sen sijaan vain todettiin Norjan lappalaisten pyytävän vuosittain 200 villiporoa – si­sämaan tuntureilla riittikin riistaan vielä pariksi vuosikymmeneksi.’’ (Tikkanen, sivu 139)

 

’’Norjan lappalaisten ja porojen Suomen Lapille aiheuttamat vahingot kymmenvuo­tiskautena 1833-1843, kokonaisarvio ruplina: (Tikkanen, sivu 139)

 

1) Laidunvahingot                Muonio     600.000

                                           Kittilä        450.000

                                           Utsjoki   2.389.000                  3.439.000:00

2) Poishouk. porot ym         Muonio         1.740

                                           Kittilä            1.671

                                           Utsjoki               6.809:50             10.220:50

3) Metsät                            Muonio        10.000

                                           Kittilä             1.600

                                           Utsjoki         65.000                      77.200:00

4) Villiporot                         Muonio          7.000

                                           Kittilä             7.000

                                           Utsjoki           7.500                      21.500:00

5) Kalastus                          Utsjoki              216                           216:00

                                                              3.548.136:50 ruplaa’’

 

 

Rajan ylitykseen tuli saada lupa lain mukaan

 

Jo Ruotsin ja Norja välinen Strömstadin rajasopimus vuodelta 1751 määritteli tarkoin ne pelisäännöt millä edellytyksillä vieraan valtakunnan lappalaisilla oli oikeus saapua toisen valtakunnan alueelle. Sopimuksen 2 § määräsi, että kukaan ei saanut omistaa maata kahdessa valtakunnassa tai olla kahden valtakunnan alamainen.

 

Pykälät 13-20 määrittelivät ne pelisäännöt joiden mukaan rajan ylittämisen tuli tapahtua ja kuinka paljon vuokraa oleskelusta tuli maksaa. Jo tuolloin pykälässä 18 määriteltiin miten muutto tuli järjestää ja antaa selvitys omaisuudestaan ym. jotta vuokrat (kts. 17 §) saatiin oikein suoritettua.

 

§18. Ennen kuin lapinnimismies yhdessä lappalaisten kanssa muuttaa rajan yli, tulee heidän toimittaa toisen puolen lapinnimismiehelle yhden heistä ja lautamiesten allekirjoittama yksilöity luettelo niistä verolappalaisista ja heidän alueen eläimistä jotka samana vuona haluavat muuttaa rajan yli, tuolloin he samalla toimittavat veron nimetylle lapinnimismiehelle tositetta vastaan edellä esitetyistä ilmoituksista ja maksuista. Lapinnimismiehen puuttuessa, joka nimetyt kirjaukset ja maksut vieraalla puolen voi vastaanottaa, tulee sen tai heidän joille vero tulee maksaa, lähettää valtuutettu, jonka kotipaikka on lähinnä rajaa sijaitsevalla Lapinalueella, Ruotsin puolella, ja Norjan puolella lähin ennen vuonoja ja pysyvästi asutettua maata.

 

Samanlainen oli käytäntö vielä 1800-luvun loppupuolellakin sillä esimerkiksi Oulun maakunta-arkistossa Lapin kihlakunnan kruunun voudin arkistossa (kansio G:5) on runsaasti taltioituna passihakemuksia, kun Suomen alamaiset sekä talolliset, että porolappalaiset anoivat passia rajan ylitykseen. Hakemuksessa ilmeni kohteen nimi vieraassa valtakunnassa sekä aiottu oleskelun pituus jne. Lisäksi mukana oli viranomaistodistus siitä, että asiat oli henkilöllä muutoin kunnossa.

 

Sellainen väite, että porolappalaiset olisivat saaneet muuttaa mielin määrin poroineen valtakunnasta toiseen on täysin totuuden vastainen. Mikäli asioita ei hoidettu virallisen sopimuksen mukaisesti oli kyseessä laiton tunkeutuminen vieraan valtakunnan alueelle.

 

1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alkupuolella tehtiin jopa tarkkoja luetteloita kunnittain alueella oleskelevista ulkomaalaisista. Tästä esimerkkinä Oulun maakunta-arkistossa säilytettävistä Lapin kihlakunnan kruununvoudin arkiston (mappi G:5) asiakirjoista seuraava luettelo:

 

Luettelo Oulun läänissä asuvien ulkomaalaisten lukumäärästä  kaava No:37

 

Vuosi               Kittilä               Enontekiö                  Inari                       Utsjoki

         1910                      3                      -                             19                             32

1911                      3                      -                             19                             36

1913                      2                      -                             19 Kaikki Norjasta          31 Kaikki Norjasta

1914                      2                      -                             20                             31

1915                      2                      12                          18                             24

 

Enontekiö 1916

 

Nils Nilsson Ponka 25 v.                Ruotsista

Anders Vasara                               22 v.                      Ruotsista

Pieti Juuso                                      25 v.                      Ruotsista

Maria Juuso                                    20 v.                      Ruotsista

Sirr Anni Hurri                                21 v.                      Ruotsista

jne…

 

Kuten edellä olevasta on nähtävissä alkoi Ruotsin lappalaisten tunkeutuminen Enontekiölle vasta 1916.

 

 

Yhteenveto Ruotsin ja Norjan porolappalaisten tunkeutumisesta Suomeen

 

Kuten edellä olevat esimerkit osoittavat on Norjan lappalaisten (porolappalaisten) eli saamelaisten laittomasta tunkeutumisista Suomen alueelle olemassa mitä kattavin tie­teellisesti tutkittu aineisto.

Nyt oikeusministeriö on antamassa Norjasta vajaa 150 vuotta sitten muuttaneille poro­lappalaisille Suomen alkuperäisten lappalaisten oikeudet ilman mitään selvitystä ja vielä lain nojalla vaikka perustuslakivaliokunta tätä selvitystä edellyttää (PeVL n:o 7/1978 vp, n:o3/1990).  Vieläpä ylistäen tällaista ryöstöä ja ryöstökulttuuri ainutlaatuiseksi. Pa­kottaako oikeusministeriö esityksellään antamaan tunnustuksen tällaiselle lähihistori­assa tapahtuneelle  rikokselle ? Taipuuko Suomi rikollisin perustein vaadittujen vaa­teitten edessä? Nämä kysymykset tulevat vielä jäytämään, ja syvältä, Suomen virka­mieskunnan rivejä ja tarkoitusperiä.

 

Eikö riitä, että vajaa 150 vuotta sitten on heidän vaateensa Suomessa todettu laittomiksi ja loukkaavan Suomen alkuperäisen lappalaisväestön oikeuksia. Rajasopimukset, joita Suomen ja Ruotsin valtiopäivät ovat vuonna 1987 käsitelleet, ovat todenneet sanotut asiapaperit sitoviksi myös säädösten osalta ja antavat tehtyihin tulkintoihin selkeän juri­disoikeudellisen pohjan.

 

On täysin historiallisen totuuden vastainen väite, että ensimmäiset uudistilojen perusta­jat olisivat tulijoita sillä pääasiassa he ovat alueidensa alkuperäisien lappalaisten suoria jälkeläisiä, mikä asia on arkistoviranomaisten todistuksilla ja korkeimman hallinto-oi­keuden päätöksillä vahvistettu.

 

Suomen alkuperäisten lappalaisten uudistilan perustamiseen liittyy selkeä omaisuuden suojaamistarve kuten Tikkasen tutkimuskin sekä Wirilander lausunnossaan osoittaa.

 

Mikäli edellä esitettyjä tosiasioita ei nosteta päivänvaloon on vaarassa, että päättäjiä johdetaan virheellisillä tiedoilla harhaan, joka sittemmin loukkaa alkuperäisten lappa­laisten ja yksityisen ihmisen perustuslaillista omaisuudensuojaa sekä ihmisoikeuksia.

 

Kieli saamelaisuuden perustana ja sen oikeutus alkuperäiskansan määritteenä

 

Kuten Niilo Tervo on oikeusministeriölle jättämässään tutkimuksessa: Tietoa saame­laiskeskusteluun 2, päivätty 26.2.1998, osoittanut voidaan kaikkien Enontekiön saame­laisten äidinkieli johtaa Norjasta tai Ruotsista tulleeksi ominaisuudeksi.

 

Tutkimuksesta käy myös selkeästi ilmi, että Enontekiöllä oli vuosien 1881-1890 rippi­kirjoissa merkattuna ainoastaan 12 henkilöä, jotka puhuivat äidinkielenään lappia eli saamea. Näistä 12:oista peräti 9 oli Norjan Koutokeinosta, 1 Ruotsista ja 2 henkilöä, joilla oli äidit, toisella Norjan Koutokeinosta ja toisella Ruotsista sekä lisäksi vaimot Norjasta tai Ruotsista.

 

Äidinkieltä koskevia merkintöjä ei kirkonkirjoihin tehty ennen vuoden 1881-1890 rippi­kirjaa (Rippikirjat käsittävät aina kymmenvuotisen ajanjakson). Ja tämä oli myös lakiin perustunut ratkaisu, joka johtaa juurensa aina vuoteen 1745 asti.

 

Lapinkieli käräjäkirjojen sivuilla

 

Maininnat lapinkielestä ja yleensäkin käytetystä kielestä esiintyvät käräjillä varsin har­voin. Esimerkiksi Tornion Lapin alueella olivat viittaukset lähinnä muotoa tulkattiin ja tuolloin tarkoitettiin sitä, että tulkattiin virallisesta käräjäkielestä eli ruotsinkielestä pai­kalliselle kielelle. Maininta lapinkielestä oli vielä harvinaisempi ja sekin tapauksessa jossa eräs nuori tyttö ei ymmärtänyt muuta kuin lapinkieltä ja sekin ilmeisesti paikalli­sesta lapinkielestä poiketen.

 

Tästä yleissäännöstä tekee poikkeuksen esillä ollut seurakuntajako Jukkasjärven ja Gel­livaran seurakuntien välillä 1740-luvulla. Jukkasjärven käräjillä 21. helmikuuta 1745 nostettiin esiin Kuninkaallinen asetus joka oli päivätty 21.marraskuuta 1743, jossa mää­rättiin muodostettavaksi Gellivaran seurakunta, johon tuli liittää Kalix-joen eteläpuolei­nen osa Jukkasjärven seurakunnasta. Seurakunta itse esitti, että Gellivaraan kuuluvan alueen rajalinja ei tulisi kulkea pitkin Kalixjokea vaan tulisi käsittää Calix- ja Kaitoma­jokien välissä sijaitsevan ”Tiärfvi Tjåur” tunturin eteläpuoleisen alueen koska se olisi luontevampi rajana. Ilmeisesti uusi rajaus ei kuitenkaan mennyt läpi.

 

Tässä yhteydessä nimenomaisesti todettiin, että:

 

 ”nämä lappalaiset ja uudistalolliset, jotka jälkimmäiset kaikki ovat lapinkielentaitoi­sia, tulee kuulua Gellivaraan koska se ja sinne on lähimpänä” (at thesse Lappar och Nybyggare, hwilcka senare äfven alla skola wara fördige i Lapska språket, må lyda till Giellivara, efter som the och tit skola hafwa närmast).

 

Tämä viittaisi siihen, että eteläisemmässä osassa eli Caitoman alueella oli käytössä la­pinkieli. Käräjillä kävi myös ilmi, että viime vuosina oli Caitoman alueelta muuttanut runsaasti lappalaisia, joten kieliyhteys heidänkin kanssaan oli virallisesti kunnossa.

 

Vastaavasti käräjäkirjasta käy ilmi, että Jukkasjärvellä oli käytössä tulkattavana kielenä suomenkieli sillä tekstissä sanotaan:

 

”mutta niin kuin kaikki uudistalolliset täällä Jukkasjärvellä ovat niin hyvin lapin- kuin suomenkielentaitoisia” (men wäl nog at alle Nybyggare här i Juckasjerfvi, äro så wäl Lapska, som Finska språket mägtige)

 

 tuli jatkossa niiden, jotka oleskelevat nimetyn Tierfwi tiäur tunturin pohjoispuolella kuulua Jukkasjärven seurakuntaan. Lisäksi seurakunnalle annettiin tehtäväksi selvittää ne lappalaiset ja uudistalolliset, jotka asuvat Kalixjoen eteläpuolella. Samoin tuli selvit­tää ne lappalaiset jotka olivat miesmuistin aikana muuttaneet Caitomasta Jukkasjärvelle. 

 

Seurakuntajaon seurauksena tehtiin sovitut toimenpiteet ja niitä voi seurata myös seu­raavien käräjien osalta. Kielikysymys koski myös Enontekiön seurakuntaa mistä oli sel­keä merkintä 19.1.1747 päivätyssä pöytäkirjassa:

 

”Kong. förordningar och Placater, samt Lagens rum på finska språket,…” (Kunin­kaalliset määräykset ja julistukset sekä lainkohdat suomenkielellä…)

 

Seurakunnan jakoasia nousi esille uudestaan 11. tammikuuta 1748 Jukkasjärven kärä­jillä, jossa esitettiin Gellivarassa 27.12.1747 päivätty luettelo niistä lappalaisista ja uu­distalollisista, jotka asuivat Kalixjoen eteläpuolella. Tämä osoittaa, että seurakunnan vaateet uudesta rajauksesta eivät menneet läpi eli rajaksi tuli Kalixjoki.

 

Samojen käräjien alkulauselmissa oli myös merkintä:

 

”Theruppå uplästes och föreständigades på finska språket efter skrefne Lagens rum, nemligen….” (Sitten luettiin ja selvitettiin suomenkielellä jäljempänä kirjatut lain­kohdat…)

 

Tämä osoittaa, että suomenkielestä oli tullut ainut tulkattava kieli virallisen käräjäkielen eli ruotsinkielen lisäksi niin Jukkasjärvellä kuin Enontekiölläkin. Vastaavasti Jukkasjär­ven käräjien pöytäkirjasta 14.1.1749 löytyy merkintä:

 

”…Kong. förordningar och Lagens run till Allmogens underdånige efterlefnad och rättelse, på swänska som finska språket upläsna och föreständigade, nemln….” (Ku­ninkaalliset määräykset ja lainkohdat rahvaalle ja alamaisille noudatettavaksi ja oi­kaisuksi, ruotsin- ja suomenkielellä luettiin ja selvitettiin, nimittäin…)

 

Eli ainoat virallisesti käytetyt kielet Jukkasjärven käräjillä oli ruotsi ja suomi. Sama ti­lanne toistui kielen osalta myös vuonna 1750ja 1751  Jukkasjärven käräjillä sekä ainakin vuonna 1752 Enontekiön käräjillä.

 

Kielikysymys tarkentuu

 

Kielikysymys tarkentuu oleellisesti 17.1.1750 esillä olleesta käräjätapauksessa kun neljä uudistalillista astui oikeuden eteen valittaen, että heidät oli Kalixkoen eteläpuolella asu­vina määrätty kuuluviksi Gällivaran seurakuntaan. Heidän mukaansa he ja vielä vä­hemmän heidän huonekuntansa kotikieleltään suomenkielisinä ymmärtäneet sitä lapin­kieltä mitä Gellivaran seurakunnassa käytettiin mutta ymmärsivät sitä lapinkieltä mikä oli käytössä Jukkasjärven alueella koska sillä oli aika suuri yhtäläisyys suomenkielen kanssa. (förstå thet i Lapmrk. brukeliga Lapska Språket, såsom en ganska stor gemen­skap ägande med finskan, thet skola the, och än mindre theras husfolk therföre finna sig uti then Lapska, som wid Gellivara församling är öflig;)

 

Tämän ja helpompien kulkuyhteyksien perusteella he anoivat lupaa saada jatkossa käydä Jukkasjärven seurakunnassa. Vastausta siihen ei käräjiltä kuitenkaan saatu suos­tuttiinko pyyntöön.

 

Yhteenveto annetusta kieliasetuksesta

 

Edelliset käräjäkirjat todistavat, että jo 1700-luvun alkupuolella Jukkasjärvellä ja Enon­tekiöllä oli käräjillä käytössä ruotsinkielen lisäksi suomenkieli. Lisäksi vuoden 1750 kä­räjätapaus osoittaa, että Jukkasjärvellä ja Enontekiöllä käytössä olleella lapinkielellä oli suuri yhtäläisyys suomenkielen kanssa. Tästä ei faktojen valossa käy kiisteleminen. Nyt kun muistetaan, että kun Suomi joutui venäjänvallan alle joutui Suomessa asuneet val­tiopolitiikan uhreiksi heidät pakotettiin valitsemaan valtiopolitiikkaa tukeva linja, jossa kieli oli keskeisessä asemassa sillä se teki eron Norjan ja Ruotsin alamaisten välillä. Tästä ajasta on säilynyt sanonta:

 

”Ruotsalaisia emme saa olla venäläisiksi emme halua tulla olkaamme siis suomalai­sia.”

 

Samaan aikaan kun jo 1700-luvulta alkanut suomalaistamispolitiikka jatkui Suomessa annettiin Norjassa määräys, että siellä ainoat hyväksyttävät kielet oli norjan- ja saamen­kieli. Tämä mahdollisti sen kehityksen, että saamenkieli tuli alueella entisestään vah­vemmaksi saaden varmasti vaikutteita sekä Gellivaran, että Jukkasjärven alueiden la­pinkielestä ja kehittyi sekä säilyi siten nykyisen muotoisena pohjoissaamenkielenä Nor­jan ja Ruotsin puolella.

 

Sukututkimuksin ja kirkonkirjoin on helposti osoitettavissa, että Suomen alueella on pohjoissaamenkieli käytössä lähinnä niissä perheissä ja suvuissa, joilla on selkeä suku­laisuusyhteys Norjan tai Ruotsin porolappalaisiin 1880-luvun loppupuolelta lähtien. Muutoin on kaikki väestö Suomessa menettänyt alkuperäisen kielensä tyystin lukuun ottamatta sitä inarinsaamelaisryhmän ripettä, joka kirkkoherra Fellmanin aktiivisten toimien ansiosta oli onnistunut säilyttämään puhuttuna kielenä Inarin saamenkielen.

 

Kun tähän vielä lisätään, että koltat ovat tulleet todistettavasti siirtolaisina Suomeen alu­eelta, mikä oli tiiviissä kanssakäymisessä sekä pohjoissaamelaisten, että venäläisten kanssa säilyi heillä rajaseudun asukkaina kieli vielä elävänä, joskin se on jo tiedossa, että nyt kun he ovat asuneet Suomessa ja suomenkielen vaikutuksen alaisena toista tai kolmatta sukupolvea on kieli nuorimmilta jo kadonnut.

 

Lapinkieli oli äidinkielenä yleisesti vielä 1800-luvun puolivälissä

 

On turha kuvitella, että asia olisi kielen osalta niin yksioikoinen kuin saamelaiskäräjät antaa asian ymmärtää. Saamelaiskäräjät ja saamelaistutkijat ovat  tutkimuksia suoritta­vina tahoina varmasti tienneet sen alkeisasian, että äidinkieltä ei merkattu kirkonkirjoi­hin ennen edellä mainittua vuotta 1881. Tästä olikin lyhyt matka vuosilukuun 1875, joka on otettu viimeiseksi tarkasteltavaksi maakirjavuodeksikin. Nyt tiedetään Wirilanderin ja muiden tutkimusten perusteella varmuudella se, että nimenomaisesti ennen tuota vuotta 1875 oli käytännöllisesti katsoen kaikki Suomen vanhat lappalaissuvut muodos­taneet asemansa turvatakseen itselleen uudistilan ja siten maakirjoihin ei enää merkattu kuin muualta muuttaneet porolappalaiset. Näin saatiin päättäjiä harhaanjohtamalla vah­vistettua saamelaisuuden takarajaksi vuosi 1875, jotta päästäisiin lappalaisten historiaa hyväksikäyttäen ryöstämään heille kuuluneet oikeudet maahanmuuttajien hyväksi. Toki saamelaisissa on mukana tietty tunnettu joukko myös Suomen alkuperäisiä lappalaisia kuten esimerkiksi Utsjoen kalastajalappalaiset samoin kuin pieni osa Inarin kalastaja­lappalaisista, jotka kaikki perustivat uudistilan käytännöllisesti katsoen ennen vuotta 1875.

 

Enontekiöllä puhuttiin äidinkielenä lappia vielä 1800-luvun puolivälissä

 

Enontekiöllä ns. uudistalollisten keskuudessa, jotka saamelaiskäräjät leimaa suomali­siksi vaikka ovatkin lapinsukuisia ja  puhuivat vielä yleisesti lappia 1900-luvun alku­puolellakin.  Tästä voi antaa todistuksen vaikka kuinka moni 1900-luvun alkupuolella syntynyt saamelainen, joka sattui kulkemaan Enontekiöllä tai Pohjois- ja Itä-Kittilässä. Toki suomenkieli oli viranomaistoimin pakotettu viralliseksi kirkkokieleksi mutta lapin­kieli säilyi pitkään voimallisena käyttökielenä, vaikka se ”pirunkieleksi” leimattiinkin kirkontaholta.

 

Siitä on kielitieteilijän todistus ja todisteet, että esimerkiksi Peltojärvellä oli käytössä la­pinkieli äidinkielenä vielä 1840-luvulla jonka todistaa arvostettu tutkimusmatkailija, kielitieteilijä sekä Lapin asiantuntija M. A. Castren lapinmatkansa yhteydessä:

 

Peltovuoman Niiles

 

Seuraavassa on Casrtenin kuvaus Enontekiön Peltovuoman kylästä kotoisin olevan Nii­les Peltovuoman persoonasta, hänen äidinkielestään ja asusteistaan.

 

Lähde:   Uolevi Nojonen

              Matkatoverit  M.A.Castrenin matkassa

              Kirjayhtymä Helsinki 1979

 

s.11- Niiles                                           (kappale Niiles)

 

’’Erkki Peltovuoma ja hänen nuorin veljensä Niiles, reipas ja päättäväinen lapin­poika.

Kun Eerikin oli pian palattava kotiinsa, matkalaiset kysyivät huolestuneina:

-         Kuka meitä nyt opastaa ?

-         Jeesiö, Eerikki sanoi – Hän on vallan luotettava opas, tuntee lapin kuin tyh­jät taskunsa, perille vie veden yli taikka ali, mutta matkalle ei jätä. Ja Niiles – tämä poika tässä on aika apu. Nuorihan hän on ja oppimaton, mutta ylen neuvokas.’’

 

Kommentit:    Erik ja Niiles Peltovuoma ovat todellakin aitoja henkilöitä, joskin Niiles ei ollut Erikin veli vaan pikkuserkku isänsä puolelta. Erik Peltovuoma oli syntynyt 16.7.1805 ja kuoli 17.5.1897. Erik oli avioitunut 17.3.1833 Mar­geta Wuontisjärven kanssa.

 

 Niiles puolestaan oli syntynyt 18.9.1824 ja kuoli 12.6.1852 lavantautiin. Niileksen vaimo oli Raattamasta (vih.26.7.1848)

 

Jeesiö oli puolestaan naimisissa Erik Peltovuoman vaimon sisaren kanssa.

 

s.12-           ’’Ennen lähtöään takaisin kotiin Eerikki kertoi suvustaan:

-         Isoisäni isällä Päiviöllä oli kolme poikaa: Väkevä olli, Jousimies Iisakki ja voittamaton noita Juhana. Minä ja Niiles olemme väkevän Ollin pojan pojat, mutta Juhanan tyttären tytär Kirsti on mahtavassa asemassa Venäjän puo­lella. No nyt tämän Kirstin Piritta – tytär on kirjoittanut tälle meidän Niilek­selle, että poika tulisi häntä katsomaan. Siksi tämä niin lähdössä on matkaan, joka vähänkin veisi Uhtuan suuntaan.’’

 

Kommentit:  Päiviö oli todellisuudessa heidän isoisiensä isoisä ja myöskin tämän isää kut­suttiin kirkonkirjoissa Päiviöksi. Lisäksi Kirsti näyttää olevan todellinen henkilö ja Erikin isoisän sisko.

 

s.15-16 Kappale Inarissa

Tulo Juutuan kylään, jossa kolme kotakuntaa lappalaisia.

 

’’Pienen kodan nurkassa torkkui Niiles ja kuunteli. Oudot sanat seurasivat toisi­aan, mutta pian hän huomasi, että ihmiset sittenkin puhuivat hänen äidinkiel­tään – perin outoa murretta vain.’’

 

s.19    ’’Näiden kahden, Castrénin ja Niileksen tapaaminen Kajaanissa oli hassunkurinen

-         oletpa sinä komea, sanoi Castrén

-         Lapinpuku, sanoi Niiles

-         Työhön ollaan menossa eikä juhlimaan. Missä matkavarusteet ovat?

-         Niile nosti lievettä. Sen alla näkyi visapäinen puukko.

-         Siinä kaikki, Castrén ihmetteli. Niiles taputti taskuaan ja hymyili.

-         En utele, Castrén sanoi, mutta oletkohan sinä nyt käsittänyt oikein, matka on ankara. Harkitse vielä.

Niiles ei harkinnut. Hän oli valmis lähtemään vaikka heti.’’

 

Huom! Niileksen kesäpuku on kuvattuna sivun 19 yläkulmassa. Samalla sivulla on myös matkareitti Kajaani – Riepula – Miinoa – Akonlahti – Vuokkiniemi – Uhtua.

 

Sivulla 39 on kuvattuna Niileksen talvivaatteet: talvilakki, koipikinnas, poronnahka­turkki eli peski, saapashousut eli jaarat.

 

Eli  tässä vuodelta 1838 peräisin olevassa kielitieteilijän lausunnossa todetaan, että tuolloin Peltovuoman asukkaat, jotka kaikki ovat keskenään sukulaisia puhuivat äidin­kielenään lappia, joka oli samaa kuin Inarissa puhuttu mutta murteeltaan poikkeavaa. Nämä tuolloin nimetyt henkilöt kuolivat vasta pikkaisen enne 1900-luvun taitetta, joten on itsestään selvää, että kaikkien on pitänyt puhua vielä yleisesti lappia koko 1800-lu­vun.

 

Mitä tapahtui korkeimman oikeuden tuomiossa kielimääritelmän osalta

 

Nyt jos palataan vielä hetkeksi korkeimman hallinto-oikeuden tekemän kieliperustaiseen

ratkaisuun, jossa määriteltiin kielen ja hyväksyttävien maakirjojen takarajaksi vuosi 1875 tekivät he tietämättään päätöksen, joka tarkoitti sitä, että saamelainen on henkilö, joka on tullut Suomeen vuoden 1875 jälkeen ja tuonut kielen tullessaan. Näin siksi, että lain ja asetuksen mukaan Suomen kantaväestö ei voinut viranomaisissa käyttää muuta kieltä kuin suomenkieli, joka selvisi Jukkasjärven käräjillä annetusta asetuksesta vuona 1745 kuten edellä on kerrottu. Lisäksi äidinkieltä ei viranomaisrekistereihin merkattu ennen vuotta 1881, joten periaatteessa ei ole mahdollista, että Suomen alkuperäinen lap­palaissuku voisi todistaa saamelaisuutta maakirjojenkaan perusteella joissa on vuosiraja 1875 koska oli lainsäädännön takia perustanut asemansa turvatakseen uudistilan.

 

Jotkut yrittivät todistaa vanhojen ihmisten antamilla kirjallisilla todistuksilla polveutu­vansa saamenkieltä äidinkielenä puhuneista isovanhemmista mutta näitä ei katsottu riit­täväksi näyttöperusteeksi saamelaiskäräjävaaleissa eikä korkeimmassa hallinto-oikeu­dessa.

 

Nyt jos huomioidaan korkeimman hallinto-oikeuden jäsenen Erkki Onikin jättämä eriävä mielipide annetusta ratkaisusta, että huomattavalla osalla elossa olevista lappa­laisten jälkeläisistä vanhemman isovanhempi on voinut kuulua jo vuoden 1825 maa-, veronkanto- tai henkikirjaan ja että vielä kyseisen vuoden veroluettelo pitäisi hyväksyä saamelaisuuden takarajaksi. Tämä olisi kohdellut ihmisiä historiallisesti jo huomatta­vasti totuudenmukaisemmin ja mahdollistanut kaikkien Inarilaisten pääsemisen saame­laiskäräjien vaaliluetteloon. Tämä ratkaisu olisi kuitenkin kohdellut epäoikeuden mukai­sesti niiden alueiden lappalaisia, jotka lainsäädännön takia perustivat uudistilan jo ai­emmin. Kun muistetaan, että kieltä ei voi viranomaisasiakirjoin todistaa kuten edellä on osoitettu.

 

Näin mahdollistui taitavasti suunniteltu lappalaisten omaisuuden ryöstö ulkomailta suomeen muuttaneiden porolappalaisten hyväksi.

 

Lopuksi

 

Yhteenvetona edellä esitetystä on todettava, että suomalainen oikeusjärjestys ei tunne sellaisia keinoja, että ensin levitetään päättäjille ja kansainvälisille tahoille vääristettyä totuutta ja näin omille tarkoitusperille saatua myönteistä palautetta käytetään sitten häikäilemättä Suomen oikeusjärjestystä vastaan. Oikeusvaltion periaatteisiin on kuuluttava että jokainen saa tuotua kantansa tasapuolisesti esille ja vasta sitten kun on perinpohjin selvitetty kaikki asiaan vaikuttavat tekijät tehdään päätöksiä niiden pohjalta.

 

Edellä on esitetty kuinka Norjasta ja Ruotsista muuttaneet porolappalaiset ovat vasta noin 150 vuotta sitten alkaneet tunkeutua lainvastaisesti Suomen alueelle suorastaan tuhoten alkuperäiskulttuurin edestänsä. Tästä kaikesta on edellä esitetty tieteellisesti todennettavat faktat, joiden pitää vaikuttaa tehtäviin päätöksiin.

 

Norjasta ja Ruotsista tullut väestö muodostaa pääosan saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kuuluvista henkilöistä sillä heillä oli voimallisesti lapinkieli eli saamenkieli vielä käytössä valtioiden välisten toimenpiteiden seurauksena. Kuten edellä esitettiin pakotettiin lappalaiset asumaan veromaidensa puitteissa jo vuoden 1602 asetuksella ja vuoden 1743 asetuksella määrättiin, että he eivät voi virallisesti käyttää muuta kieltä kuin suomenkieltä ruotsinkielen lisäksi. Heti tämän asetuksen jälkeen astui voimaan ensin Srtömstadin rajasopimus Norjan kanssa vuona 1751, jonka 2 §:n säännöksellä virallisesti haluttiin rajoittaa alamaisten ja maiden välistä kanssakäyntiä. Vastaavasti kun Suomi siirtyi venäjänvallan alle astui samat säädökset voimaan Ruotsin ja Suomen välillä. Tuolloisen valtiopolitiikan mukaan Norja ja Ruotsi kielsivät suomenkielen virallisen aseman kun taas lapinkieli nousi viralliseksi käyttökieleksi heillä ja samaan aikaan Suomessa Lapissa säilyi entinen käytäntö, että ainoa virallinen kieli oli suomi.

 

Tällaiset valtioiden väliset toimenpiteet lähes kuihdutti Suomen Lapissa lapinkielen 1900-luvun alkupuolelle tultaessa. Inarissa kieli säilyi hiukka pidempään kirkkoherra Fellmannin aktiivisten ponnistelujen takia mutta viimeistään koululaitos lopetti Suomen alkuperäisiltä lappalaisilta kielen lähes kokonaan lukuun ottamatta rajaseutuja. Kielitieteilijä Castrén todistaa matkakertomuksessaan, että Enontekiölläkin oli 1800-luvun lopulla kuolleiden henkilöiden äidinkieli lappi. Näin ollen kieli tai oikeammin se, että asioita on vaikeampi todistaa ei saa olla syy siihen, että ihmiset asetetaan lain edessä eriarvoiseen asemaan.

 

Wirilanderin lausunto sekä edellä esitetyt tosiasiat osoittavat, että kielenperusteella määritetyillä saamelaisilla ei voi ryhmänä olla lakiin perustuvaa edellytystä  saada tällaista eritysasemaa lain edessä, mitä suunniteltu omistajapuhevallan siirto tarkoittaisi. Tämä on mahdotonta suomalaisen oikeusjärjestyksen ja eduskunnan tahdon mukaan sillä maanomistajilla sekä paikallisella väestöllä on erityis- sekä rasiteperustaisia oikeuksia käytännöllisesti katsoen kaikella valtion maalla ja niihin vaikuttavista asioista päätettäessä heitä ei voida ohittaa lain mukaan. Ei riitä, että asianosaiset saavat oikeuden valittaa jo tehdystä päätöksestä vaan heidän täytyy pystyä osallistumaan itseään koskevaan päätöksentekoon koko käynnissä olevan prosessin ajan.

 

Oikeusministeriön tulee pysäyttää lainvalmistelu siksi kunnes on saatu loppuun jo hallituksen iltakoulussa 22.5.2002 päätetty: ”Maanomistuksen kehittymisen oikeudellis-historiallinen tutkimus” niin kuin oikeusministeri Johannes Koskinen asian nimesi kirjeessään Lapinkylien Yhteistyöjärjestölle.

 

Oikeusministeriö ei voi lähteä siunaamaan saamelaiskäräjien ja saamelaistutkijoiden taitavasti käyttämää asiakirjatietopuutetta hyväksi eli kielimerkinnän puuttumista ennen vuotta 1881 sekä maakirjoihin tullutta ”hämäysaukkoa”  kun kaikki Suomen alkuperäiset perustivat uudistilan turvatakseen asemansa. Päätetty tutkimus tulee antamaan selvyyden näihin kysymyksiin joten on välttämätöntä muiden asianosaisten oikeusturvan takia että tutkimus suoritetaan ennen päätöksiä. Näin toimii Ruotsi ja Norja, onko suomalainen oikeusturva arvottomampi?

 

Valtio on lukuisten lakien nojalla tähän mennessä   tukenut saamelaisia  ja heidän  asuinpaikkojensa säilymistä. Useimmiten saamelaiset ovat saaneet valita itse asuinpaikkansa.

 

-         Lakeja ovat olleet mm. asutusplakaatti (1695), lapin maan asutuslaki (1749), metsäasetus (1851), julistus kruunun maista ja metsistä (1877), laki uudis- ja viljelytiloista (1892), asutuslaki (1922), verolle panolaki (1925), maanhankintalaki (1945), kolttalaki (1955), maankäyttölaki (1958), koltta- ja maanjärjestely (1969), kolttalaki (1984), korjattu kolttalaki (1973), allasevakkojen laki (1963), porotilalaki (1969), luontaiselinkeinolaki (1984), uusittu kolttalaki (1995)

 

Valtio on siis jo edellä mainittujen lakien nojalla poistanut  ILO:n  sopimuksen tiellä olevia ratifiointiesteitä nyt kun tiedetään, että oikeudet maahan ja veteen eivät enää ole esteenä sillä Wirilanderin lausunnon mukaan saamelaisilla ei tällaisia oikeuksia ole ryhmänä.

 

Kun n. 10 % saamelaisista saa leivän perinteisistä saamelaiselinkeinoista joudutaan kysymään  ja n.. 40 %  saa yhteiskunnan tulonsiirroista (työttömyyspäivärahat, eläkkeet, yhteiskunnan muut tulonsiirrot) joudutaan kysymään mihin tarvitaan enää ILO sopimusta kun yhteiskunnan tulosiirroilla ”huolehditaan” saamelaisten pärjäämisestä. Joten ei ole akuuttia tarvetta yhteiskunnan panostusten jälkeen enää tehdä lisäinvestointeja.

 

Saamelaisilla on 300 porotilaa, joiden avustusprosentti oli 90. => valtio satsannut pelkän porotilalain kautta 150 miljoonaa markkaa porosaamelaisten asuntolojen parantamiseen.

Mikäli mukaan lasketaan vielä luontaistila- ja koltta lakien nojalla suoritettu tukeminen saadaan yhteissummaksi yli 300 miljoona markkaa.

 

Elinkeinojen harjoittamisen osalta aluetta ei voi millään muotoa jakaa vain saamelaisalueeseen, koska myös rekisteriin kuulumattomat harjoittavat samoja elinkeinoja

 

Spekulaatiota voisi jatkaa vaikka kuinka pitkää mutta toivomme, että oikeusvaltiossa toteutetaan perustuslain oikeudensuojaa jokaista kansalaista kohtaan niin kuin Tasavallan Presidentin Kanslia 14.6.2002 päiväämässään kirjeessä (A/3892/2002) seuraavin sanoin vakuuttaa:

”Perustuslain mukaisen toimivaltansa puitteissa tasavallan presidentti tekee parhaansa edistääkseen turvallisuuden, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden parempaa toteutumista.”

 

Olkoon tämä ohje myös lainvalmistelijoille sillä esitetty lainmuutos ei näitä edellytyksiä tätä vaan osittaa sen, että oikeusvaltiossa oikeus ei toimi.

 

 

 

LIITE 1

ENONTEKIÖN TALOUDET KYLITTÄIN 1875     

 

 

 

SUONTTAJÄRVI

 

Tila                                                           Alkujaan sukua                                        Tilan syntype­rusta

No1 Suonttajärvi                         

 

talollinen

Johan Isakinp. Suonttajärvi                          s.7.9.1838        alkujaan Hoppari                           Lapinveromaa

vmo Elsa Stina Mattsintr Baas                      s.3.11.1841                         Baas      

 

No2 Rantatalo                              

 

talollinen

Isak Henrikinp. Niva eli Rantatalo               s.1833              alkujaan    Niva                             Lapinveromaa

vmo Anna Greta Mattsintr Baas                   s.19.9.1824                         Baas      

 

No3 Muotkajärvi                         

 

talollinen

Johan Matias Mattsinp. Muotkajärvis.7.1.1821                  alkujaan    Kokko                          Lapinveromaa

vmo Eva Michelintr Muotkajärvi                  s.18.12.1826                       Maunu  

 

No4  Ylitalo                                  

 

talollinen

Johan Larsinp. Ylitalo    s.4.10.1825                                      alkujaan    Hetta                            Lapinveromaa

vmo Ingrid Pehrintr Hetta                               s.31.10.1825                       Hetta

 

No5 Leppäjärvi                            

 

talollinen

Gustaf Eliaanp. Leppäjärvi                            s.1.8.1838        alkujaan    Kyrö                             Lapinveromaa

vmo Greta Lovisa Vanhapiha                         s.27.6.1842      alkujaan    Kokko     

 

No5 Leppäjärvi                            

 

talollinen

Erik Erikinp. Leppäjärvi                               s.12.3.1836      alkujaan    Kihlanki                       Lapinveromaa

vmo Brita Lovisa Mattsintr Baas                  s.18.5.1832                         Baas      

 

No6 Sirkanmaa                           

 

talollinen

Johan Petter Johaninp. Aidantausta s.11.6.1838                alkujaan    Kokko                          Lapinveromaa

vmo Anna Stina Alatalo s.24.3.1837                                                         Kokko   

 

No7 Erkkilä                                 

 

talollinen

Isak Johaninp. Baas                                       s.2.10.1840      alkujaan    Baas                             Lapinveromaa

vmo Maria Lisa Johanintr Välitalo                s.3.2.1842                           Hetta

 

No8 Kultima                                 

 

talollinen

Johan Eliaanp. Leppäjärvi l. Kultima s.1816                         alkujaan    Kyrö                             Lapinveromaa

vmo Ella Pehrintr Jatko    s.5.9.1820                                                           Niva      

Tila

No9 Salonen                                 

 

talollinen

Salomon Salomoninp. Tapani                       s.26.5.1826      alkujaan    Tapani                         Lapinveromaa

vmo Brita Maria Olofintr Baas                       s.27.1.1829                         Baas      

 

No10 Palojärvi                             

 

talollinen

Henrik Henrikinp. Baas l. Palojärvi            s.1799              alkujaan    Baas                             Lapinveromaa

vmo Elsa Maria Larsintr  s.1808                                                                 Riska                           

 

KELOTTIJÄRVI

 

No1 Pappila                                  

 

talollinen

Johan Pehrinp. Töyrä     s.26.11.1894                                    alkujaan    Karist                           Lapinveromaa

vmo Brita Maria Johanintr Pietu                    s.27.2.1837                         Niva      

 

No2 Enontekiö                             

 

talollinen

Johan Pehrinp. Vuontisjärvi                        s.1790              alkujaan    Vuontisjärvi                Lapinveromaa

Brita Stina Henrikintr Muodoslompolo        s.1796                                                                          

 

No3 Mannela                                

 

talollinen

Johan Henrikinp. Mannela                           s.24.11.1827alkujaan        Varara                          Lapinveromaa

vmo Brita Caisa Jonasintr Grape                   s.22.4.1828                         Grape    

            

No4 Ollila                                     

 

talollinen

Olof Henrikinp. Ollila l. Kelottijärvi           s.4.7.1818        alkujaan    Vasara                          Lapinveromaa

vmo Ella Maria Claesintr Kiviniemi               s.26.1.1830                         Kokko   

 

No5 Kelottijärvi                           

 

talollinen

Matts Henrikinp. Kelöottijärvi                     s.4.7.1818        alkujaan    Vasara                          Lapinveromaa

vmo Brita Magdalen Kiviniemi                      s.7.3.1821                           Kokko   

 

No6 Uusitalo                                

 

talollinen

Henrik Henrikinp. Kelottijärvi                    s.10.9.1822      alkujaan    Vasara                          Lapinveromaa

Greta Johanintr Mannela                                s.1826                                 Vasara

 

No7 Juhola                                   

 

talollinen

Olof Johaninp. Kelottijärvi                           s.28.12.1836alkujaan        Vasara                          Lapinveromaa

vmo Maria Lovisa Juhontr Alatalo               s.26.8.1840                         Kokko   

 

No8 Hirvasvuopio                        

 

talollinen

Lars Henrikinp. Baas l. Hirvasvuopio s.5.11.1842             alkujaan    Baas                             Lapinveromaa

vmo Elin Nilsintr Ovenanger                          s.14.10.1849

PALOJOENSUU

 

No1 Palojoensuu                         

 

talollinen

Erik Kusto Laurila         (Baas)                    s.12.1.1847      alkujaan    Baas                             Lapinveromaa

vmo Eva Stina Fredrikintr Alatalo                 s.19.2.1849                         Kokko   

 

No1 Palojoensuu                                                         

 

talollinen

Elias Eliaanp. Vanhapiha                               s.20.3.1837      alkujaan    Kokko                          Lapinveromaa

vmo Eva Johanintr Kelottijärvi                      s.                                         Vasara   

 

No2 Mäkitalo                                                               

 

talollinen

Johan Henrikinp. Mäkitalo l.Baas              s.1.1.1793        alkujaan    Baas                             Lapinveromaa

vmo Anna Brita Johanintr Raattama             s.1801                                 Karist    

 

No3 Baas                                      

 

talollinen

Fredrik Johaninp. Mäkitalo (Baas)             s.24.9.1842      alkujaan    Baas                             Lapinveromaa

vmo Eeva Caisa Adamintr Gedda                  s.16.3.1839

 

No3 Baas                                                                      

 

talollinen

Johan Matias Johaninp. Baas                       s.8.1.1828        alkujaan    Baas                            Lapinveromaa

vmo Maria Josefina Aidantausta                  s.16.3.1839                         Kokko   

 

No4 Rova                                                                      

 

talollinen

Abraham Adaminp. Gedda                             s.30.12.1803                                                             Lapinveromaa

vmo Margeta Samuelintr Eira                         s.15.8.1840                         Eira        

 

No5 Laurila                                  

 

talollinen

Lars Mattsinp. Baas                                       s.15.12.1803 alkujaan       Baas                             Lapinveromaa

vmo Brita Pehrintr Aidantausta                     s.1812                                 Kokko   

 

No6 Syväjärvi                               

 

talollinen

Anders Mattsinp. Syväjärvi                           s.5.7.1830        alkujaan    Karist                           Lapinveromaa

vmo Brita Maria Johanintr Mämmi                s.28.3.1842                         Mämmi  

 

No7 Pahajoki                               

 

talollinen

Pehr Mattsinp. Pahajoki                               s.8.6.1823        alkujaan    Karist                           Lapinveromaa

vmo Brita Kaisa Johanintr Gunnare              s.7.12.1831                         Gunnare  

 

No8 Sonkamuotka                      

 

talollinen

Elias Henrikinp. Sonkamuotka                   s.9.6.1819        alkujaan    Kokko                          Lapinveromaa

vmo Selina Lovisa Johanintr Vitikko            s.1825                                 Ähkälä  

No9 Heikkilä                                                                                                                                                 Lapinveromaa

 

                                           

 

No10  Venetmäki                        

 

talollinen

Adam Adaminp. Gedda    s.1808                     alkujaan Gedda                                 Lapinveromaa

vmo Eva Mattsintr Råva s.1.12.1813

 

No11 Vuopionperä                      

 

talollinen

Johan Karl Pehrinp. Jatko                           s.1834              alkujaan    Niva                             Lapinveromaa

vmo Sofia Lovisa Johanintr Tapani              s.12.7.1838                         Ähkälä  

 

 

No12 Kotavuopio                         

 

talollinen

Nils Henrik Henrikinp. Kotavuopio            s.24.12.1828 alkujaan       Niva                             Lapinveromaa

vmo Anna Greta Hansintr                              s.1826

 

No13 Kurkionniska                   

 

talollinen

Pehr Pehrinp. Niva                                         s.21.8.1812      alkujaan    Niva                            Lapinveromaa

vmo Anna Olsintr Mämmi                              s.1827                                 Mämmi  

 

No14 Palojärvi                             

 

Baasien uudistila                                                                      alkujaan    Baas                             Lapinveromaa

 

No15 Uusitalo                              

 

talollinen

Elias Henrikinp. Sonkamuotka                   s.                      alkujaan    Kokko                          Lapinveromaa

 

 

HETTA

 

No1 Hetta                                      

 

talollinen

Pehr Pehrinp. Hetta                              s.15.3.1833                alkujaan    Hetta                                Lapinveromaa

vmo Greta Helena Michelsdr                s.10.6.1831                                   Kokko

 

No1 Hetta                                      

 

talollinen

Johan Henrik Pehrinp. Hetta             s.2.4.1836                  alkujaan    Hetta                                Lapinveromaa

vmo Maria Jacobsdr Vuontisjärvi  s. 26.2.1837                                       Vuontisjärvi

 

No2 Kaukonen l. Kuru               

 

talollinen

Eric Ericsson Kaukonen l.Kuru          s.24.8.1821                alkujaan    Kyrö                                 Lapinveromaa

vmo Caisa Michelsdr Moutkajärvi s.24.6.1821                                        Kokko

 

No2 Kaukonen l. Kuru               

 

talollinen

Johan Salomoninp. Näkkäläjärvi                s.1823              alkujaan    Kyrö                             Lapinveromaa

vmo Brita Caisa Pehrintr Hetta                      s.1830                                 Hetta     

 

No2 Kuru                                                                     

 

talollinen

Nils Petter Nilsinp. Kuru                              s.1.8.1825        alkujaan    Kyrö                             Lapinveromaa

vmo Elsa Stina Pehrintr Nilima                       s.1826                                                

 

No3 Keskitalo                              

 

talollinen, kappalainen

Berind Ferdinandinp. Cajanus                     s.2.4.1841        alkujaan Cajanus     Pyhäjoelta   Lapinveromaa/osto

vmo Henrietta Elisabeth Damsten                 s.21.8.1815

 

No4 Näkkäläjärvi                       

 

talollinen

Salomon Salomoninp. Näkkäläjärvi  s.1827                        alkujaan    Kyrö                                 Lapinveromaa

Ingrid Johanintr.  Hetta   s.1829                                                                 Hetta

 

No5     Suomela                           

 

omistaa metsävahti Johan Puranen Muoniosta                                                                              Lapinveromaa / osto

 

No6 Välitalo                                 

            

talollinen

Johan Britanp. Vuontisjärvi               s.23.7.1816                alkujaan    Vuontisjärvi                    Lapinveromaa

vmo Margeta Pehrsdr Hetta                 s.20.6.1821                                   Hetta

 

No7 Alatalo      

 

Omistaa Johan Hetta    Hetta No1                                          alkujaan    Hetta                                Lapinveromaa

 

No8 Suomenniemi                                            

 

             Omistaa Nils Kuru                                                                   alkujaan    Kyrö                                 Lapinveromaa

 

Puolitaival        

 

metsävahdin torppa

Michel Henrik Nilsinp. Kuru             s.1836                        alkujaan    Kyrö                                 Lapinveromaa

vmo Sofia Magdalena Esajantr            s.11.5.1826

 

PELTOVUOMA                          

 

No1 Keskitalo                              

 

talollinen

Thomas Pehrinp. Keskitalo                          s.1818              alkujaan    Vuontisjärvi                    Lapinveromaa

vmo Maria Stina Samuelintr Eira                   s.                                         Eira        

 

No1 Keskitalo                              

 

talollinen

Nils Olofinp. Keskitalo  s.1816                                              alkujaan    Vuontisjärvi                    Lapinveromaa

vmo Brita Greta Johanintr Uusitalo               s.1825                                 Eira        

No2 Vuontisjärvi                         

 

talollinen

Jacob Johaninp. Vuontisjärvi                       s.25.7.1789      alkujaan    Vuontisjärvi                    Lapinveromaa

vmo Brita Erikintr  Eira     s.18.5.1811                                                         Eira        

 

No2 Vuontisjärvi                         

 

talollinen

Johan Jacob Jacobinp. Vuontisjärvi s.9.8.1831                   alkujaan    Vuontisjärvi                    Lapinveromaa

vmo Stina Helena Johanintr Saadio              s.16.9.1842                         Sirkka    

 

No3 Peltovuoma                           

 

talollinen

Erik Johaninp. Peltovuoma                           s.9.9.1840        alkujaan    Eira                                   Lapinveromaa

vmo Magdalena Erikintr Uusikartano           s.4.11.1847                         Ryss      

 

No3 Peltovuoma                           

 

talollinen

Erik Erikinp. Peltovuoma                              s.1805              alkujaan    Eira                                   Lapinveromaa

vmo Margareta Pehrintr Vuontisjärvi           s.6.12.1811                         Vuontisjärvi

 

No4 Eira                                        

 

talollinen

Samuel Samuelinp. Eira                                s.1816              alkujaan    Eira                                   Lapinveromaa

vmo Maria Michelintr Pulju                           s.11.1.1819                         Eira        

 

No4 Eira                                        

 

talollinen

Thomas Nilsinp. Kuru    s.1832                                              alkujaan    Kyrö                                 Lapinveromaa

vmo Eva Kaisa Larsintr Kyrö                         s.21.10.1821                       Kyrö      

 

No5 Stor                                       

 

talollinen

Jacob Paulus Johaninp. Kyrö l.Stor             s.14.6.1845      alkujaan    Kyrö                                 Lapinveromaa

vmo Anna Greta Johanintr Eira                     s.13.7.1948                         Eira        

 

No6 Uusitalo                                

 

talollinen

Pehr Johaninp. Uusitalo                                s.1823              alkujaan    Eira                                   Lapinveromaa

vmo Anna Greta Erikintr Uusikartano          s.2.6.1827                           Rys        

 

No7 Angeli                                   

 

talollinen

Pehr Samuelinp. Angeli                                s.1819              alkujaan    Eira                                   Lapinveromaa

vmo Anna Greta Pehrintr Kissa                     s.5.4.1825                           Kissa     

 

No8 Nikkinen                              

 

omistaa  Samuel Eira  No4 Eira                                              alkujaan    Eira                                   Lapinveromaa

 

No9 Vieltojärvi                            

 

talollinen

Pehr Johaninp.  Uusitalo                               s.1823              alkujaan    Eira                                   Lapinveromaa

No10 Niemelä                              

 

Omistaa  Pehr Angeli   No7 Angeli                                       alkujaan    Eira                                   Lapinveromaa

 

No11 Lantto                                 

 

talollinen

Johan Erik Michelinp Puljujärvi                 s.1830              alkujaan    Eira                                   Lapinveromaa

vmo Maria Moseksentr Lompolo                  s.1828                                 Kyrö      

 

No12 Palo                                     

 

talollinen

Aron Jacobinp. Vuontisjärvi                         s.1.7.1834        alkujaan    Vuontisjärvi                    Lapinveromaa

vmo Ongrid Olofintr Sonkamuotka               s.1832                                 Kokko

 

No13 Mikkola                             

 

omistaa Joel Välitalo                                                               alkujaan    Vuontisjärvi                    Lapinveromaa

 

No14 Harju                                  

 

talollinen

Samuel Samuelinp. Eira                                s.1816              alkujaan    Eira                                   Lapinveromaa

vmo Maria Michelintr Pulju                           s.11.1.1813                         Eira        

 

No15 Tuomala                             

 

omistaa Tuomas Eira  No4 Eira                                              alkujaan    Kyrö                                 Lapinveromaa

 

No16 NivanNiska                        

 

talollinen

Abram Johaninp. Autto  s.1824                     alkujaan          Kyrö                                                Lapinveromaa

vmo Magdalena Moseksentr Lompolo        s.6.6.1827                           Kyrö      

 

No18 Suomi                                 

 

talollinen

Johan Henrik Henrikinp. Jesiöjärvi          s.5.10.1839      alkujaan    Sirkka                               Lapinveromaa

vmoIngrid Johanintr Uusitalo                        s.1830                                 Eira                              

 

No19 Proksi                                

 

talollinen

Johan Henrik Olofinp. Sonkamuotka s.29.10.1836           alkujaan    Kokko                              Lapinveromaa

vmo Maria Greta Johan Erikintr Lantto s.18.2.1852                                Eira       

 

Vuopio                                           

 

mäkitupalainen

Thomas Henrikinp. Jesiöjärvi                     s.5.10.1839      alkujaan    Sirkka                               Lapinveromaa

vmo Eva Pehrintr Angeli s.22.2.1835                                      Eira           

 

Ivalo   

 

mäkitupalainen

Erik Samuelinp. Eira                                      s.1809              alkujaan    Eira                                   Lapinveromaa

KYRÖ

 

No1 Saadio                                   

 

talollinen

Matias Johaninp. Saatio s.1827                     alkujaan          Sirkka                                              Lapinveromaa

vmo Brita Greta Jacobintr Vuontisjärvi s.16.1.1833                                Vuontisjärvi

 

No2 Kyrö                                      

 

talollinen

Johan Larsinp. Kyrö                                      s.1809              alkujaan    Kyrö                                 Lapinveromaa

vmo Anna Greta Thomasintr Olli                  s.1816                                 Mämmi  

 

No2 Kyrö                                      

 

talollinen

Jacob Larsinp. Kyrö                                       s.1824              alkujaan    Kyrö                                 Lapinveromaa

vmo Elsa Pehrintr Hetta  s.1828                                                                 Hetta     

 

No3 Sieppi                                    

 

talollinen

Johan Erik Henrikinp. Sieppi                      s.30.3.1841      alkujaan    Kyrö                                 Lapinveromaa

vmo Stina Olofintr Kotakorva                        s.28.8.1841                                        

 

No3 Sieppi                                    

 

talollinen

Matts Adolf Henrikinp. Sieppi                     s.1819              alkujaan    Kyrö                                 Lapinveromaa

vmo Brita Johanintr                                         s.1.9.1818       

 

No4 Keinovaara                           

 

talollinen

Johan Johaninp. Saatio  s.1831                     alkujaan          Sirkka                                              Lapinveromaa

vmo Kristina Jacobintr Vuontisjärvi             s.21.12.1835                       Vuontisjärvi

 

No5 Hietala                                  

 

omistaa Johan Larsinp. Kyrö  No2 Kyrö                             alkujaan    Kyrö                                 Lapinveromaa

 

No6 Haarakoski                          

 

omistaa Johan Nilsinp. Kuru                                                 alkujaan    Kyrö                                 Lapinveromaa

 

No7 Ketola                                    

 

talollinen

Pehr Erikinp. Kyrö                                         s.26.11.1821 alkujaan       Kyrö                                 Lapinveromaa

vmo Anna Erikintr Eira    s.1813                                                                 Eira        

 

No8 Mella                                     

 

talollinen

Johan Erik Erikinp. Kyrö                             s.1824              alkujaan    Kyrö                                 Lapinveromaa

vmo Siiri Larsintr Utsi                                     s.10.8.1827                                        

 

                                

 

FRONT PAGE